Weteraani
Vertailu

Kolme ohjaamollista traktoria 1960-luvun lopulta vertailussa – olivatko tuon ajan ajo-ominaisuudet mukavuutta vai piinaa?

Koneviestin traktoriohjaamovertailuun valittiin alkuperäisellä tehdasohjaamolla varustettu Belarus MTZ-50 ja Valmet 700 MKII sekä Massey-Ferguson 175S, jossa oli maahantuojan asentama Palmu-ohjaamo. Kokeilimme olivatko tuon ajan kopit oikeasti niin kamalia paikkoja, mitä aikanaan väitettiin.
Kimmo Kotta
Valmet 700, Massey-Ferguson 175 ja Belarus MTZ-50 ovat 60-luvun lopulla olleet keskimääräistä suurempia ja tehokkaampia traktoreita. Valmetissa ja Belaruksessa on tehdasasennetut ohjaamot, Massikassa suomalainen Palmun hytti. Vuonna 1969 tulleen turvaohjaamopakon myötä Belaruksen alkuperäisen ohjaamon tilalle vaihdettiin kotimainen Junkkari. Suunnilleen viisi minuuttia tämän kuvan ottamisen jälkeen meidät yllätti sakea lumisade.

Uudet traktorit piti 1.7.1969 lähtien varustaa kaatumisen kestävällä kehikolla tai ohjaamolla. Asetus sai osakseen hyvin ankaraa arvostelua, etenkin viljelijöiden taholta.

Ohjaamoa pidettiin täysin turhana varusteena, joka paremminkin lisäisi terveyshaittoja. Joissakin merkeissä ohjaamo oli kaukonäköisesti liitetty vakiovarusteisiin jo vuosia aiemmin.

Vuonna 1969 maailmalla tapahtui todella paljon. Maailma sai monta uutta johtajaa ja amerikkalaiset kävivät kuussa. Meilläkin riitti uutisoitavaa. Keskiolut vapautui vuoden alussa, ydinvoimalan rakentamisesta tehtiin esisopimus ja loppuvuodesta valmistui ensimmäinen Suomessa tehty Saab.

Maatalouspuolella alettiin ylituotannon estämiseksi paketoida peltoja, mutta huonolla menestyksellä. Traktorin kaatumisista aiheutuneita henkilövahinkoja, useimmiten kuolemaan johtaneita, tapahtui lähes viikoittain. Niinpä kaikkien uusien traktoreiden turvallisuus taattiin heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien kaatumisen kestävällä kehikolla tai ohjaamolla. Ruotsissa turvakehikkopakko oli otettu käyttöön jo 10 vuotta aiemmin erinomaisin tuloksin.

Urakoitsijat olivat tottuneet ohjaamoihin, eivätkä he juuri reagoineet uusiin säännöksiin, mutta viljelijäpuolella oltiin hyvin tyytymättömiä. Ensinnäkin ohjaamo nosti traktorin hintaa, pienemmissä malleissa yleensä 10 prosentin verran. Turvakehys jäi kolmanneksen halvemmaksi, mutta niitä ei juuri noteerattu. Ohjaamoon oli vaikea nousta ja sieltä oli vähintään yhtä hankalaa poistua. Näkyvyys heikkeni, niittosilppurin torven ohjaus oli vaikeaa ja ohjaamot olivat ahtaita. Niissä oli hirmuinen meteli ja lasit huurtuivat pakkasella. Matalat latojen ja traktoritallien ovetkin tuottivat hankaluuksia.

Tutkimme kolmen melko erilaisen 60-luvun lopun traktorin ohjaamo-olosuhteita ja muutakin tekniikkaa. Belarus MTZ-50 edusti itäistä näkemystä monipuolisesta traktorista. Massey-Ferguson 175S oli tyypillinen maailman laajuiseen myyntiin tarkoitettu brittiläis-amerikkalainen tuote. Valmet 700:n suunnittelussa tavoiteltiin lähinnä pohjoismaisia asiakkaita. Kaikki traktorit löytyivät lähes omalta kylältä. Belaruksen antoi syynättäväksi kuopiolainen Asmo Kotta, Massey-Fergusonin Ville Hämäläinen ja Valmetin Markku Markkanen, molemmat rautalampilaisia. Runsaat kiitokset traktoristikolmikolle vaivannäöstä.

