Uutiset

Biokaasuauto Valion maidonkeräilyyn

Volvo on toimittanut Valion maidonkeräilyyn Suomen ensimmäisen nesteytettyä biokaasua (LBG) käyttävän Volvo FH 460 -maidonkeraysauton. Uusi auto pienentää maidonkeräilyn hiilijalanjälkeä, sillä käytettävä kaasu valmistetaan Valion biojätteistä.
Uusi Volvo LBG -maidonkeräysauto on varustettu Globetrotter korkealla makuuohjaamolla. Auto kulkee reitillään Autoyhtymä Roimolan operoimana. Autoyhtymä Roimolan ympäristöystävällisyys on tunnustettu muun muassa SKAL ry:n vuoden kuljetusyritykseksi valinnalla.

Valion ajoon mennyt Volvo FH LGB kiertää eteläisen Suomen keräilyreitillä keräten vajaa 10 % Valio Luomu™ -maidosta. Hankinta on osa Valion tavoitetta tuottaa hiilineutraalia maitoa.

”Olemme selvittäneet biokaasulla kulkevan maidonkeräysauton käyttöä jo muutamia vuosia. Nyt ajoneuvojen teknologia ja biokaasun jakeluverkosto ovat niin hyvät, että halusimme ottaa auton käyttöön,” Valion kategoriapäällikkö Mirva Tollet sanoo.

Valiolta kerrotaan, että uusi Volvo LBG on ajossa lähes vuorokauden ympäri, jotta sen päästöjä vähentävä vaikutus logistiikkaketjussa on mahdollisimman suuri. Maitoauton kuljettaja hakee perusmaidon tiloilta päivällä, ja Valio Luomu™ -maidon vuoro on yöllä.

Volvo FH 460 LBG 6x2:ssa on 13-litrainen, 460 hv tehoinen ja 2300 Nm vääntävä LNG moottori, ja se on varustettu 205 kg vetoisella LNG säiliöllä. Autossa on I-shift automatisoitu 12-portainen vaihteisto sekä I-see maastontunteva -vakionopeudensäädin.

Volvon kehittämä LNG -moottori toimii dieselsyklillä. Volvon LNG-moottorissa on sama hyötysuhde ja suorituskyky kuin normaalissa dieselautossa. CO2-päästöt ovat 20–100 % pienemmät kuin vastaavassa dieselissä riippuen siitä, käytetäänkö autossa nesteytettyä maakaasua (LNG) vai nesteytettyä biokaasua (LBG).

”Varsinkin LNG -polttoainetta käyttäessä polttoainekustannukset ovat selkeästi pienemmät kuin dieselissä. Jakeluverkoston kasvaessa LNG-auton käytettävyys paranee merkittävästi Suomessa. Varsinkin suuremmilla ajosuoritteilla LNG -auto on erittäin järkevä ratkaisu sekä ympäristön kuormittamisen, että polttoainekustannuksien vähentämisen osalta,” Volvo Trucks tuotepäällikkö Mikko Aules kertoo.

Valion tehtailla syntyy Valiolle tarpeetonta mutta biokaasun valmistukseen sopivaa jätejaetta. Valio toimittaa raaka-ainetta Gasumille, jonka valmistamaa biokaasua menee Valion uuden Volvon tankkiin.

”Uusiutuvan biokaasun tuotanto on kiertotaloutta parhaimmillaan, ja sen avulla saadaan biojätteet tehokkaseen hyötykäyttöön. Jotta liikenteen päästöjä saadaan pienennettyä, tarvitsemme Valion kaltaisia edelläkävijöitä,” Gasumin myyntipäällikkö Juha-Matti Koskinen kertoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit