Weteraani
Entisajan yksinkertaista tekniikkaa

Tuhansien töiden etukuormain

Etukuormain oli aluksi urakoitsijoiden erikoiskone, mutta hyvin nopeasti siitä tuli yleistyökalu, joka on nykyään varmaan jokaisella maatilalla. Traktoreiden rakenteet ja ominaisuudet olivat eräässä vaiheessa vielä kovin vajavaiset kuormaajakäyttöön, mutta nyt ne ovat täydellinen työpari.
Etukuormainten kysyntä alkoi kasvaa 60-luvun alussa, seuraavan parinkymmenen vuoden ajan niitä myytiin keskimäärin 1 300 vuodessa. Suurin osa kuormaimista oli kotimaisia, johtavia merkkejä olivat Syväsen Konepajan 
James ja Lankisen Konepajan Vilske (kuvassa), molempia tehtiin Loimaalla.

Suurilla rakennustyömailla on maamassoja nostettu ja siirretty erilaisten käsikäyttöisten tai eläinvetoisten vinssien avulla jo vuosituhansien ajan. Höyryvoima valjastettiin kaivamiseen ja kuormaamiseen 1830-luvulla, mutta varsinaisesti kaivinkoneet alkoivat yleistyä vasta vuosisadan lopulla. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen traktorit olivat kehittyneet sikäli vankkarakenteisiksi, että niitä saattoi käyttää jo muuhunkin kuin kyntämiseen, äestämiseen tai puimakoneen pyöritykseen. Ensimmäiset mekaaniset etukuormaimet asennettiin Fordsonin, Deeringin, John Deeren tai jonkun muun uuden ajan traktorin nokalle 1920-luvun alkupuolella.

Vaijerikäytöstä hydrauliikkaan

Varhaiset etukuormaimet toimivat suunnilleen samalla systeemillä kuin vaijerikaivinkonekin. Kuormaimen aisat kiinnitettiin traktorin takaosaan, keskivaiheille asennettiin vankka pukki, johon tuli hihnapyörän käyttämä vinssi jarruineen ja nostovaijereineen. Kun käyttövivusta vedettiin, alkoi vinssi kelata vaijereita ja aisat nousta. Vipua hölläämällä nosto keskeytyi ja lasti jäi ylös jarrulaitteen varaan. Jarrua tarvittiin aisojen hallitussa laskemisessakin. Kauha saatiin kippaamaan vapauttamalla sen lukitus, lastin pudottua tyhjänä takapainoinen kauha palautui itsekseen lukitusasentoon.

Vaijerikuormaimeen sai hurjiakin nostotehoja, mutta traktoreiden rakenteet eivät kestäneet runsasta kuormitusta, ohjaaminenkin kävi hankalaksi. Näppärä kuljettaja sai vaijerikuormaimella paljon aikaan, mutta vahinkojakin sattui. Väärällä kädenliikkeellä kauha tipahti alas sekunnin murto-osassa, kuskin ympärillä risteili suojaamattomia vaijereita ja ketjuja, minkä takia tarvittiin jatkuvaa valppautta. Vaijerikuormaimia tehtiin etenkin Amerikassa ja Englannissa, muista valmistajista tunnetuin oli australialainen Moore. Kuormaimia käytettiin lähinnä maansiirto- ja rakennustyömailla sekä tietenkin soramontuilla. Maatiloille niitä ei juuri ostettu, koska traktoria ei kuormaimen asentamisen jälkeen voitu käyttää muuhun työhön.

Ford-Ferguson 9N aloitti uuden aikakauden 30-luvun lopulla, jatkossa jokaisessa varteenotettavassa traktorissa tuli olla hydraulinen nostolaite. Etukuormaimia hydrauliikan tuleminen yksinkertaisti huomattavasti ja hallintakin helpottui. Vinssipukin tilalle vaihdettiin sylinterit, joiden paineletkut liitettiin nostolaitteen hallintaventtiiliin. Nostotehot kyllä pienenivät, mutta sen ajan traktoreille parissa sadassa kilossakin oli tarpeeksi.

Ensimmäinen tunnetumpi hydraulinen kuormain oli Horndraulic, jonka tekemisen aloittivat Hornin veljekset USA:n Iowassa 1947. Kuormain oli sovitettavissa jopa 52 eri traktoriin, se otettiin kaikkien suurimpien amerikkalaismerkkien työkonevalikoimiin. Euroopassa kuormaimien lisenssivalmistuksen aloitti englantilainen Steel Fabricators Cardiff Ltd. Suomeen ensimmäiset Horndraulicit tulivat heti 50-luvun alussa. Fordson Major ja Nuffield olivat sille riittävän järeitä alustakoneita, Fergusonilla oli omat, kevyemmät kuormainmallinsa. Täysin mutkatonta ei kuormaimen käyttö vieläkään ollut, monessa traktorimallissa kytkimen painaminen pysäytti hydrauliikan toiminnan. Vaijerikoneisiin verrattuna kuormaaminen oli kuitenkin herrashommaa.

Mittavaa valmistusta

Suomessa etukuormaimet alkoivat yleistyä 60-luvulla, muualla hieman aikaisemmin. Mikään joka tilan kone se ei vielä ollut, mutta sorakuormia tehtiin yhä harvemmin lapiopelissä. Enää ei oltu pelkästään tuontikoneiden varassa, vaan kuormaimia tehtiin ainakin viidessä pajassa. Johtavia merkkejä olivat James ja Vilske. Ruotsalaiset panivat paljon paremmaksi, vuonna 1961 maassa oli 23 kuormainmerkkiä. Tunnetuin ruotsalaisvalmistaja oli Ålö, jonka Quicke-kuormaimen sai traktorista irti muutamassa minuutissa. Maahantuoja kaiketi arveli, että siinä oli liikaa outoja kirjaimia suomalaiseen suuhun, täällä kuormaimet myytiin merkillä Pikavik.

Hydraulinen kauhanohjaus oli saatavana jo 1950-luvulla, mutta ”remppakauha” pysyi yleisenä pitkään. Se oli paljon halvempi, kevyempänä se soveltui paremmin takavetotraktoreihin. Kuormaimen sai irrotettua melko nopeasti, jos se oli jossain työssä tiellä. Eräässä vaiheessa takakuormaimet olivat varteenotettava vaihtoehto etukuormaimille ainakin maatilakäytössä, mutta niitä ei ole ollut saatavilla enää aikoihin. Paras etukuormaimen myynninedistäjä on ollut neliveto, jonka myötä kuormaaminen alkoi onnistua upottavallakin alustalla, mutta monta kallista akseliremonttia on tehty liian suurien kauhallisten takia.

Lue lisää