Uutiset

Suomessa myytävät perävaunut turvallisia – oikein kuormaaminen vähentää riskitekijöitä

Liikenne- ja viestinvirasto Traficomin tarkastukset osoittavat, että Suomessa myytävät kevyet perävaunut ovat turvallisia, jos niitä käytetään oikein. Oikealla kuormaamisella voi välttää vaaratilanteet liikenteessä.

Valvontatarkastuksissa testatut perävaunut olivat turvallisia. Tarkastukset osoittivat perävaunuissa olevan kuitenkin puutteita, esimerkiksi valojen sijoittelussa, rekisteritunnuksen sijainnissa ja koossa, valmistenumeron koossa ja roiskeenestojärjestelmien mitoituksessa. Testatuista perävaunuista yhdenkään ei kuitenkaan arvioitu aiheuttavan vakavaa riskiä liikenneturvallisuudelle.

”Markkinavalvonnan perusteella voidaan todeta, että perävaunujen käyttö liikenteessä on turvallista, kun käytössä huomioidaan valmistajan antamat ohjeet ja lainsäädännön esittämät vaatimukset”, kertoo ylitarkastaja Mika Loponen.

”Suurimman turvallisuusriskin muodostaa tässäkin tapauksessa inhimillinen tekijä, eli henkilö, joka huolehtii perävaunun kuormaamisesta ja kiinnittämisestä ajoneuvoon”, jatkaa Loponen. ”Väärin kuormattu ja kiinnitetty perävaunu voi aiheuttaa vakavan onnettomuuden, joten oikeaan kuormaamiseen ja kiinnittämiseen kannattaa kiinnittää huomiota.”

Muista nämä, kun kuormaat perävaunun

1. Tarkista vetävän ajoneuvon rekisteritiedoista, millaista kuormaa ja perävaunua sillä saa vetää. Ajoneuvon sallima massa voi olla pienempi, kuin mitä perävaunulla saisi kuljettaa.

Ajoneuvon tiedoista löytyy tieto, kuinka suurta jarrutonta tai jarrullista perävaunun massaa sillä saa vetää. Voit tarkistaa tekniset tiedot esim. Traficomin asiointipalvelusta, rekisteröintitodistuksen teknisestä osasta tai ajoneuvotietoja myyvien yritysten tekstiviestikyselyistä.

2. Älä laita perävaunuun liikaa kuormaa

Perävaunun rekisteritiedoista näet perävaunulle soveltuvan enimmäiskuorman. Ylikuormattuna perävaunu voi rikkoontua ja aiheuttaa vakavan onnettomuuden.

3. Huolehdi kuorman oikeasta jakautumisesta

Kuorman tulisi painottua hiukan perävaunun akselin etupuolelle.

4. Kiinnitä kuorma huolellisesti

Kuorma on kiinnitettävä perävaunuun huolella, jotta se ei kuljetuksen aikana tai onnettomuustilanteessa pääse siirtymään tai putoamaan aiheuttaen vaaraa.

5. Kiinnitä perävaunu huolellisesti ajoneuvoon

Tarkasta aina ennen liikkeelle lähtöä, että perävaunu on kiinnitetty ajoneuvoon kunnolla.