Uutiset

Ruotsissa kehitetään itsenäisesti toimivia metsäkoneita

Ruotsin innovaatioiden kehittämiskeskus Vinnova ja paikalliset metsäteollisuuden toimijat investoivat 20 miljoonaa kruunua itsenäisesti toimivien metsäkoneiden kehittämiseen. Tavoitteena on helpottaa kuljettajien työtä ja panostaa myös koneiden etähallinnan kehittämiseen.

Liikenteessä ja teollisuudessa itseohjautuvuuden kehitys on jo pitkällä. Ruotsissa käynnistetty hanke hyödyntää olemassa olevaa tietoa itsenäisesti toimivien metsäkoneiden kehittämiseen. Ensisijaisena tavoitteena on, että koneet pystyisivät itse suunnittelemaan ajamistaan ja ottamaan huomioon työskentely-ympäristön turvatekijöitä. Kun anturinohjaus ja turvajärjestelmät saadaan toimiviksi, on seuraavana askeleena metsänkoneiden etäohjauksen kehittäminen edelleen.

"Täydellinen etäohjaus on toistaiseksi enemmän visioasteella, mutta se tarjoaa useita mahdollisia tehdä jatkuvia parannuksia. Ilman kiinteää ohjaamoa esimerkiksi metsätraktorit voisivat selvitä kuljetustyöstä entistä ketterämmin", kertoo Ruotsin metsätutkimuskeskus Skogforskin tutkija Olle Gelin.

Skogforsk sijoittaa myös yhdeksän miljoonaa kruunua teknologian kehittämiseen, jonka avulla hyödynnetään satelliittipaikantamisen ja laser-skannauksen mahdollisuuksia metsänhoidossa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit