Uutiset

FREJA yhteistyöhön Gasumin kanssa - maantiekuljetukset aloitettiin ympäristöystävällisellä biokaasurekalla

Kansainvälisistä maantie-, meri-, lento- ja projektikuljetuksista huolehtiva suomalainen FREJA Transport & Logistics Oy on hoitanut joulukuun alusta alkaen maantiekuljetukset Suomessa biokaasulla. Yhteistyökumppanina on Gasum, jonka kanssa irtoperäliikenteessä ajetaan kuljetuksia Ivecon Stralis NP -puoliperäveturilla.

Elokuuhun 2020 asti sovittu yhteistyö on osa CIVITAS ECCENTRIC -hanketta ja osana EU-rahoitteista tutkimusta, joka tutkii kaasun käyttöä raskaan liikenteen kuljetuksissa. CIVITAS ECCENTRIC -hankkeessa kehitetään puhdasta liikkumisjärjestelmää testaamalla biokaasuautoja sekä biokaasun käytön kasvamista logistiikassa.

”Toimintasäteemme on noin tuhat kilometriä, ja Gasumin tankkausasemia löytyy esimerkiksi Turusta, pääkaupunkiseudulta ja Jyväskylästä, joten tankkaaminen onnistuu kuljetusreitin varrella helposti”, FREJAn liikenteenhoitaja Antti Setälä kertoo.

Gasumin tankkausasemilla voi tankata maakaasua ja biokaasua, joka valmistetaan kotimaisista biohajoavista jätteistä. Lisäksi tietyillä asemilla on mahdollista tankata raskaalle liikenteelle polttoaineeksi soveltuvaa nesteytettyä biokaasua (LBG). Perinteisiin fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna biokaasun kasvihuonepäästöt ovat jopa 85 prosenttia pienemmät.

”Haluamme kehittää tehokkaita kuljetusratkaisuja, joiden ympäristökuormitus on mahdollisimman pieni. Laatu ja vastuullisuus ovat ydinarvojamme”, sanoo FREJA:n liikennejohtaja Sampo Koulu.