Uutiset

Engconin rototiltteihin kahden vuoden takuu

Rototilttivalmistaja Engcon antaa asiakkailleen kahden vuoden takuun kaikkiin 1. tammikuuta 2018 jälkeen toimitettuihin uusiin rototiltteihin. Asiakkaiden toiveiden mukaisesti takuun saaminen ei enää edellytä rekisteröitymistä.

Vuoden 2015 syksystä lähtien Engcon on tarjonnut vuoden lisätakuun asiakkaille, jotka ovat rekisteröineet rototilttinsä ja noudattaneet määrättyä huolto-ohjelmaa. Tästä on ollut yrityksen mukaan paljon hyötyä asiakkaille. "Olemme vakuuttuneita siitä, että rototiltti, jonka huoltohistoria on dokumentoitu samaan tapaan kuin henkilöauton huollot huoltokirjassa, tulee säilyttämään arvonsa jälleenmyyntimarkkinoilla", sanoo Engcon Groupin viestintävastaava Sten Strömgren.

Asiakkaiden toiveiden mukaisesti takuun saaminen ei kuitenkaan enää edellytä rekisteröitymistä, ja kaikki asiakkaat saavat rekisteröitymättä kahden vuoden takuun 1. tammikuuta 2018 jälkeen toimitettuihin rototiltteihin. Tästä huolimatta Engcon kehottaa loppuasiakkaita rekisteröimään rototilttinsä.

"Rototiltin rekisteröiminen ei tarkoita ainoastaan sitä, että asiakkaan rototiltin tiedot dokumentoidaan. Myös palvelu nopeutuu. Kun asiakas soittaa tukipalveluumme, on meillä jo valmiina kaikki tarvitsemamme rototilttiä koskevat tiedot. Näin asiat hoituvat helpommin kummankin osapuolten kannalta", Strömgren sanoo.

Sten Strömgren kertoo myös, että yrityksen tarjoama huolto-ohjelma pysyy edelleen käytössä.

"Asiakkaat voivat myös tulevaisuudessa huollattaa rototilttinsä huolto-ohjelmamme mukaisesti ja rekisteröidä sen. Dokumentoitu huoltohistoria lisää myös rototiltin jälleenmyyntiarvoa."

Liittyvät artikkelit