Uuden ajan traktoreita

Kaikki kolme traktoria kuuluivat jollakin tapaa 60-luvun puolivälissä esiteltyyn uuteen traktorisukupolveen. Neuvostoliittolainen Belarus MTZ-50 on tehty Valko-Venäjällä Minskin traktoritehtaassa. Vuonna 1962 esitelty traktori oli mallina kokonaan uusi ja sillä korvattiin alkuaan telaketjutraktoripohjainen MTZ-5. Sikäläiseen tapaan se oli tuotannossa hyvin pitkään: valmistus päättyi vuonna 1985, johon mennessä sitä oli tehty 1 256 800 kappaletta. Tilalle tuli tuolloin jo 10 vuoden ajan valmistuksessa ollut tehokkaampi MTZ-80, jonka perustekniikka oli kuitenkin paljolti sama. Suomeen ensimmäiset MTZ-50 Belarukset tulivat 60-luvun puolivälissä. Sitä ostivat lähinnä puutavara-ajurit, sekä maansiirto- ja louhintaurakoitsijat, harvemmin maanviljelijät. Belaruksen tekniikka oli monelta osin jopa läntisiä merkkejä edistyksellisempää, mutta sen karkea viimeistely, suurpiirteinen loppukokoonpano ja omituiset ohjaamojärjestelyt saivat monen asiakkaan empimään. Belaruksen keskimääräistä suurempi koko saattoi myös olla myyntiä rajoittava tekijä arveluttavan valmistusmaan ohella. Kaikkiaan alkuperäistä ”pyöreäpäätä” on tuotu Suomeen vajaat 1 000 kappaletta.

Massey-Ferguson 175 oli vuoden 1964 joulukuussa esitellyn 100-sarjan suurin traktori. Muut mallit: 130, 135 ja 165 olivat pitkälti samoja kuin edeltäneet Massikat 30, 35 ja 65, mutta 175 oli kokonaan uusi traktori. Tekniikka oli toki samanlaista. Tratoria tehtiin Englannin Coventryssä vuoteen 1971 asti ja Detroitissa, USA:ssa vuoteen 1975. Kokonaismäärä lienee 50 000 tuntumassa.

60-luvun lopulla MF175 sai paremmat jarrut, vakiomallin 6-nopeuksiseen vaihteistoon tuli 2 numeroa lisää, ruiskutuspumppuun tuli muutoksia ja akseliväli lyheni tulitikkuaskin verran. Ulospäin näkyvin muutos oli MF175-logon taustalle ilmestynyt iso s-kirjain. Mallin tilalle tuli 70-luvun puolella MF185, jolla korvattiin 175 ja sitä hieman tehokkaampi 178.

Suomessa uudesta MF-sarjasta ylivoimaisesti kysytyin oli MF135 ja seuraavaksi eniten myytiin MF165-mallia. Isontalon traktoriksi mielletyn 175 MF:n myynti jäi kauaksi suosikkimalleista. Varovaisesti arvioiden kokonaistuontimäärä voisi olla jossain 1 500 tietämillä, ehkä paljonkin vähemmän.

Ensimmäinen kokonaan omaa tuotantoa ollut suurempi Valmet tuli markkinoille keväällä 1967. Uudella Valmet 900:lla korvattiin nelisen vuotta vanha 864-malli, joka oli koottu lähinnä urakoitsijakäyttöön Valmetin moottorista ja hydrauliikasta sekä Casen toimittamasta voimansiirrosta. Valmet 900 oli tuon ajan traktoriksi varsin kookas ja tehokas, mutta erikoisinta siinä oli kiinteä ohjaamo, jonka mukavuus oli silloin ennen kokematonta.

