Weteraani
Kokeilu

Tälläistä on työskentely vuoden 1954 Allis-Chalmers HD-5B -telatraktorilla – "Kallis-Jalmarilla" kääntyminen kysyy käsivoimia

Allis-Chalmers oli telaketjutraktoreiden kulta-aikaan 1950-luvulla kolmanneksi yleisin amerikkalaismerkki. Meillä se oli tilastojen kakkonen, ja johtopaikkaa piti Caterpillar. Vuosikymmenen puoliväliin asti tela-Alliksien moottoreina käytettiin 2-tahtisia GMC-dieseleitä, jotka olivat sylinteritilavuuksiltaan jopa puolta pienempiä kuin vastaavan tehoiset 4-tahdit.
Alliksessa on melko terävä ääni, mutta kaikkia se ei tunnu häiritsevän. Ravi- ja ratsuhevoset ovat yleensä kovia säikkymään tavallisen traktorin ääntä, mutta 2-tahtisen pörinästä ne eivät ole moksiskaan. Ehkä telojen aiheuttama maaperän jytinä rauhoittaa, se kun muistuttaa hevoslauman juoksua.

Muutakin kummallista niissä oli, kuten Roots-ahtimia ja pumppusuuttimia. Kuluneen kesän aikana pienimmän HD5-mallin ominaisuuksiin tutustuttiin perusteellisesti. Allis-Chalmers aloitti telatraktorituotannon vuonna 1928, jolloin yhtymä osti Illinoisin Springfieldissä sijainneen Monarch-tehtaan. Hyvin monipuolisena konevalmistajana tunnetun A-C:n monet muutkin tuotteet pohjautuivat yritysfuusioihin. Traktoreiden kumipyöräkauden aloittanut Allis-Chalmers U tuli United-merkin ostamisen myötä 30-luvun alussa. Muokkauskoneteollisuus alkoi LaCrossen tehtaiden hankinnan jälkeen, ja Advance-Rumelyn LaPorten tehtailla alettiin tehdä hinattavaa All Crop -puimuria 30-luvun puolivälissä, 50-luvulla yhtymän haltuun siirtyi Gleaner-puimureiden valmistus ja Buda-moottorit. Luettelo jatkui vielä monella yrityskaupalla.

Ensimmäiset Allis-Chalmers-telatraktorimallit M, K ja L valmistuivat heti 30-luvun alussa, ja polttoaineena käytettiin vielä bensaa tai petroolia. Kilpailijoiden esitellessä ensimmäisiä dieseleitään, Allis vastasi haasteeseen vuonna 1934 markkinoille tulleilla KO- ja LO-traktoreilla, joissa oli Hesselman-moottorit. Näissä koneissa oli dieseliä matalampi puristus (7:1). Moottorit käynnistettiin bensalla, mutta varsinaisena polttoaineena oli polttoöljy, joka tarvitsi syttyäkseen kipinän. Moottori oli yhtä kallis kuin dieselkin, vaatihan se tuplavarustuksen eli kaasuttimen, magneeton ja ruiskutuspumpun. Käyttökustannukset saattoivat olla pienemmät kuin bensamoottorissa, mutta käynnistys oli epävarmaa, sylinterit nokeentuivat ja muutakin riesaa riitti. Niinpä Allis-Chalmers hylkäsi hankalat Hesselmanit ja otti seuraavaan vuonna 1940 esiteltyyn uuteen mallistoonsa aikansa moderneimman ja tehokkaimman dieselmoottorin: 2-tahtisen GMC Detroit Dieselin.

Maailman sotatantereilla saaduista kokemuksista viisastuneena kehitettiin tekniikaltaan ja muotoilultaan osittain uudistettu mallisto, jonka pienin ja suurin traktori saatiin markkinoille vuonna 1947, loput kaksi traktoria valmistuivat kolme vuotta myöhemmin. Pienimmässä HD5:ssä oli 2-sylinterinen 50 hv:n GMC, HD9:ssä 84 hv:n nelonen, HD15:ssa ja HD20:ssä 135:n ja 175:n hevosvoiman kuutoset. Numerointi tarkoitti auran terälukua, jonka vetämisestä kyseinen malli selviytyi ainakin amerikkalaispelloilla.

