Tapahtumat ja yritykset

Pontiniskijällä tehoa työmaalle - Yritys: Movax Oy

Movax Oy on toiminnassaan keskittynyt kaivinkoneasenteisten paalutus- ja pontituslaitteiden valmistukseen. Peruskonsepti on selkeä, mutta tuotteet ovat vaatineet pitkän tuotekehitys- ja tutkimuskaaren, jotta niiden menekki on saatu lentoon.
Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF
Caterpillar 330D -tela-alustainen kaivukone on lähinnä tuotekehitystiimin käytössä. Kokeilussa on 12 metrin syvyyteen poraava TAD-30-maapora. Pontiniskijöiden testaamista varten alueelta löytyy erilaisia teräspontteja. Esimerkiksi Venäjälle toimitettavat iskijät säädetään erikseen, koska siellä käytetään kapeampaa ja paksumpaa ponttia kuin muualla Euroopassa.

Movax aloitti sivustaottoteknologian kehitystyön vuonna 1993. Ensimmäinen tuote oli pontiniskijä, jonka kehitysprosessi oli pitkä, koska vibran yhdistäminen iskijään ei ollut kaikkein yksinkertaisin tehtävä.

”Pontiniskijä on edelleen tuoteperheemme kulmakivi, jonka tuotekehitystyö jatkuu edelleen”, vuonna 2006 omistajanvaihdoksen myötä yrityksen johtoon tullut Matti Mustonen sanoo.

Tuoteperhe on kasvanut ja pitää sisällään nyt useita sivustaottomalleja, paalutusvasaroita ja maaporia. Perusajatuksena on keskittyä kaivinkonepohjaisiin tuotteisiin. Suunnittelupöydällä on mm. maaporauutuuksia sekä vuoden vaihteen tienoilla esiteltävä hydraulivasara.

”Tavoitteenamme on tuoda markkinoille vuosittain 1–2 uutta

tuotetta tai tuoteuudistusta. Ensi vuoden Intermat-näyttelyssä on sitten varmasti jotain uutta esillä”, hän vihjaa.

Suuri kotimaisuusaste

Movax-iskijät valmistetaan yhtiön kotipaikkakunnalla Hämeenlinnassa. Iskijöiden kotelot tehdään levystä. Levyt leikataan ja hitsataan itse, mutta hitsauksen jälkeen kotelot hehkutetaan suomalaisen alihankkijan tekeminä. Hehkutuksella poistetaan hitsauksen aiheuttamat mahdolliset jännitykset. Sen jälkeen kotelo vielä hiekkapuhalletaan. Raakakotelossa on noin 30 osaa. Jonkin verran käytetään myös valettuja osia, jotka nekin tulevat Suomesta. Myös kokonaan valettua koteloa on suunniteltu, mutta toistaiseksi on pitäydytty hitsatuissa.

Koneistustyöt tehdään omana työnä kahdella koneella. Hydrauliikkaosat tulevat alihankkijoilta. Parker toimittaa letkut ja liittimet, hydraulisylinterit tulevat kotimaiselta alihankkijalta. Valtaosa hydrauliikan kokoonpanosta ja asennuksista tehdään omana työnä. Kotelot maalataan omassa maalaamossa.

”Tuotantotahti on noin yhdeksän konetta kuussa, mikä tekee vuositasolla noin 80–100 iskijää. Teemme varastoon jonkin verran peruskoteloita, mutta lähes jokainen iskijä on varusteltu asiakaskohtaisesti”, Movax Oy:n tuotantopäällikkö Teuvo Räsänen kertoo.

Yhä lyhytjännitteisemmän kulttuurin takia markkinoita on vaikea ennakoida. Tuotannon optimointi kysyntää vastaavaksi niin henkilö-, tarvike- kuin komponenttiresurssienkin puolesta on siksi erittäin haasteellista.

”Esimerkiksi viime vuoden marraskuussa meillä ei ollut kuluvan vuoden helmikuulle yhtään kauppaa. Mutta helmikuu oli lopulta yhtiön kaikkien aikojen paras. Tulevien markkinoiden ennakointi on ollut vuoden 2008 jälkeen likipitäen mahdotonta”, Mustonen toteaa.

Movax Oy:n tuotteiden toimitusaika on tällä hetkellä noin 3–4 viikkoa.

Kaksi testikaivukonetta

Movax Oy:llä on kaksi kaivukonetta testausta varten. Hallin sisällä on käytössä Kobelco SK220, jonka avulla jokaisen koneen toiminta tarkastetaan ennen toimittamista asiakkaalle.

”Koneista katsotaan mahdolliset vuodot, lämpötilat ja yleistoiminta aina ennen asiakastoimitusta”, Räsänen painottaa.

Piha-alueella olevalla Caterpillar 330D:llä tehdään työnkaltaista testiä. Tämä kaivukone on valjastettu enemmän tuotekehityksen käyttöön.

Kun kone on tarkastettu, toimitetaan se asiakkaalle. Asennustyö kestää noin päivän. Hinta sisältää myös käyttökoulutuksen. Automaatin kanssa asennus kestää konetyypistä riippuen noin kaksi päivää. Syynä tähän on lisääntyvä lohkojen sekä elektroniikan määrä.

”Meillä on kaksi keikka-asentajaa, jotka kiertävät asentamassa

koneita asiakkaille ympäri maa-

ilmaa, Australiaa myöten”, Räsänen sanoo.

Pontiniskijät kivijalkana

Movax Oy:n merkittävin tuoteryhmä ovat sivuottopontiniskijät, jotka tuovat yrityksen liikevaihdosta 80 prosenttia. Nyt lähes kaikki myynti on keskittynyt uudempaan SG-sarjaan, joita menee noin 80–90 prosenttia iskijöiden kokonaismäärästä.

Pontiniskijöitä on tarjolla 5–40 tonnin työpainoisiin kaivukoneisiin, joilla voidaan asentaa 400–2 000 kilon ja enintään 16-metrisiä pontteja. Valtaosa pontiniskijöistä asennetaan tela-alustaisiin kaivukoneisiin. Etenkin Saksassa ja Englannissa niitä asennetaan yhä enemmän pyöräalustaisiin kaivukoneisiin käytettäviksi rautateiden rakennus- ja kunnostustöissä.

Tällä hetkellä suosituin malli on SG-60, joka on tarkoitettu noin 28–30 tonnin työkoneeseen.

”Suomessa ja Euroopassa suosituin työkoneen kokoluokka on 25–30 tonnia, kun taas Venäjällä suositaan hiukan suurempia, 30–35 tonnin koneita. Suuremmista ja järeimmistä laitteista kahdeksan kymmenestä menee Venäjälle”, Mustonen kertoo.

Valtaosa vientiin

Movax Oy:n tuotteista valtaosa menee vientiin. Suomen osuus kokonaiskakusta on noin 5–7 prosenttia.

”Vaikka myynnillisesti Suomi ei näyttele merkittävää osaa, ovat kotimarkkinat ja kumppanuudet täällä erittäin merkityksellisiä tuotekehityksen kannalta. Palaute on välitöntä ja suoraa”, Mustonen alleviivaa.

Merkittävimmät vientimaat ovat Venäjä, Saksa ja Englanti.

Uusista kohteista Australian ja Uuden-Seelannin markkinat ovat hyvässä nosteessa.

”Olemme panostaneet erittäin paljon markkinointiin ja osallistuneet myös erilaisiin näyttelyihin ja tapahtumiin ympäri maailmaa Afrikkaa myöten”, hän jatkaa.

”Venäjä on meille tärkein yksittäinen kohdemaa. Maailmanpoliittinen tilanne ei ole vaikuttanut, mutta heikko rupla ja noin 20 prosenttia ylivahva euro sitä vastoin hankaloittavat asioita roimasti. Venäläiset kuitenkin arvostavat suomalaisuutta ja suomalaisia tuotteita, joten olisi ensiarvoisen tärkeätä pitää suhteet kunnossa molempiin suuntiin”, Mustonen muotoilee.

Aika on rahaa

Miksi siis hankkia hintava pontiniskijä? Esimerkiksi 21 tonnin kaivukoneeseen tarkoitettu, automaatilla varustettu SG45 maksaa asennettuna noin 110 000 euroa. Ensimmäisenä Matti Mustonen korostaa, että aika on rahaa. Aikataulut työmailla kiristyvät jatkuvasti, joten tehokkailla menetelmillä saadaan suojaukset ja tuennat tehtyä nopeasti.

Teräspontitus on tehokkain ja

nopein tapa tehdä suojaseinä. Myös purkaminen sujuu nopeasti. Jos johonkin pieneen ponttaukseen tuodaan iso roikkovibra, maksaa se perustöineen kohtuuttoman paljon. Lisäksi Mustonen näkee, että etenkin Suomessa pontittaminen lisääntyy erilaisten määräysten kiristyessä. Esimerkiksi Englannissa kysynnän kasvu on johtunut pitkälti mittavista rautatieinfrahankkeista.

”Tiivistetysti voisi sanoa, että me myymme työmenetelmää ja kilpailemme lähinnä erilaisten menetelmien ja tekniikoiden, ei niinkään koneiden kesken. Nämä ovat koneita, eivät pelkästään kaivukoneiden lisälaitteita. Konseptimme on naulattu yhdistelmään maarakennus ja kaivukone”, Mustonen linjaa. n

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF
Lue lisää