Seuraavana vuotena esiteltiin Valmet 565:n petrattu versio 500 ja Valmet 900:n tekniikoilla toteutettu Valmet 700, joka oli suunnattu enemmän viljelykäyttöön. Siinä oli samanlainen ergonominen ohjaamo ja tekniikassakin oli yhtäläisyyksiä. Jo reilua vuotta myöhemmin moottoritehoja kasvatettiin ja muitakin pikkuparannuksia tehtiin. Uudistettu Valmet 700 MKII oli tuotannossa vuoteen 1973 asti, jolloin se korvattiin muotoilultaan ja ohjaamoltaan uudistuneella, mutta tekniikaltaan paljolti samanlaisella Valmet 702 -mallilla. Valmet 700 MKII -mallia myytiin Suomeen 1 270 kappaletta, aiempaa versiota ehkä 300–400.

Vipua ja hanikkaa joka lähtöön

Belarus MTZ-50:n ja sen 4-vetoversio MTZ-52:n vakiovarusteisiin on alusta lähtien kuulunut tehtaalla asennettu ohjaamo. Suomessa nämä peltikopit jouduttiin 1.7.1969 jälkeen vaihtamaan kotimaisiin turvaohjaamoihin. Vertailuumme osallistuneessa Belaruksessa oli alkuperäinen valkovenäläinen hytti, joka on avarampi ja paremmin varustettu kuin myöhempi Junkkarin turvaohjaamo, mutta se ei kestä traktorin kaatumista.

Ohjaamon lattia on melko korkealla, vaihteiston ja taka-akselikotelon yläpuolella. Niinpä Belaruksessa istutaan huomattavan ylhäällä, istuin on vain hieman konepeltiä alempana. Oviaukko on melko laaja ja ohjaamoon nousu suht helppoa vasemmalta, mutta mahdotonta oikealta: jarrupolkimet, ratti ja erinäiset vivut sulkevat tien tehokkaasti.

Leveälle penkille istahtaminen on hankalahkoa, istuimelle asettautumista vaikeuttaa järjettömän pitkä rattiakseli. Ohjauspyörän ja penkin väli on hyvin vähäinen. Oikein pulskalta kuskilta ei Belaruksen ajaminen varmaankaan onnistuisi – ratti ottaisi kiinni keskikehoon ja salpaisi hengityksen. Rattiakseli voisi aivan hyvin olla vaaksan verran lyhempi, jolloin ajomukavuus paranisi niin soukalta kuin vankaltakin. Rattiakselissa olevat valojen ja vilkkujen katkaisijat sekä tyytty ovat kätevästi käsillä.

Lattia on tasainen ja avara. Kytkimessä on lyhyt liikerata ja se on hyvin kevytkäyttöinen. Jousinivel tehostaa polkimen liikettä molempiin suuntiin. Hieman kytkimestä taaksepäin, lokasuojan vieressä, on vetokoukun laukaisuvipu ja siitä vielä hieman taaempana voimanottoakselin valintakytkin, jolla saadaan toimimaan tavallinen tai ajovoimanotto.

Yhdistetty sammutus- ja kaasuvipu on kojetaulun alla. Siihen ylettyäkseen on hieman kumarruttava. Jalkakaasu on heti vivun oikealla puolella. Sen vieressä olevat jarrupolkimet saisivat olla leveämmätkin.

Vaihdetanko on suunnilleen lattian keskellä, sitä on helpompi hämmentää vasemmalta puolelta. Onnistuu se oikealtakin, mutta hydrauliikan vipuviidakko ja rattiakseli ovat pienenä esteenä. Tasauspyörästönlukon pitkävartinen poljin on lattian takaosassa, suunnilleen keskilinjalla. Lukon oikealla puolella on jalkakäyttöinen päävirtakytkin.

Kojetaulussa on virta-avain, hehkun merkkikierukka ja ampeeri-, öljynpaine- sekä lämpömittarit. Tuntimittari on moottorin etuosassa, kierroslukumittari puuttuu tykkänään.

Ohjausakselin oikealla puolella on neljä vipua, joista kahdella ensimmäisellä hoidetaan ulkopuolisia hydraulisylintereitä, seuraavalla nostolaitetta ja laitimmaisella hyvin mutkikkaalla tavalla toimivaa painonsiirtojärjestelmää. Vipujen alla on kyseiseen järjestelmään liittyvän paineakun säätönuppi.