1950-luvun puolivälissä mallisto uudistui taas, mainittavin muutos oli GMC-moottoreiden vaihtuminen Allis-Chalmersin omiin 4-tahtidieseleihin. Lukuisia muitakin uudistuksia tehtiin. Viimeiset Allis-Chalmers-merkkiset telaketjutraktorit tehtiin vuonna 1974, jolloin yhtymän maansiirtokonetuotanto fuusioitui Fiatin kanssa ja merkiksi vaihtui Fiat-Allis.

Pienin oli suosituin meillä ja maailmalla

Maatalouteen ja kevyeen raivauskäyttöön tarkoitettu Allis-Chalmers HD5 vastasi kooltaan ja teholtaan Caterpillarin D4- ja Internationalin TD9-malleja. Tämä kokoluokka, eli noin 50 hv ja 5 tonnia, oli kaikkein kysytyin. Tuon ajan ”Nelos-Pillaria” tehtiin vuosina 1947–1959 kaikkiaan 44 307 kappaletta, TD9 Internationalia eri versioina ajalla 1940–1956 peräti 59 800 traktoria. Allis-Chalmers HD5:n saldo välillä 1947–1955 oli 29 255 konetta, mikä oli tuplasti enemmän kuin kolmen isomman A-C-mallin kokonaisvalmistusmäärä samaan aikaan.

Amerikassa ja osassa Eurooppaakin telatraktoreita käytettiin vielä maataloudessa. Vakavasti otettavia nelivetoja ei vielä ollut, joten telakone oli ainoa keino suurempaan vetovoiman lisäykseen. Metsätöitäkin niillä tehtiin, mutta harvemmin ison veden tällä puolella. Kevyttä maansiirtotyötä riitti, kuten jyrien vetoa sekä luiskien ja penkkojen muotoilua, hydrauliset kaivinkoneet ja pyöräkuormaajat valloittivat työmaat vasta 60-luvulla.

HD5-mallia sai useana eri versiona. A- ja B-perusmalleissa oli erona raideväli (112 cm ja 152 cm). D- ja E-malleissa oli pitemmät telastot, F-mallissa taas vahvemmat telarungot ja G-mallissa vielä lisäksi hydraulinen kuormaaja sekä neljä vaihdetta eteen ja kaksi taakse. Saman vaihteiston sai valinnaisvarusteena mihin tahansa malliin normaalin 5+R-vaihteiston tilalle. Muita mainittavampia lisävarusteita olivat ohjaamo, suora tai säädettävä Baker-puskulevy hydraulisella hallinnalla, voimanottoakseli ja Carco-vinssi.

Suomeen uudempaa HD-mallistoa tuli kesäkuun 1955 alkuun mennessä yhteensä 128 konetta. HD5:n osuus oli 52 traktoria, millä lukemalla se oli silloisen Allis-sarjan suosituin malli. Niitä ei käytetty juurikaan peltotöissä, mutta pellon tekemisessä sitäkin enemmän. Kantojen ja kivien puskemiseen se oli liian kevyt, mutta 1-siipisen uudisraivausauran vetäminen onnistui hyvin, kohtalaisen järeä oja-aurakin liikkui ainakin pehmeämmässä maassa. Tietyömailla oli kevyttä puskutyötä, ja metsäpuolella sillä ainakin kokeiltiin laikutusta. Uittotyömailla Pikku-Alliksilla vyörytettiin puuta veteen.

Merkkinä Allis-Chalmers ei ollut läheskään yhtä arvostettu kuin Caterpillar, mutta kakkostilansa se ansaitsi hyvin. Kylmässä säässä ilman apukeinoja heikosti käynnistyvää GMC-moottoria manattiin joskus pahallakin äänellä, mutta lämmittimien tai eetteriruiskun avulla se käynnistyi siinä kuin muutkin. Toisaalta isoissakin Alliksissa oli suora sähköstartti, Caterpillarissa tarvittiin vielä penikkaa, eli pientä apumoottoria, Internationalit käynnistettiin bensalla.

