Uutiset

Koneviestin päätoimittaja vastaa pääkirjoituksen nostattamaan keskusteluun – uusien koneiden hinnat eivät laske, mutta tarkkaavaisuus konehankinnassa on tärkeää

Koneviestin päätoimittaja Eemeli Linna käsitteli uusimman lehden pääkirjoituksessaan koneiden hintojen nousua. Pääkirjoitus herätti keskustelua, mihin Linna vastaa täsmentämällä lausuntoaan.
Junnu Lusa

Kehotin vastikään ilmestyneen Koneviestin 14/2021 pääkirjoituksessa koneenostajia olemaan äärimmäisen varovaisia koneenostossa juuri nyt. Perustelin varovaisuutta sillä, että teknologiateollisuuden toimitusketjuissa on eri portaissa suoritettu hamstrausta tulevaa kysyntää varten, mikä on nostanut koneiden hintatasoa enemmän kuin mitä todelliset korotukset olisivat olleet.

Arvioimani hinnankorotukset 8 – 20 % asettuvat noin vuoden ajanjaksolle, jonka aikana hintoja on korotettu pääsääntöisesti pari kertaa. Kolmas hinnannousu on jo näköpiirissä viimeistään alkuvuonna, jonka lisäksi inflaation kohoaminen indikoi koneiden hintojen jatkavan nousuaan.

Pääkirjoitus loppuu toteamukseen, että koneiden hintojen nousun korjausliike tulee ennemmin tai myöhemmin – tavalla tai toisella.

Kirjoittamani pääkirjoitus herätti kritiikkiä konekaupan ammattilaisten ja konevalmistajien keskuudessa. Sain useita huolestuneita viestejä ja puheluita. Pääkirjoitukseni arveltiin karkottavan koneenostajat ja jarruttavan maatalouden konekauppaa juuri vuoden suurimman konenäyttelyn kynnyksellä.

Kritiikki kohdistuu erityisesti tähän mainitsemaani koneiden hintojen nousun korjausliikeilmiöön, jonka kirjoitin tulevaksi tavalla tai toisella. Tästä on tehty yksiselitteisesti se tulkinta, että koneen ostoa kannattaisi nyt siirtää, koska koneiden hinnat tulisivat myöhemmin laskemaan.

Käytin ilmaisua tavalla tai toisella kuvaamaan, ettei kukaan voi tietää, mitä teknologiateollisuuden toimitusketjujen turbulenssissa tapahtuu, ja millainen on tuleva korjausliike. Ilmiö on siinä määrin poikkeuksellinen, ettei moni kokenutkaan konekaupan ammattilainen ole tällaista nähnyt.

Olen edelleen pääkirjoitukseni takana. Haluan kuitenkin täsmentää pääkirjoitustani siltä osin, että vaikka korjausliike tulee, koneiden hinnat eivät laske. Konehankinnan siirtäminen hinnan laskuoletuksen vuoksi ei siis ole oikea ratkaisu.

Koneenostajan on vain oltava nyt tarkkana, sillä niin monta palloa on ilmassa, ennen kuin markkina on tasapainossa. Hintavertailuilla ja asioiden hyvällä selvittelyllä saattaa nopeassa markkinamuutoksessa säästää.

Halusin pääkirjoituksellani myös yleisesti rauhoittaa tilannetta, jottei Suomeen muodostu mitään Suomen omaa ylikuumenemistilannetta. Maailman tilannetta ja alan toimijoita on pakko seurata tavallista tarkemmin. Varovaisuus on tarpeen kaikille.

Lokakuun puolivälin KoneAgria on erinomainen paikka lähteä tapaamaan ihmisiä ja luotaamaan alan kehitystä. Olen itsekin tapahtumassa paikalla torstaina ja perjantaina. Nähdään siellä.

Eemeli Linna, Koneviestin päätoimittaja

Lue Eemelin Linnan Koneviesti 14/2021 -lehden pääkirjoitus:

Koneiden hinnat ovat nousseet 8–20 % – nyt koneenostajien kannattaa olla tarkkana investoinneissa

Lue lisää