Lattian oikeassa laidassa on voimanoton käsikytkin, jossa on käyttö-, vapaa- ja jarrutusasento. Äärimmäisenä oikealla on vielä vedettävä käsijarrun hantaaki. Ohjaamon varustuksiin kuuluu työkalu- ja ensiapuaski, kattovalo, tehokas puhallin ja teline jauhesammuttimella.

Massikassa ahtaat väylät

Massey-Ferguson 175S on suunniteltu avotraktoriksi, mikä on hankaloittanut hytin sovittamista. Palmu-ohjaamo on varmasti ollut huolellista työtä ja turvallinen, mutta Massikan ominaisuuksia se huonontaa. Oviaukko on ahdas, etenkin alhaalta, minkä lisäksi istuimelle pääsyä vaikeuttaa kojetaulun ja lokasuojan pieni väli. Jos lokarit olisivat vaikka 10 senttiä taaempana tai kojetaulu saman verran edempänä, olisi liikkuminen paljon vaivattomampaa. Hallintalaitteet eivät ole esteenä kummallakaan puolella, sisään ja ulos pääsee samalla tavoin oikealta ja vasemmalta.

Massikassa istutaan aika matalalla, kuten monessa muussakin tuon ajan brittitraktorissa. Toki alhaalla oleva istuin keikuttaa kuskia vähemmän, mutta näkyvyyttä se heikentää. Kaiketi harmaan Fergusonin perintönä MF175:ssä on jalkatuet, eikä ollenkaan huonot.

Kytkin on hyvin ylhäällä, kuten kaksoiskytkimet tapaavat olla. Poljin toimii niin, että puoliväliin poljettaessa pysähtyy ajovoimansiirto ja pohjassa voimanottoakseli. Nykyäänhän kaksoiskytkimellä tarkoitetaan ihan vallan muuta.

Kytkimestä taaksepäin, voimansiirtokopan kupeessa, on ajovoimanoton ja tavallisen voimanoton kytkentä. Keskipatissa on käsijarru, sekä pää- ja aluevaihteisto. Oikeanpuoleisen jalkatuen edessä on kätevän tuntuinen jalkakaasu ja taaempana hyvin lyhytliikerataiset jarrupolkimet. Taaempana on tasauspyörästön lukko ja vaihteiston kupeessa nostolaitteen mukautumisherkkyyden säätövipu.

Nostolaitteen ja painonsiirtojärjestelmän vipstaakit ovat tutulla paikalla istuimen oikealla puolella. Kojelaudassa on nopeudet, kierrokset ja käyttötunnit näyttävä yleismittari sekä ampeeri-, polttoaine-, lämpö- ja öljynpainemittarit. Ratin vasemmalla puolella on Multi-Powerin vipu, jos se kuuluu varusteisiin, ja sammutin. Oikealla käsikaasu, virtalukko, tyytty ja valokatkaisin. Työkaluaski on kojetaulun alapuolella.

Valmetin ohjaimiin pääsee pujottelematta

Belaruksen ja MF 175:n ohjaamot voi halutessaan helposti poistaa, mutta Valmetin hytti on rakennettu osaksi kokonaisuutta, eikä se ole noin vain irrotettavissa. Toki se on mahdollista, mutta työhön tarvitaan rälläkkää.

Oviaukot ovat laajat, ja istuimelle pääsee hyvin vaivattomasti. Kaapparityyliset ovet aukeavat reilusti ja ne ovat kiinni ollessaan osana lokasuojia. Kytkinpolkimet, ja toisella puolella jarrut, vaikeuttavat hieman liikkumista, mutta eivät pahasti. Kulkuväylä on yhtä avoin molemmilla puolilla.