Perinteistä ja modernimpaa tekniikkaa

HD5-Alliksen 2-sylinterinen Det­roit Diesel on 2-tahtinen, mutta mopon tai moottorisahan sen enempää kuin muinoisten kuulapäämoottoreidenkaan kanssa sillä ei ole oikeastaan muuta yhteistä kuin se, että sylinterissä tapahtuu sytytys jokaisella kierroksella. Moottoriöljyt ovat kampiakselin alla olevassa öljypohjassa, ja niitä kierrätetään voitelukohteisiin samalla tavoin kuin 4-tahdissakin. Olennaisin ero on palamisilman virtauksessa, se kun puhalletaan sylinteriin sen seinämässä olevan aukon kautta mekaanisen Roots-ahtimen avulla. Kyse ei ole mistään turbosta, vaan hammaspyörävetoisesta kiertomäntäkompressorista, jonka tarkoituksena ei ole painaa moottoriin ylimääräistä palamisilmaa lisätehojen toivossa, vaan huuhdella ja jäähdyttää sylintereitä sekä varmistaa kunnolliset virtaukset. Pakokaasut ohjataan ulos poistoventtiileiden kautta, joita on kussakin sylinterissä kaksittain.

GMC:ssä ei ole ruiskutuspumppua, vaan nokka-akselin ja keinuvivuston käyttämät pumppusuuttimet eli pumppuyksikön ja ruiskutussuuttimen yhdistelmät. Kierroslukua hallitaan keskipakoissäätäjällä. Lisätehoja saadaan suutinyksikköjä vaihtamalla, HD5:ssä aina 70 hevosvoimaan asti. Nebraskan yliopiston tutkimuslaitoksen mittauksissa vakiomallin voimanottotehoksi saatiin 47 hv, mitä lukemaa valmistaja alkoi käyttää taulukoissaan, Suomessa tehoksi ilmoitettiin yleensä 50 hv.

Detroit Dieselin etuja olivat ärhäkkyys, iskutilavuuteen nähden hyvä vääntömomentti ja huomattavan suuri teho. Siitä saatiin lähes aina tuplatehot vastaavan kokoiseen 4-tahtiin verrattuna. Miinuspuolta edustivat heikko käynnistyvyys kylmässä ja suuremmat kulutuslukemat. Mistään hirmuisesta polttoainerosvosta ei kuitenkaan ollut kyse: hevosvoimaa kohti HD5-Allis kulutti tunnissa 0,298 litraa, suunnilleen saman tehoisten Fordson Power Majorin ja Massey-Ferguson 65:n vastaavat lukemat olivat 0,252 ja 0,242 litraa.

Jos Alliksessa tarvittiin hydrauliikkaa, asennettiin pumppu kampiakselin päähän. Akselin toisessa päässä on 1-levyinen Auburn- tai Rockford-kytkin ja sen jatkeena kytkinakselin jarru, joka helpottaa vaihteiden kytkentää. Kytkimeltä voima johdetaan kardaanin välityksellä suorahampaiselle siirtopyörävaihteistolle, mistä voima siirtyy edelleen murikka-akselin ja lautaspyörän avulla taka-akseleille. Kytkinvipuun on yhdistetty vaihteiston lukitustanko, mikä tarkoittaa, että numeroa ei saa pois päältä ilman kytkintä.

Lautaspyörän molemmin puolin on kuivat, monilevyiset irrotuskytkimet ja niitä ympäröivien rumpujen ulkopinnalla niin ikään kuivat pantajarrut. Irrotuskytkimien auki vetäminen katkaisee akselilta vedon ja traktori alkaa kääntyä, tarvittaessa liikettä tehostetaan ohjausjarruilla. Taka-akseleiden päissä on 2-portaiset vähennyspyörästöt ja vetorattaat. Vakiotelastoissa on puolellaan yksi ylärulla ja neljä alarullaa, pitkätelaisessa mallissa viisi. Telat kiristetään suurikokoisella ruuvilla, joka vastaa suojattuun, 2-osaiseen jousiyksikköön.

