Uutiset

Claas uudistaa traktoritehdastaan

Claas uudistaa Le Mansin -traktoritehtaan. Uudistaminen aloitettiin päätuotantolinjasta, ja siihen on varattu 160 miljoonaa euroa. Lisäksi Saksaan on valmistumassa korkeavarasto, ja Harsewinkelissa on otettu käyttöön komponenttien testaus- ja koetuskeskus.

Claasin liikevaihto nousi 30.9.2018 päättyneellä tilikaudelle 3,76 miljardista eurosta 3,89 miljardiin. Myös tulos ennen veroja parani 184:stä 226 miljoonaan euroon.

Tuotekehitysinvestoinnit nousivat uuteen ennätykseen 233 miljoonaan. Ne ovat kaksinkertaistuneet 10 viime vuoden aikana. Digitalisointiin liittyvien investointien arvo oli viime vuonna jo 100 miljoonaa euroa.

Aineellisista investoinneista suurin, Le Mansin traktoritehtaan useamman vuoden kestävä uudistaminen aloitettiin päätuotantolinjasta. Investointiin on varattu kaikkiaan 160 miljoonaa euroa. Se mahdollistaa tulevan kasvun.

Tehdasinvestoinnin lisäksi Saksan Hammiin valmistuu uusi korkeavarasto ja päätehtaalla Harsewinkelissa otettiin käyttöön konekomponenttien testaus- ja koetuskeskus.

Claas-konsernin työntekijämäärä kasvoi vajaalla 200:lla 11132:een, kasvu Saksassa oli samaa luokkaa. Oppisopimuskoulutettavia oli 714, hieman edellisvuotta enemmän.

Claas uskoo maatalouskoneiden myynnin säilyvän vakaana alueellisista epävarmuuksista huolimatta. Tätä kehitystä vie eteenpäin ammattikäyttöön tarkoitetun maataloustekniikan kysynnän kasvu (Profi).

Aiheet Claas
Aiheeseen liittyvät artikkelit