Jalkatila on lähes tasainen, keskellä on vain vähäinen kohouma. Vasemmalla on 2 kapeaa kytkinpoljinta, joista uloimmalla hallitaan voimanoton kytkintä ja sisemmällä ajokytkintä. Käsijarru on vasemmalla puolella ja melko takana, mutta ei tavoittamattomissa, on tavallisen voimanoton ja ajovoimanoton kytkentävipu. Istuimen alla olevassa voimansiirron ja hydrauliikan kotelossa on nostolaitteen laskeutumisnopeuden säädin.

Oikealla puolella on kapeat jarrupolkimet ja niiden alla jalkakaasu, joka taas on reilusti leveä. Tasauspyörästönlukon poljin on melko edessä ja se on lukittavissa jatkuvaan toimintaan. Istuimen vieressä oikealla on nostolaitteen ja painonsiirtojärjestelmän hallinta, sekä hieman edempänä vaihdevivut, joista ulompi kertojavipu on tuon ajan käytännöistä poiketen päävaihteiston vipua pidempi.

Koko ohjaamon levyisessä, kuorma-automaisessa kojelaudassa on yhdistetyt öljynpaine- ja lämpö-, käyttötunti- ja kierrosluku- sekä ampeeri- ja polttoainemittarit. Vasemmassa laidassa on valokatkaisimet, sekä lämmityslaitteen ja lasinpyyhkijän vivut. Oikealla yhdistetty käsikaasu ja sammutin, sekä virtalukko. Alempana ohjauspyörän tuntumassa on reunakorokkeella varustettu taso, joka on ollut kätevä kuljetuspaikka Sisu- tai Boston-askille ja muille pienemmille tykötarpeille. Ohjauspyörän alla on työkaluaski.

Belarus vaatii perusteellisen tutustumisen

Belaruksen käynnistys alkaa päävirtakytkimestä, jonka namikka painetaan kantapäällä sisään. Sitten yhdistetty sammutin-käsikaasu tyhjäkäyntihollille ja virta-avain hehkuasentoon, kunnes merkkikierukka alkaa punertaa. Avainta lisää kääntämällä moottori käynnistyy. Lämmintä moottoria ei tarvitse hehkuttaa. Heti koneen hyrähdettyä selviää, että ohjaamon suunnittelussa ja asennuksessa ei ole suotu yhtään ajatusta äänieristykselle. Räikinä on viiltävän metallinen. Vaihteistossa on normaalin oloinen H-kaavio, mutta samalla vivulla hallittava kertoja poikkeaa totutusta. Käyttämällä vipua vasemmalla ja takana, kytkeytyy hidas ja edessä nopea alue. Seuraavaksi valitaan sopiva numero päävaihteistosta. Nopein 9-vaihde on suora ja toimii molemmilla alueilla. Käänteissään Belarus ei ole sen kömpelömpi kuin läntiset kilpailijansa, mutta ohjaus on tehostuksesta huolimatta melko jähmeä.

Edessä oleviin hydrauliikan vipuihin ylettää hieman kumartumalla, mutta jos yrittää samalla seurata takana olevaa työkonetta, niin kaulaansa saa veivata melko paljon. Taakse katsominen on muutenkin hieman vaivalloista, paitsi jos istuu penkin vasemmalla puolella, ratti kun on jonkun verran keskilinjasta oikealle.

Polttoainetankista johtuen taaksepäin ei näe kovin hyvin ja koukulle ei ensinkään, paitsi jos työntää kaalinsa hartioita myöten ikkuna-aukosta ulos. Muuten näkyvyys on kohtalainen, jopa etupyöriä voi seurata.

”Pyöreäpää-Belaruksen” ajaminen ei ole varsinaista herkkua, ensikertalainen saattaa puhua jopa kamalasta kokemuksesta, mutta itävetäjistä voidaan sanoa, että mikä mukavuudessa hävitään, se voimassa voitetaan. MTZ-50 vääntää tosi vahvasti, voima ei ole mitenkään nopeaa, mutta sitä riittää. Moottori on todella sitkeä. MF 175 on liukasliikkeinen perustraktori

Massikan starttauksessa ei ole kummempia erikoisuuksia. Katsotaan vain, että kertoja on vapaalla, ja väännetään avaimesta. Meteliä MF:n kopista löytyy ihan kotitarpeiksi. Myöhemmin enintä äänen mahtia yritettiin taltuttaa jalkatilan matoilla ja lokasuojien vuorauksilla, mutta näissä ensimmäisissä ohjaamoissa voimansiirron ja moottorin meteli päästettiin lyhentämättömänä hyttiin.

