Tapahtumat ja yritykset

Komea konekattaus

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF

Agritechnica 2015, Hannover, Saksa

Agritechnica-näyttely järjestettiin Saksassa 8.–14.11.2015. Näytteilleasettajia oli enemmän kuin kaksi vuotta sitten, sillä kaikki Hannoverin messukeskuksen hallit olivat nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Suomalaisia näytteilleasettajia oli paikalla lähes 40 kpl.

Jussi Laukkanen, Jukka Lehtinen, Seppo Nykänen, Uolevi Oristo, Tapio Vesterinen

Näyttely oli tätä kirjoitettaessa vielä käynnissä, mutta näyttelyn järjestäjät uskoivat pääsevänsä noin 450 000 kävijään, joka on samaa luokkaa edellisen, kaksi vuotta sitten järjestetyn näyttelyn kanssa.

Agritechnican kaksi ensimmäistä päivää olivat ns. ennakkopäiviä, joihin pääsyä rajoitettiin rahalla: lippu oli yli kaksi kertaa kalliimpi kuin tavallinen lippu. Se maksoi portilta ostettuna 150 euroa, mitä voi pitää kovana hintana. Ennakkopäivien kiistaton etu on kuitenkin siinä, että näyttelyyn tutustuminen on huomattavasti helpompaa kuin näyttelyn loppupäivinä, jolloin keskieurooppalaiset viljelijät täyttävät kaikki hallit todella tehokkaasti. Pitkämatkalaisten kannattaa panostaa ensimmäisiin päiviin. Näyttelyreissu maksaa joka tapauksessa sen verran, että siitä kannattaa ottaa kaikki mahdollinen anti irti.

Suomalaisia kävijöitä oli näyttelyssä runsaasti. Kotimaisten yritysten edustajat kertoivat solmineensa kauppoja, joiden hierominen jäi Tampereella kesken. Asia-kas voi Agritechnicassa verrata useita erilaisia ja eri hintaluokan koneita, mikä antaa pohjaa konevalinnalle. Kotimaiseen vaihtoehtoon päätyminen kertoo konevalmistuksemme kilpailukyvystä ja myös asiakaspalvelun merkityksestä. Agritechnicassa voi taatusti tehdä myös edullisia ostoksia, mikäli eksoottiset valmistajat kiinnostavat. Valintaa kannattaa kuitenkin punnita, sillä todella harvinaisen merkin jälleenmyyntiarvo on todennäköisesti olematon. n

Lisää AGRITECHNICAN UUTUUKSIA seuraavassa Koneviestissä!

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF
Lue lisää