Tiet ja ympäristö

Siipilumikauha - Pome

Siipiterät ovat jousikuormitteiset.

Siipilumikauha ei ole varsinaisesti aura, mutta otimme kauhatyypin esittelyyn sen yleisyyden vuoksi. Kauhaa käytetään pihojen, jalkakäytävien ja muiden kulkuteiden puhtaanapitoon. Rakenteeltaan se poikkeaa sivulle kääntyvien siipien lisäksi myös muodoltaan, sillä pohja on pidempi ja kauhan perä pyöreä. Siivet ohjaavat lumen kauhaan tarkasti myös esimerkiksi portaikkojen edestä. Siivet taakse käännettynä samaa kauhaa voidaan käyttää myös lumen kuormaamiseen tai lumen kantamiseen läjityspaikalle.

Pomarkun Urakoitsijatarvike Oy, eli tuttavallisemmin Pome, on täyden palvelun lisälaitevalmistaja, jonka valikoimista löytyvät lähes kaikki kunnossapidossa ja maarakennuksessa tarvittavat tuotteet. Siipilumikauhoja yritys valmistaa viittä eri kokoa, joista pienimmän tilavuus on 850 litraa ja suurimman yli 4 000 litraa. Tuotteita valmistetaan myös mittatilaustyönä.

Laajalla kalustolla

Laukaan Leppävedellä pajaansa pitävä JL-Maanrakennus Oy toimii eri puolilla Suomea. Yrityksen laajaan kalustoon kuuluu muun muassa kaivukoneita, dumppereita ja puskutraktoreita. Tärkeä osa toimintaa on talvikunnossapito, jota hoidetaan pienillä kiinteistötraktoreilla ja pyöräkuormaimilla. Myös siipilumikauhoja on käytössä useita erilaisia.

Jutuntekohetkellä käytössä oli Pomen malliston järein siipilumikauha, jonka tilavuus on peräti 4 200 litraa. Kauhan leveys on 285 cm, mutta siipien ansiosta suurin leveys on 435 cm. Aivan pieni ei ollut peruskonekaan, sillä pihaa putsattiin Komatsu WA320PZ -pyöräkuormaimella, jonka työpainoksi ilmoitetaan noin 15 tonnia.

Jukka Liimataisella on 28 vuoden yrittäjäkokemus, ja hän arvioi siipilumikauhan olevan monissa kohteissa kätevä. ”Kuormaimeen kiinnitetty siipilumikauha poikkeaa työn jäljessä esimerkiksi auroista kasausominaisuuksiensa vuoksi. Usein auramiehet ainoastaan läjittävät lumen puskien ja puiden viereen, jolloin kulkuväylät ahtautuvat ja pitkässä juoksussa myös kasvillisuus kärsii. Siipilumikauhalla voimme nostaa lumen pensaikkojen taakse kauemmas kulkureitistä tai vaihtoehtoisesti kuormata suoraan kyytiin.”

Kauhan huulilevyyn on pultattu hammastettu niin sanottu karhuterä, mikä estää aurattavan alueen kiillottumisen liukkaaksi. Siivissä terä joustaa ylöspäin jousien varassa. ”Kauhan rakenteet ovat varsin jämäkät, mutta jousikuormitteisten siipiterien rakenne jättää pientä toivomisen varaa. Rakenteen väliin pääsee helposti maata, mikä saattaa jumittaa terän yläasentoon”, Liimatainen kertoo.

Auravalmistajilta Liimatainen toivoisi hieman herkempää korvaa palautteelle. ”Meillä on ollut useita erimerkkisiä ja -kokoisia siipilumikauhoja. Jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Esimerkiksi pienemmissä malleissa heikko kohta on usein ollut siipisylintereiden kiinnityskohta kauhan poskessa, joita olemme joutuneet vahvistamaan useaan kertaan. Pome valmistaa auroja ja kauhoja myös asiakkaan toiveiden mukaan, mutta valitettavasti osa auravalmistajista ei aina huomioi urakoitsijoiden palautetta. Pienetkin parannukset tuotteissa palvelisivat kaikkia osapuolia paremmin”, Liimatainen pohdiskelee.

Lue lisää