Tapahtumat ja yritykset
Ponsse

10 000:s Ponsse valmistunut - Ponsse on kasvanut pienestä suureksi

Ensimmäinen sarjavalmisteinen Ponsse valmistui vaatimattomissa oloissa vuonna 1971. Tänä vuonna modernista tehtaasta putkahti 10 000:s yksilö, vieläpä samalle paikkakunnalle, johon myös ensimmäinen Ponssen kone aikoinaan toimitettiin.
Tommi Hakala
Koko tehtaan väki oli luovuttamassa 10 000:tta Ponssea Karttulan Metsätyölle. Samaan aikaan Ponssentiellä kuljetettiin asiakkaalle jo seuraavan kymmentuhatsarjan konetta.

Tavaralajimenetelmän metsäkoneiden valmistusmäärät ovat vähitellen nousseet, uudet markkina-alueet ovat ottaneet nykyaikaisen menetelmän vähitellen vastaan. Pohjoismaiden vuotuiset markkinat liikkuvat noin 1 000 koneen tasolla. Lähihistorian hurjimpana vuotena 2008, myytiin Suomessa lähes 600 konetta, seuraavana taantuman vuotena vain 144. Raju rysäys on vähitellen tasaantunut ja vuotuiset myyntimäärät vakiintuneet noin 400 koneen tasolle. Kaikkina viimeisinä vuosina Ponsse on ollut markkinajohtaja, parhaimmillaan jopa yli 40 prosentin myyntiosuudellaan.

Vahva markkinaosuus on mahdollistanut yrityksen suuret investoinnit. Viimeisten neljän vuoden aikana Ponsse on sijoittanut lähes 40 miljoonaa euroa erilaisiin kehityshankkeisiin, suurimpina Vieremän tehtaan tuotannon tehostaminen (vuonna 2015 yht. 8,5 milj. investoinnit). Uudistushankkeen seurauksena esimerkiksi puomistojen koneistus siirtyy oman täysautomaattisen työstökeskuksen huomaan ja puomien hitsaukselle tulee huomattavasti lisää tilaa.

Aikaisemmat tilat ovat rajoittaneet jo Scorpion-mallin valmistusta, puomistoja on pystytty valmistaan vain neljän kappaleen viikkotahdilla. Nyt myös protoyyppien valmistukselle tulee oma erillinen osastonsa, tila sijoitetaan samaan rakennukseen loppuvarustelun kanssa. Protoverstas sisältää asennuspaikat kolmelle koneelle sisältäen hydrauliikan puhdastilat ja hitsausosastot.

Myös kotimaan jälkimarkkinoinnille on rakennettu uusia keskuksia, viimeisimpänä avataan Rovaniemelle 20.2. uusi huoltokeskus (13 on Ponssen omia, keskuksia on yhteensä 21). Tämän vuoden aikana myös Uruguay, Yhdysvallat ja Ranska saavat lisää panostusta jälkimarkkinointiin. Vain Etelänapamanner on vielä valloittamatta.

Ulkomaiden markkinaosuutta ovat lisänneet 8-pyöräiset konemallit. Tela-alustaisten koneiden markkinoille Ponsse on kiilannut isoilla irtokourillaan, H8:lla ja H10:llä.

Karttulasta Karttulaan

Ponssen valmistusmäärät ovat nousseet viime vuosina rajusti: kone numero 1 000 valmistui vuonna 1996 ja 3 000:s kone vuonna 2008. Vuonna 2010 valmsitui jo kone numero 7 000. Viimeisten neljän vuoden aikana on kalustoa putkahtanut tuotantolinjalta keskimäärin 750 kappaleen vuositahdilla. Tällä hetkellä käytössä arvioidaan olevan edelleen 8 000 Ponssen valmistamaa metsäkonetta.

Kun ensimmäisten Ponsse Dino -protomallien jälkeen aloitettiin varsinaisen tuotantomalli PAZin valmistus (PAZ= Perkins+Allison+ZF), oli valmistus täysin asiakasvetoista – Einari Vidgren rakensi koneita tulorahoituksella, eli kädestä suuhun -menetelmällä. Ensimmäinen kone valmistui vuonna 1971 karttulalaiselle Eero Vainikaiselle, ja vieläpä ennakkorahoituksella. Ennakkomaksulla pystyttiin maksamaan ulkomailta tilatut komponentit.

10 000:n Ponssen vastaanottanut Karttulan Metsätyö viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlia. Uusin konehankinta oli järjestyksessään 30. yritykseen hankittu vieremäläiskone. Kaikkiaan Karttulan Metsätyön Ponsse-konekanta käsittää kuusi harvesteria, kaksi Ponsse Dual -yhdistelmäkonetta ja kolme kuormatraktoria. Nyt kun yritys osti ensimmäisen FOX-hakkuukoneen, saatiin Ponssen 10 000:s juhlayksilö itseoikeutetusti Karttulan Metsätyön konekalustoa vahvistamaan.

Lue lisää