Uutiset

Bioenergia ry: Turvetuotannosta poistuneet suonpohjat ovat muuttuneet hiilinieluiksi

Soita ja turvemaita on Suomessa kaikkiaan noin 9,1 miljoonaa hehtaaria. Turvetuotannon vaikutuspiirissä on ollut tai on edelleen noin 120 000 hehtaaria (1,3 % Suomen koko suo- ja turvemaa-alasta). Turvetuotanto on kautta aikain vaikuttanut suopinta-alaan, joka vastaa yhden vuoden päätehakkuita Suomessa.

Turvetuotannosta on jo poistunut noin 50 000 hehtaaria tuotantoalaa. Kyseisistä suonpohjista on 75 % nyt muuttunut metsiksi. Vanhoista turvetuotantoalueista vain 20 % on siirtynyt peltoviljelykäyttöön ja 5 % muutettu monimuotoisuutta lisääviksi kosteikoiksi. Osa alueista on otettu erikoiskäyttöön, kuten pienlentokentiksi.

Turvetuottajan ympäristölupavelvoitteet päättyvät tuotannon jälkeen vasta, kun alue katsotaan kasvipeitteiseksi, tai se on otettu uuteen käyttötarkoitukseen. Joillakin paksuturpeisilla alueilla metsittäminen on voinut aiemmin olla ongelma, ja ongelmien vähentämiseksi metsitettäviä alueita on lannoitettu tuhkalannoituksella. Sen myötä alueille on syntynyt usein hieskoivikko, joka sitoo ilmakehästä hiilidioksidia muuttaen samalla alueen hiilnieluksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit