Uutiset
Ford E-Transit

Fordin pakettiautomallisto sähköistyy – E-Transit saataville 2022

Ford on esitellyt ensimmäisen täyssähköisen pakettiautonsa, 3.5 tonnin kokoluokan E-Transitin. Mallisto käsittää 25 eri versiota ja uutuus tulee saataville vuoden 2022 keväällä.
Valmistaja
Ford on investoinut ajoneuvojen sähköistymiseen 11,5 miljardia dollaria. Tärkeä osa tästä palasesta ovat hyötyajoneuvot, joista ensimmäisenä markkinoille saapuu E-Transit vuoden 2022 keväällä. Päästövähennysten lisäksi sähköistyminen tarjoaa myös liiketoiminnallisia etuja. Pienempien huoltokustannusten ansiosta E-Transit voi vähentää kokonaiskustannuksia noin 40 prosentilla polttomoottorimalleihin verrattuna.

Päästömääräykset kiristyvät, kaupunkeihin tulee lisää päästöttömiä alueita. Kasvihuonepäästöjä sekä melutasoa halutaan alentaa. Näin tarve ja kysyntä vähäpäästöisille tai 0-päästöisille autoille kasvaa koko ajan. Nämä seikat olivat pontimena Fordin ensimmäisen täyssähköisen pakettiauton, E-Transitin suunnittelutyölle. Avainkysymyksiä olivat mm. toimintamatka, latausratkaisut, käytettävyys ja monipuolisuus sekä yhteysratkaisut.

Kilpailukykyinen toimintamatka ja virtalähde työmaalle

E-Transit on varustettu 67 kWh akkupaketilla. WLTP mittaustavan mukaisen toimintamatkan luvataan olevan jopa 350 kilometriä, mikä vastaa useamman yrittäjän päivittäisiin ajoihin. Sähkömoottori antaa 198 kW tehon ja 430 Nm väännön. E Transitissa on mahdollisuus sekä tasavirtalataukseen että nopeaan vaihtovirtalataukseen. Ajoneuvon 11,3 kW:n laturi pystyy lataamaan akun tyhjästä täyteen 8,2 tunnissa. Suuritehoisella tasavirtalaturilla voi ladata jopa 115 kW:n teholla, mikä lataa akun 15 prosentista 80 prosenttiin noin 34 minuutissa.

E-Transitin ajotilat on räätälöity sen sähköiselle voimansiirrolle sopiviksi. Tarjolla ovat normal, slippey - ja eco -ajotilat. Eco-tila tehostaa energian käyttöä parhaimmillaan 8–10 prosenttia, jos E-Transitilla ajetaan ilman kuormaa kiihdyttäen voimakkaasti tai moottoritienopeuksilla. Eco-tila rajoittaa huippunopeutta, säätelee kiihtyvyyttä ja optimoi ilmastoinnin toimintaa mahdollisimman pitkän toimintamatkan saavuttamiseksi.

Lisäksi auton ilmastoinnin voi ajastaa, minkä avulla ohjaamon lämpötilan voi säätää halutuksi auton ollessa vielä latautumassa. Näin varmistetaan, että käytettävissä on pisin mahdollinen toimintamatka.

E-Transitin lisävarusteisin kuuluu Pro Power Onboard, jonka avulla eurooppalaiset asiakkaat voivat käyttää autoa liikkuvana virtalähteenä. Se tuottaa enimmillään 2,3 kW:n tehon, jota voi käyttää työkalujen ja laitteiden virtalähteenä työmaalla ja matkan aikana. Tämä on lajissaan ensimmäinen ratkaisu Euroopan hyötyajoneuvomarkkinoilla.

25 vaihtoehtoa

E-Transit tulee saataville umpipakettiautona, jatko-ohjaamolla varustettuna pakettiautona sekä ohjaamoalustalla. Akselivälejä on kolme ja kattokorkeuksia kaksi. Kokonaismassoja on kolme; 3.5, 3.9 ja 4.25 tonnia. Suurin kantavuus on 1616 kg ja alustamalleissa 1967 kg. E-Transitin akku on sijoitettu korin alle, joten se ei vie lastitilaa, jota on enimmillään 15,1 kuutiometriä eli yhtä paljon kuin takavetoisessa dieselmoottorisessa Transitissa. Kun nämä niputetaan yhteen, valikoima käsittää 25 eri versiota.

E-Transitin asiakastestit alkavat tärkeimmillä Euroopan markkinoilla vuonna 2021. Myynti ja asiakastoimitukset alkavat vuoden 2022 keväällä.

Lue lisää