Moottoriöljyn suositeltu vaihtoväli on 150 tuntia, vaihteiston ja vetopyörästöjen 1 000 tuntia. 75 tunnin välein rasvattavia kohteita on 4, neljä paikkaa tarvitsee muutaman tipan öljyä joka 200:s tunti, neljällä rasvanipalla on yhtä pitkä täydennysväli. Näiden lisäksi vaseliinia kuluu 14 muuhun kohteeseen 1 000 tunnin välein. Allis on rakenteeltaan selkeä, mutta muutamat panssarit, suojukset ja lisävarusteet vaikeuttavat joitakin huoltotoimia. Niinkin yksinkertaiseen operaatioon kuin tuulettajanhihnan vaihtoon on varattava useita tunteja, ilman puskulevyä ja hydrauliikkaa homma hoituisi muutamassa minuutissa.

Vipuviidakkoa

Joskus kokeiltavan koneen löytämiseen on tarvittu melkoista salapoliisityötä, mutta tällä kertaa asiat järjestyivät äärimmäisen helposti. Suunnilleen puolitoista vuotta sitten huushollimme kalustoon liitettiin Ruotsin armeijaa muinoin palvellut Allis-Chalmers HD5B vuodelta 1954 varustettuna Baker-puskulevyllä ja Carco-vinssillä. Resukuntoisen näköistä, mutta tekniikaltaan toimivaa konetta kunnosteltiin koko viime talvi, valmiiksi se saatiin vapun tienoilla.

Enempi teoreettista on siitä koitunut hyöty ollut, mutta mukava kone se on. Jokaisella vapaalla suomalaisella miehellä on oikeus telaketjutraktoriin, se voitaisiin lisätä vaikka perustuslakiin.

On Alliksella tehty ihan oikeata työtäkin, ei ajelu ole ollut pelkkää jälkien tekemistä. Lumitöissä se on verraton, suojakelillä edessä liikkuu hyvinkin 10-metrinen laatta. Vahvakin polanne lähtee leikiten. Vinssillä ei ole päästy antamaan varsinaista hinausapua, kukaan lähitienoon traktorimies ei ole onnistunut uppoamaan kunnolla, vaikka sellaista on salaa toivottu. Lopulta upposi itse Allis vanhaan mutakuoppaan. Hyvin nousi vinssin avulla, mutta olihan se nolo tilanne. Kone pestiin heti, kun montusta selvittiin, kukaan ei nähnyt sitä kuraisena.

Koeajajista ei ole ollut puutetta, kurvailuun ovat osallistuneet ystävät ja kylänmiehet. Allis on viehättänyt sellaisiakin, jotka eivät ole tähän mennessä olleet kovinkaan kiinnostuneita koneista.

Alliksen puikkoihin pääsee kummaltakin puolelta, portaina toimivat puskulevyn aisat ja telat. Liikkumista hankaloittavat vasemmalla työkalulaatikko ja oikealla hydrauliikan letkut, mutta eivät pahasti. Istuimelle on mentävä pujottautumalla, irrotuskytkimien vivut kun ovat melko takana. Istuin on pehmeä ja leveä, akkukotelot toimivat jykevinä käsinojina.

Ensikertalaisia ovat hämmentäneet lukuisat vivut. Ohjaamossa on kahdeksan erilaista kepakkoa ja yksi vielä istuimen takana, mutta kaikilla niillä on tarkoituksensa. Perusvarusteilla selvitään viidellä vivulla, loput neljä liittyvät puskulevyn ja vinssin hallintaan. Polkimia on kolme, joista yhdellä startataan ja kahdella jarrutellaan, eli jalkoja tarvitaan vähemmän kuin käsiä. Alliksessa istutaan mukavasti, mutta jalkatilaa on melko vähän. Näkyvyys sivuille ja taakse on hyvä, mutta edessä näkökenttää rajoittaa levenevä konepelti, puskulevyn sylinterit, valot ja iso ilmanputsari.

