Uutiset
JCB

JCB tiedotti ennätystuloksesta

JCB:n liikevaihdon ja konemyynnin luvut vuodelta 2018 ovat kohonneet ennätyslukemiin selviää yhtiön antamasta tilinpäätöstiedotteesta.
JCB hallituksen puheenjohtaja Lord Bamford esittelee JCB:n ensimmäistä sähkökäyttöistä kaivinkonetta.

Tuoreesta tilinpäätöstiedotteesta selviää, että vuoden 2018 liikevaihto kasvoi 22 % verrattuna vuoden 2017 myyntiin, ja se oli 4,1 miljardia puntaa. Konemyynnin kappalemäärä oli puolestaan 96 246 konetta (edellisvuonna 75 693).

Erittäin vahva nousu oli kannattavuudessa. Tulos parani 31 % ja oli 447 miljoonaa puntaa. Yhtiön pääjohtaja Graeme Macdonald kommentoi asiaa sanomalla, että edellisvuonna maailman konemyynti kasvoi 18 %, mutta JCB:n myynti kasvoi 22 %, mikä on merkittävä saavutus.

Hän jatkoi toteamalla, että enää tulevaisuudessa ei vastaavaa kasvua voi odottaa. Kysyntä on heikentynyt varsinkin Lähi-idässä, Turkissa, Latinalaisessa Amerikassa ja Intiassa.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja lordi Bamford muistutti, että ensi vuosi on yhtiön 75. toimintavuosi. Yhtiö jatkaa uusien innovaatioiden kehittämistä. Nyt tuotantoon päässyt sähkökäyttöinen kaivinkone on yksi esimerkki yhtiön pyrkimyksestä luoda päästöttömiä tai hyvin alhaisien päästöjen koneita.

Aiheet JCB