Uutiset

Koneviesti.fi-nettisivut uudistuvat

Koneviestin nettisivut eli Koneviesti.fi-sivusto on uudistettu. Suurin muutos on tehty Koneviestin juttujen löydettävyyden parantamiseksi, jonka lisäksi sivujen ulkoasua on selkeytetty ja parannettu. Sivuston kehitystyö on perustunut vahvasti käyttäjiltä saatuun palautteeseen, ja olemme pyrkineet varmistamaan käytettävyyttä lukuisilla lukijahaastatteluilla ja -testauksilla. Seuraamme jatkuvasti sivuston toimintaa, ja teemme parannuksia koko ajan.

Koneviesti.fi-sivuston uudistuksella on haluttu tarjota asiakkaille kiinnostavia sisältökokonaisuuksia ja vahvistaa Koneviestin imagoa monipuolisena konealan tietolähteenä. Uudelta sivustolta kaikki artikkelit ja aineistot löytyvät aiempaa helpommin aihealueen mukaisesti. Esim. kaikki traktoreihin liittyviä artikkeleita pääset lukemaan Aihealue-osiosta Traktorit-kuvakkeen alta. Lisäksi sivustolla on helposti nähtävissä, mitä artikkeleita nettisivujen käyttäjät voivat lukea ilmaiseksi, ja mitkä jutut ovat ns. maksullista sisältöä. KV Plus -logolla merkittyjen artikkeleiden lukeminen edellyttää voimassa olevaa tilausta ja vaatii kirjautumista. Myös suositut Lukijan ideat on tuotu aiempaa paremmin esille omaan osioonsa ja lehden artikkeleihin liittyvät lisämateriaalit ovat helpommin löydettävissä.

Uusimman lehden artikkelit ja aineiston saat luettavaksesi painamalla sivun oikeassa palstassa olevaa Lue näköislehteä -linkkiä. Näköislehden lukeminen vaatii kirjautumista. Vanhemmat artikkelit (vuodesta 1999 eteenpäin) löytyvät puolestaan sivun yläkulman oikeasti laidasta Arkisto ja haku -hakutoiminnon kautta. Myös arkistojen käyttö edellyttää lukemiseen oikeuttavaa tilausta sekä kirjautumista.

Vertailutyökalu on nyt KV Konevertailu

Uudistuksen yhteydessä Vertailutyökalun nimi on vaihtunut KV Konevertailuksi. Uusi nimi kuvaa paremmin palvelun sisältöä, ja sinne on liitetty uusi tuoteryhmä - mönkijät - minkä myötä Konevertailussa eri tuoteryhmiä on jo 15 kpl. Konevertailusta saat hyödyllistä tietoa koneista ostopäätöksesi tueksi ja pääset vertailemaan eri maatalous-, maarakennus- ja työkoneiden teknisiä ominaisuuksia ja hintoja sekä löydät tietoa mm. koneiden jälleenmyyjistä. Konevertailu onkin nykyisessä laajuudessa ylivoimaisesti paras ja kattavin palvelu ajantasaisen konetiedon tarvitsijalle.

Anna palautetta uusista nettisivuista

Uudella sivustolla saattaa alkuvaiheessa esiintyä mahdollisia virheitä, mutta teemme jatkuvasti parannuksia ja pyrimme korjaamaan ne mahdollisimman pikaisesti. Mikäli haluat antaa uudesta sivustosta palautetta tai löydät virheitä, laita meille viestiä palautelomakkeemme kautta.

Liittyvät artikkelit

Me teemme Koneviestiä

KV 16/2017 16.11.2017