MF:n ajaminen ei eroa muista saman aikakauden koneista. Ajoasento on melko hyvä, jalkatapit tuntuvat oikein mukaville, lattialevyjä ei tarvittaisi välttämättä ollenkaan. Ohjaus on kevyt ja kokeilutraktorin varustuksiin kuulunut

Multi-Power selvää luksusta. Nykyisiin verrattuna MP on hyvin takapajuinen pikavaihde: moottorijarrutusta ei ole hitaammassa asennossa ja nopeammalla puolella päävaihteiston pykältäminen onnistuu vain kaksoiskytkin täysin pohjassa. Aikanaan Multi-Power oli huippuvaruste, jollaista ei muilla valmistajalla ollut tarjolla ainakaan vastaavaan hintaan.

Hydrauliikan toiminnot ovat monipuoliset paineensäätöineen ja muine ihmeineen. Takaperoisesti toimivaan sisempään nostolaitteen vipuun joutuu totuttelemaan. Ohjaamosta näkee kohtalaisesti joka puolelle, koukullekin ihan vain päätä kääntämällä. Massikankin moottorissa on vielä vanhanajan rynttävoimaa. Pienemmälle pitää vaihtaa vasta lähempänä tuhatta kierrosta.

Isännän työhuone

Valmetin starttaus on muuten samanlaista kuin Massikassa, paitsi että sammutin-käsikaasu on ensin käännettävä tyhjäkäyntiasentoon. Traktorin käynnistyttyä tunnelma on tykkänään toinen kuin Belaruksen tai MF:n ohjaamoissa. Niihin verrattuna ääntä ja mekkalaa ei ole kuin nimeksi, vaikka ohjaamo ei varsinaisesti umpinainen olekaan. Kumityynyvaimennukset ja kaikkinaiset toppaukset toimivat.

Kytkinpolkimet ovat saappaalle kapeat. Ajokytkimessä se ei haittaa, mutta ulommalle voimanoton kytkimelle ei meinaa leveä saapas mahtua. Synkrovaihteisto toimii hienosti ja kepakot ovat hyvällä hollilla. Hydro-ohjaus on ihan nykytasoa, eikä kääntösäde ole turhan laaja. Leveä kaasupoljin on hyvällä hollilla, mutta jarrupolkimet saisivat nekin olla hieman leveämmät, jos tarvitaan ohjausjarruja.

Hydrauliikan vivuista sisemmällä hoidetaan painonsiirtoa ja ulommalla nostolaitetta. Toiminta on perinteinen, eli takana nosto ja edessä lasku. Ohjaamo on kaikin puolin miellyttävä, lämmityslaitekin kuuluu varusteisiin, mutta näkyvyys on muita vertailutraktoreita heikompi. Ovien lasit eivät ole kovin suuret ja ne ovat melko ylhäällä. Tuulilasi on normaalikokoinen, mutta alla olevat pikkulasit ovat aika vaatimattomat.

Taakse näkee aika hyvin, jos alaosan pressukangas on rullattuna ylös. Koukulle näkee pienellä kurkotuksella. Ohjaamo on aikansa tuotteeksi kerrassaan verraton, ”isännän työhuone” on ollut ihan realistinen mainoslausahdus 45 vuotta sitten. Voi hirvitys, onko siitä jo niin kauan!

Valmetin moottori ei ole kovin hurjavetoinen, mutta ei kuitenkaan häiritsevän lössö. Jos voima uhkaa loppua, niin pienemmälle pykältäminen ei ole ongelma, se onnistuu ilman ylimääräisiä rusahteluja.