Terhakka moottori

HD5:ssä ei alun perin ole ollut virtalukkoa, eikä päävirtakytkintä, mutta kokeilukoneeseen sellainen on asennettu. Se on perusvaruste, joka ei saa traktorista puuttua. Käynnistys alkaa kääntämällä vasempaan akkukoteloon kiinnitettyä päävirtakytkimen vipua alaspäin. Käsikytkimen on oltava käynnistyksen aikana irrotusasennossa. Seuraavaksi painetaan lattian vasemmassa etukulmassa oleva starttipoljin pohjaan, kunnes moottori käynnistyy. Poljin tarvitsee aika tomeran polkaisun tai pikemminkin potkun. Kylmällä säällä on ensin annosteltava imusa­rjaan eetteriä erityisellä pumpulla tai käytettävä imusarjahehkua, kumpi varustus koneessa nyt sattuu olemaan.

Helteellä moottori starttaa välittömästi, mutta hiemankaan viileämmällä putkesta tulee ensin vaaleaa savua torven täydeltä ja kuuluu kumeaa höksötystä. Käynnistymiseen menee jokunen sekunti. Tyhjäkäynnillä Alliksessa on samantapainen ääni kuin korkeilla kierroksilla käyvässä Zetorissa tai muussa 2-pyttydieselissä, mutta meteliä on vähemmän. Keskikierroksilla äänet ovat samanlaiset kuin vaikka 565-Valmetissa, mutta täysillä pyörivän moottorin säveliä on vaikea kuvailla. Joku korkeakierroksinen kuutonen saattaa vonkua samalla tavalla, Roots-ahdin antaa äänivalliin vielä oman lisänsä.

Kaasuvipu on kojelaudassa, ja siihen ylettyäkseen joutuu hieman kumartumaan. Vähäinenkin vivun heilautus antaa välittömän vastauksen, yksikään saman ajan 4-tahtidiesel ei reagoi kaasuun yhtä rivakasti, uudemmissa koneissa vastaavanlainen ärhäkkyys on normaalia.

Kääntyminen kysyy käsivoimia

Liikkeelle lähteminen aloitetaan painamalla vasemmalla oleva käsikytkin eteen, jollei se ole siellä jo valmiiksi starttauksen jäljiltä. Sitten valitaan oikeanpuoleisesta vaihdevivusta sopiva numero, jonka löytää helposti kepin juuressa olevien lovien avulla. Edessä vasemmalla on ykkönen, takana hidas pakki, keskellä edessä kakkonen ja takana nopea pakki, oikealla edessä kolmonen ja takana nelonen. 5-vaihteisessa lootassa järjestys on toisenlainen. Seuraavaksi vedetään käsikytkin taakse, ja Allis lähtee liikkeelle. Kytkimessä on vahvat jouset, vivun liikutteluun tarvitaan 15 kilon voima. Jos vipu on herkempi, on kytkimessä vikaa.

Kääntäminen aloitetaan vetämällä halutun puolen irrotuskytkimen vipu kokonaan taakse. Jäykkyydeltään irrotuskytkimet ovat lähes ajokytkimen luokkaa. Jos traktori kulkee tasaisella, eikä sillä ole kuormaa, vaatii kääntyminen lähes aina myös ohjausjarrujen käyttöä. Ensin vedetään irrotuskytkintä ja vasta sitten painetaan jarrua. Päinvastainen järjestys kuluttaa jarrupintoja. Kunnossa ollessaan jarrut ovat oikeinkin herkät, mutta aikaa myöten jarrupannat öljyyntyvät, vetoakseleiden stefat kun pakkaavat vuotamaan, eikä pillari meinaa kääntyä millään. Vaivaan auttaa jarrujen ja irrotuskytkimien huuhtelu, joka on aiemmin tehty bensalla, nyt samaan tautiin on saatavilla erityisiä puhdistusaineita.

Vauhdissa vaihtaminen ei onnistu kuin vahingossa, vaihteensiirtäjät eivät lukituksen ansiosta liiku, jos kytkin ei ole kokonaan irrotettuna. Samalla kytkinvivulla hallitaan myös voimanottoakselia, joka tässä tapauksessa pyörittää vinssiä. Voimanoton kytkentävivun ollessa etuasennossa, vinssi vetää, taka-asennossa purkautuu vaijeri kelalta. Kela saadaan lukittua pantajarrulla. Vinssin voimansiirrossa on vielä erikseen oma kytkentävipunsa.

