Uutiset

Kaivosteollisuudessa hiljaista vielä pari vuotta

Metallinhintoja koskevat ennusteet näyttävät hintojen pysyvän alhaalla vielä pari seuraavaa vuotta. Tämä on johtanut uusien kaivoskoneiden kysynnän romahtamiseen. Siksi eräät suuret konevalmistajat ovat siirtäneet tuotekehitys- ja markkinointiponnisteluja maatalous- ja urakointikoneiden tuotesegmentteihin.

Komatsun pääjohtaja Tetsuji Ohashi kertoi lehdistötilaisuudessa Tokiossa viime kuussa, että kaivosteollisuudessa ei ole näkyvissä mitään merkkejä siitä, että kaivosteollisuuden suhdanne kääntyisi ylöspäin 2016 tai edes 2017. Metallien hintojen ennustetaan pysyvän alhaisina ja se pitää investointihalukkuuden minimissään.

Tämä on haitannut muun muassa Komatsua, joka valmistaa sekä lastauskoneita että louheautoja kaivoksille ja on ollut toiseksi suurin valmistaja maailmassa. Caterpillar on suurin kaivoskoneiden konevalmistaja maailmassa, ja myös se on kärsinyt tästä tilanteesta. Caterpillar ilmoitti keväällä vähentävänsä noin 10 000 työntekijää vähentyneen kysynnän seurauksena.

Kaivosteollisuuden laskusuhdanne on saanut konevalmistajat lisäämään panostuksiaan muille sektoreille. Tämä on näkynyt esimerkiksi tuotekehityspanosten kasvamisena maatalouskoneiden puolella. Eräät komponenttivalmistajat, jotka palvelivat aikaisemmin pääasiassa kaivosteollisuuden konevalmistajia, ovat nyt alkaneet muuntaa tuotteitaan muihin koneisiin sopiviksi. Tästä nähtiin merkkejä Agritechnica-messuilla, missä oli muun muassa eräitä sähkövoimansiirtokomponenttien valmistajia esittelemässä osaamistaan.

Myös moottorivalmistajat ovat suunnanneet katsetta maatalous- ja urakointikonevalmistajiin. Caterpillar, joka valmistaa dieselmoottoreita laajalla skaalalla, on lisännyt panostusta omistamansa Perkinsin markkinoinnissa sekä pyrkinyt tarjoamaan isoja dieselmoottoreitaan laivoihin ja vetureihin.

Lue lisää