Jokaisessa puolensa

Nämä vertailussamme olleet traktorit kuuluvat tehojensa (67–75 hv) puolesta nykymitassa kaikkein alimpaan kastiin. Aikanaan ne olivat kuitenkin suuria traktoreita, joita ostivat vain urakoitsijat ja keskimääräistä suurempien tilojen isännät. Tehokilpailua ja muuta mahtailua ei tavallinen kansa silloin harrastanut kuin joissakin harvoissa tapauksissa: siihen ei ollut varaa. Tilojen tuotot olivat pieniä ja pankinjohtajat suuria. Osamaksukauppassakin oli ongelmansa, kone saatettiin hakea pois vähäisenkin viivästyksen takia ja maksetut erät sai pitää kipeinään, jos oikein huono tuuri kävi.

Belaruksen hevosvoimat ovat olleet kaikkein edullisimpia ja vakiovarustus hyvin monipuolinen. Kiiltäviin ja kulmikkaisiin läntisiin merkkeihin verrattuna se ei ole ollut kovin vetävän näköinen, mutta ”honka ei hievahda koristeilla” sanottiin aikanaan Belarus-mainoksessa. Jos ohjaamo-olosuhteet eivät ole säikäyttäneet, niin osaava ja hieman ronskiluontoinen traktorimies on kyllä pärjäillyt Belaruksen kanssa. Vaihtoikäisestä traktorista ei ole kuitenkaan hyvitetty juuri mitään. Suurin osa MTZ-Belaruksista ostettiin urakointikäyttöön, kuten jo aiemmin on todettu.

Massey-Ferguson oli parhaassa mahdollisessa maineessa, eikä ollenkaan suotta. Oli, ja on vieläkin, monta taloa, johon aikanaan ostetun harmaan Fergusonin jälkeen ei huolittu mitään muuta merkkiä. Hankkijan edustaman traktorin ostaminen oli helppoa, kaupat pystyi tekemään lähimmässä osuuskaupassa, sittemmin Hankkijan myymälöissä.

Enimmät Massey-Fergusonit olivat maatalouskäytössä, mutta Metsätehon vuonna 1969 tekemän kyselyn mukaan ammattimaiseen metsäajoon käytetyistä pyörätraktoreista MF:n osuus oli 17–18 prosenttia. Melkoinen rivi Suomessa myydyistä 175 MF -malleista on varmasti tienannut hintaansa metsässäkin. Parhaimmillaan 175 on kuitenkin ollut pellolla. Sen tehot ovat riittäneet hyvin 3-metrisen äkeen ja 3-siipisen auran vetämiseen. Hydrauliikassa on sellaisiakin toimintoja, joista läheskään kaikki Massikka-miehet eivät ole olleet tietoisia. Ostoksena MF175 on ollut hyvin turvallinen: vaihtoarvo on pysynyt hyvänä ja varaosahuolto on toiminut – ja toimii vieläkin. Ajomukavuus ei ole jälkiasennetun hytin takia ollut kaksinen, mutta ei niissä muissakaan brittitraktoreissa kovin häävejä koppeja ollut, suurimmassa osassa paljon huonompia.

Valmet 700 on ohjaamonsa ja hallintalaitteidensa puolesta ollut ehdoton huippu, muut eivät ainakaan alussa ole päässeet lähellekään samaa tasoa. Tekniikkakin on ollut ajanmukaista hydro-ohjauksineen, vetovarsitunnusteluineen ja nestejarruineen. Voimansiirtoa mainittiin heikoksi, eikä varmaan syyttä.

Tuskin Valmet kuitenkaan aivan totaalinen pommi on ollut, koskapa merkki pysyi tiukasti myyntitilastojen kakkostilalla nousten 70-luvun alussa pysyväksi ykköseksi. Valmet 700 oli yleinen kaivureiden ja järeiden etukuormaimien peruskone, aika paljon niitä on ollut metsätöissäkin. Metsätehon tilasto kertoo Valmetin osuudeksi 22 prosenttia. Kaiken sorttisissa maantiekuljetuksissa Valmet 700 on varmasti ollut yliveto, ainakin talvisaikaan.

Testiryhmä: Ville Hämäläinen, Asmo Kotta, Markku Markkanen

Lue lisää