Puskulevyä hallitaan kaksitoimisella lohkolla, jonka käyttövipu on oikean käsinojan vieressä. Sylintereissä on voimaa useiden tonnien edestä, Vickers-nokkapumpun tuotto on reilut 120 litraa minuutissa. Lohko on hyvällä paikalla, ja sen käyttäminen on kevyttä ja helppoa.

Allis sammutetaan vetämällä kojetaulussa olevasta vivusta, joka katkaisee polttoaineen syötön ja tukkii läpällä imusarjan.

Pieni ja hyvin pippurinen

Kun Alliksella puskee maata tai vetää raskasta lastia, tuntuu uskomattomalle, että sen 2-sylinterisessä moottorissa on tilavuutta suunnilleen saman verran kuin Dextassa. Voimaa pitäisi olla korkeintaan yhtä paljon kuin Super Majorissa tai Valmet 565:ssä, mutta enemmältä se tuntuu. Jos GMC:n tilalle vaihdettaisiin vaikka jonkin 70-lukulaisen 80 hv:n traktorin moottori, niin tokkopa tehoissa huomaisi merkittävää eroa. Vääntöjä HD5:stä löytyy samat momentit kuin nelos-Nuffista tai 165-Massikasta, mutta huiput saavutetaan parisataa pienemmällä kierrosluvulla. Nykyään saadaan paljon hurjempia litratehoja, mutta 40-luvulla GMC oli tehokilvan huipulla. Kylmäkäynnistyksissä edellämainitut traktorit hakkaavat Alliksen mennen tullen. Muut ovat jo kaukana, kun Allis vasta lupailee, mutta se on 2-tahtidieseleissä ominaisuus, ei niinkään vika. Muissa tuon ajan 2-tahtisissa käynnistysapuna käytettiin hehkupatruunoita, ruutia ja ties mitä, GMC:ssä katsottiin kätevimmäksi eetteri tai imuilman lämmitys.

Enimmät hallintalaitteet ovat hyvillä paikoilla. Ykkönen ja hidas pakki sekä kakkonen ja nopea pakki ovat sopivasti samassa linjassa, ja edestakainen liikkuminen on jouhevaa. Ajo- ja irrotuskytkimissä saisi olla lyhemmät liikeradat, ja ne voisivat olla herkempiä. Kaasuvipu voisi olla lähempänäkin, vaikka vasemman käsinojan tienoilla, niin siihen yltäisi ajon aikana paremmin. Jarrupolkimet taas ovat melko takana ja niitä joutuu polkemaan polvet koukussa, lattiatason etuosassa olisi käypäisempi paikka.

Kaiken kaikkiaan Alliksen ohjaimissa on vähän moitittavaa. Nykykoneisiin tottunut pitäisi sitä kamalana ajettavana, mutta oman aikansa pyörä- tai telatraktoreihin verrattuna se on kelpo kone.

Rakenteeltaan ja rungoltaan HD5 on pienestä koostaan huolimatta täysverinen maansiirtokone, yksistään kojetaulukin on tehty 5-millisestä teräslevystä. Se on kokonaan eri sarjaa kuin vaikka samaan teholuokkaan kuuluneet County CFT, Deutz 60PS tai David Brown TD50, jotka olivat vain pyörätraktoreista muunneltuja telakoneita tai niiden rinnakkaismalleja. Allis-Chalmers HD5, Caterpillar D4 ja International TD-9 olivat suunnilleen 30 prosenttia mainittuja merkkejä kalliimpia, mutta ainakin urakointikäytössä tuo hinnanero kannatti ehdottomasti maksaa, laadulla oli tekijänsä.

HD5 on aikanaan ollut tasokas ja kätevä työkone, mutta nykyisillä maarakennustyömailla tai peltoraivioilla sille ei olisi juurikaan käyttöä, koska homma hoituisi uudemmalla kalustolla paljon kätevämmin. Harrastekäytössä se on kuitenkin ehdottoman tarpeellinen ja suorastaan verraton stressilelu. Ja tiedä vaikka joskus tulee vielä pari metriä lunta tai niin märkä kausi, että kaikki kylän traktorit ovat yhtä aikaa upoksissa. Hyvä niitä on olla koneita erilaisten tilanteiden varalle.

Lue lisää