Uutiset

Keski-Euroopan metsätuhot sekoittavat puumarkkinoita

Kuusipuutavaran markkinat ovat kovassa puristuksessa. Syynä ovat eteläisen Euroopan rajut kirjanpainajatuhot. Kuusta on nopeasti korjattu niin sahatukiksi kuin myös kuitu- ja energiapuuksi. Tilanne on johtanut markkinoilla ylitarjontatilanteeseen.
Tommi Hakala

Esimerkiksi paljon talousmetsäkuusikoita omaavassa Skotlannissa on kuusipuutavaran käyttökohteita jouduttu muuttamaan tilanteen vuoksi. Paikallisen puutavaran korjuuyrittäjän kertoman mukaan kuitupuuta on ohjautunut entistä enemmän energiakäyttöön. Jopa tukkipuuta on haketettu poltettavaksi sen hinnan laskettua alle energiapuun hinnan.

Kaikkien puutavaralajien hinnat ovat lisäksi laskeneet rajusti. Hurjimmillaan yksityiset energiapuun ostajat ovat maksaneet kuitupuulaatuisesta energiapuusta jopa 75 puntaa tonnilta, suurempien toimijoiden kohdalla sen hinta on ollut 40–60 puntaa. Nyt hinnat ovat laskeutuneet molemmilla laaduilla 30 punnan tasolle. Tukin hinnan arvioidaan laskevan nyt nopeammin, jolloin sitä tulee siirtymään tuettuun energiapuukäyttöön. Kuitupuun hintataso on ollut 15–30 punnan tasolla – senkin ohjautuminen energiapuuksi on todennäköistä, koska sitä on toimitettu paljon vientiin. Painavan sitkakuusen kohdalla hinnat ovat lähes samat myös kiintokuutiometreiksi ja euroiksi muutettuna.