Uutiset

Konekilleri käynnistyi – viimeistä kertaa Konekilleri-nimellä

Jyväskylän Konekilleri avautui odottavissa tunnelmissa. Kävijämäärät jäävät oleellisesti edellisvuosista – oletettavasti liikkeellä ovat ostoaikeissa olevat ammattilaiset. Suurimmat yritykset jäivät näytteilleasettajien joukosta pois, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö näyttelyalueella riittäisi mielenkiintoista nähtävää.
Tuomas Anttila

"Kun viranomaistiedote elokuulla tuli, kolmasosa näytteilleasettajista vetäytyi saman tien, mutta loput heistä halusivat edelleen pitää näyttelyn," näyttelyä järjestävän 2LM-yrityksen toimitusjohtaja Marko Toivakka kertoo. "Nämä näyttelyt on tehty käytännössä talkootöillä ja se on meidän panoksemme toimialan parhaaksi", Toivakka summaa.

Konekillerin nimi muuttuu

DLG:n varatoimitusjohtaja tohtori Lars Huf kertoi, että Suomeen DLG on perustanut tytäryhtiö DLG Finland Oy:n kesällä 2020, joka jatkossa organisoi uutta Agrotech Nordic -näyttelyä. Näyttelykonseptia viedään edelleen siihen suuntaan, että sähköinen ja näyttelyn reaalimaailma yhdistetään mahdollisimman tehokkaasti. Ensimmäinen Agrotech Nordic -näyttely järjestetään Jyväskylässä 14.–16.10.2021.

Lue lisää