Traktorit

Massey Ferguson - Suosittu sarjatuote

Massey Ferguson oli traktoreiden markkinajohtaja Suomessa 1960-luvulla. Myydyin malli oli tuolloin 135.
1960-luvun puolella ohjaamot olivat varsin karuja ilmestyksiä, eivätkä vielä kunnolla suojanneet kuljettajaa traktorin kaatuessa. Esimerkiksi ruostuneet lokasuojat eivät ole paha ongelma, sillä uustuotanto-osia on saatavilla runsaasti varsin edulliseen hintaan.

Massey Fergusonin mallit olivat 1960-luvulla suuressa suosiossa myös Suomessa. Vuonna 1964 esitellyn uuden malliston suosituimmaksi malliksi nousi nopeasti malli 135, joka oli 35X-mallin seuraaja. Mullistavin uutuus Massey Fergusonissa oli Ferguson system, eli toisiopainonsiirto. Järjestelmän avulla työkoneen painoa saatiin siirrettyä traktorin vetäville takarenkaille.

Ranskassa, USAssa ja Englannissa

Massey Fergusonilla oli kolme traktoritehdasta, joista kaikissa tehtiin 135-mallia. 1966 oli 135-mallin tuotannon ennätysvuosi, jolloin sitä valmistettiin kolmessa tehtaassa yhteensä lähes 58 tuhatta kappaletta. Massey Fergusonin edustus siirtyi Porschesta juuri luopuneelle Hankkijalle syksyllä 1961. Massey Ferguson nousi tilastojen kärkeen ja säilytti myyntijohtajan paikan seuraavat seitsemän vuotta.

135 soveltui keskikokoiselle maatilalle hyvin, voima riitti niin niittosilppurin kuin kaksiteräisten aurojenkin vetoon.

Hinta alkaen kolmisen tonnia

135-mallin tarjonta on suhteellisen vähäistä, mutta yksilöitä on kaupan alkaen noin kolmen tonnin hinnoista. Pyydetään toki siisteistä yksilöistä yli viisikin tonnia. Sen sijaan pykälää isommasta 165-mallista tarjontaa on enemmän, niidenkin hinnat alkavat parhaassa tapauksessa kolmosella. Osa traktoreista on jopa varustettu keskustelupalstojen vakioaiheella, eli Multipower-pikavaihteella.

Osia tarjolla

Koska Massey Fergusoneja valmistettiin aikoinaan hyvin suuria kappalemääriä ympäri maailmaa, on varaosia saatavilla edelleenkin hyvin. Esimerkiksi LH-Osan kiertokanki.com-verkkokaupassa on valtavasti tarjontaa 100-sarjan Massikoihin. Ruostuneita takalokasuojia ei kannata kovin kauaa rapsutella, kun uuden kappalehinta on alle 200 euroa.

100-sarjan heikkoutena on pidetty ohjauksen osia, joten ohjauksen toimintaan kannattaa kiinnittää huomiota. 3-sylinterisiä Perkins-moottoreita sen sijaan pidetään yleisesti varsin luotettavina. Fergun Girling-paisuttajajarrut saattavat vanhemmiten kulua. Kerroimme Koneviestin numerossa 9/2015 Massey Ferguson 165 -mallin jarrujen kunnostuksesta.

Tapio Vesterinen

Lue lisää