Uutiset

Maanläjitys toi vankeutta - Nurmijärveläiselle yrittäjälle ja maanomistajapariskunnalle tuomio

Pohjavesialueella sijainnutta tonttiaan maisemoinut maanomistajapariskunta otti maanrakennusyrittäjältä vastaan savipitoista täytemaata. Oikeuden päätöksessä todettiin, että täyttö aiheutti riskin pohjaveden pilaantumisesta.

Nurmijärveläinen pariskunta oli tehnyt kuljetus- ja maanrakennusalan yrittäjän kanssa sopimuksen pihansa maisemoinnista. Asiasta käynnistettiin poliisitutkinta, sillä alue kuuluu vedenottamon suojavyöhykkeeseen.

Poliisin laskelmien mukaan maanrakennusyhtiö oli ajanut 4 000 kuorma-autollista maa-ainesta pohjavesialueen päälle. Poliisi katsoi, että pariskunnan pihapiiristä oli muodostunut laiton maankaatopaikka, koska saviperäistä maa-ainesta oli läjitetty ilman ympäristölupaa. Ympäristölupa olisi ollut tarpeen jo maa-aineksen suuren määrän vuoksi. Sitä ei olisi voinut saada pohjavesialueelle.

Poliisista asiaa tutki Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen talousrikosyksikkö. Poliisi epäili laajamittaisessa esitutkinnassaan kaikkiaan kymmentä henkilöä törkeästä ympäristön turmelemisesta.

Hyvinkään käräjäoikeus katsoi, että kuljetus- ja maanrakennusyhtiön toimitusjohtaja ja toinen vastuuhenkilö olivat syyllistyneet törkeään ympäristön turmelemiseen. Heidät tuomittiin 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Oikeuden mukaan yhtiö oli kuljettanut ja jättänyt ympäristöön jätteeksi luokiteltavaa maa-ainesta 34 000 kuutiometriä ilman vaadittavia lupia. Rikos oli oikeuden mukaan tehty yhtiön liiketoiminnassa taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi.

Maanrakennusyrittäjän katsottiin säästäneen kaatopaikkamaksut, koska ei toimittanut maa-aineksia esimerkiksi lähimmälle maankaatopaikalle. Läjityksestä aiheutui oikeuden mukaan Nurmijärven Vedelle suuria kustannuksia. Syyttäjä oli vaatinut kuljetus- ja maanrakennusyhtiölle yhteisösakkoa, mutta sen käräjäoikeus hylkäsi vaateen.

Oikeus tuomitsi myös nurmijärveläisen pariskunnan vankeusrangaistuksiin. He saivat 6 kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Pariskunnan katsottiin olleen tietoisia siitä, että heidän kiinteistönsä sijaitsee pohjavesialueella, josta seuraa rajoituksia tontilla tapahtuviin töihin.

Oikeus katsoi pariskunnan syyllistyneen rikokseen hyötymistarkoituksessa, koska maanrakennusyhtiö ei ollut laskuttanut pariskunnalta noin 14 000 euron edestä rakennustarvikkeita yrittäjän pariskunnalle tekemässä urakassa.

Maanrakennusyritys oli ennen oikeuden käyntiä velvoitettu hallintopakkopäätöksellä ennallistamaan pariskunnan kiinteistö. Yritys oli kuljettanut pihamaalle ajetut maa-ainekset pois.

Lue lisää