Tapahtumat ja yritykset

Kaksi huippuluokan museota Saksassa - ”Kaikkea ne saksalaiset keksii!”

Keskisen Saksan länsipuolella on kaksi erinomaista traktorimuseota, jotka tarjoavat lähes täydellisen katsauksen maan monipuolisesta traktorihistoriasta. Molemmat kokoelmat ovat yksityisiä ja saaneet alkunsa perustajien keräilyharrastuksesta. Harvinaisuuksia on esillä erityisen runsaasti, jopa uniikkikappaleita.
Sonsbeckin pikkukaupungin liepeillä oleva Traktorenmuseum Pauenhof toimii entisellä maatilalla. Yhteensä kymmenessä rakennuksessa on päälle 400 traktoria ja yhtä monta työkonetta.

Saksassa on toiminut 1900-luvun alusta lähtien hieman yli 300 yritystä, jotka ovat tehneet traktori-määritelmän täyttäneitä koneita. Merkkikirjo oli laajimmillaan 1920- ja 50-luvuilla, mutta yli tuhannen traktorin vuosituotantoon pystyneiden valmistajien lukumäärä rajoittuu reiluun tusinaan. Merkittävimpiä toimijoita ovat olleet Lanz, sittemmin John Deere, Deutz-Fahr, Fendt, IH, Porsche/Allgaier, Eicher, Güldner ja Hanomag. Nyt remmissä ovat enää John Deere, Fendt ja Deutz-Fahr ja nekin ulkolaisomistuksessa.

Viimeisistä rauhanvuosista, jos nyt 1930-luvun Saksasta voidaan niin sanoa, aina 1950-luvun lopulle asti suurin osa saksalaismerkeistä oli lähes identtisiä. Siihen oli kaksi syytä. Tulevan suursodan suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin ja moottoriajoneuvojen sekä muiden sodankäynnin kannalta tärkeiden koneiden huoltoa pyrittiin helpottamaan eversti Adolf von Schellin kehittämällä ohjelmalla. Siinä oli määritelty tietyt rakenteet ja osakomponentit, joita tuli käyttää kriisiajan kalustossa. Niinpä pienempien valmistajien traktoreihin, jossa oli Deutzin, MWM:n tai Güldnerin moottori ja vaikka ZF:n voimansiirto toimitettiin varmemmin palikoita kuin joihinkin ohjelman ulkopuolisiin koneisiin.

Sotien jälkeen saksalainen metalliteollisuus oli liittoutuneiden tarkassa valvonnassa pitkälti 1950-luvulle. Raaka-ainelisenssejä myönnettiin muita herkemmin maatalouskoneille, mikä sai monet konepajat kiinnostumaan traktoreista. Aloittelevan traktorivalmistajan oli viisainta turvautua valmiisiin osiin, varsinkin jos tehtailun arveltiin jäävän lyhytaikaiseksi. Niinpä monissa tuon ajan merkeissä ja malleissa ei ollut juuri muuta eroa kuin lokasuojat ja konepellit. Useimmat tuoreet yrittäjät ajautuivat vararikkoon tai siirtyivät muille aloille muutamassa vuodessa, varsinaiset jatkoon menijät olivat selvillä 1960-luvun puoliväliin mennessä.

Sikojen tilalle traktoreita

Varhaisimmat maininnat Sonsbeckin pikkukaupungin tuntumassa sijaitsevasta Pauenhofin maatilasta ovat 1200-luvulta. Perinteinen monipuolinen tuotanto päättyi vuonna 1969, jolloin isäntä Johannes Troost perusti 140 emakon jalostussikalan. Sonsbeck oli ikiaikainen sikamarkkinapaikka, joten senkin puolesta erikoistuminen oli paikallaan. Puolenkymmentä vuotta myöhemmin Troost pelasti romukuormasta vanhan Hanomagin ja melko pian kokoelma kasvoi kymmeniin koneisiin. Sikalatoiminta päättyi vuonna 1988 ja 2 vuotta myöhemmin pidettiin sikalarakennuksesta muunnellun traktorimuseon avajaiset.

Tuossa vaiheessa Troostin omistuksessa oli jo 120 traktoria. Vuonna 1999 museo siirtyi siihen saakka laitossähköasentajana toimineen Norbert Stapperin hallintaan. Uuden omistajan aikana toiminta on monipuolistunut ja rakennuskanta kasvanut, näyttelytiloja on kymmenessä eri rakennuksessa, traktoreita on tällä hetkellä yli 400 ja erilaisia työkoneita suunnilleen yhtä paljon. Sikalarakennuksessa toimii nyt 100 hengen tilausravintola Traktor. Museon yhteydessä on 4 hehtaarin ajelupuisto, jossa voi kokeilla traktoristitaitojaan, pienimmille on oma koneaiheinen puuhapaikkansa.

Traktorit ovat pääosin saksalaisia, mutta joukossa on melkoinen otanta tuontimerkkejäkin. Hollannin rajan läheisyys (13 km) on helpottanut ulkolaisia hankintoja, siellä kun merkkivalikoima on oman teollisuuden puuttuessa ollut huomattavan laaja. Museo on jo nyt Saksan suurin, mutta Norbert Stapper ei näe esteitä laajentumiselle. Tonttia on yhteensä 10 hehtaaria ja sinne mahtuu vielä monta hallia. Harvinaisempien mallien korkeat hinnat kismittävät museomiestä, yli 100 000 euroa esimerkiksi romukuntoisesta Lanz Eil-Bulldog -liikennetraktorista on ehdottomasti liikaa.

Sonsbeck on vähäinen maalaiskaupunki, asukkaita noin 9 000. Lähin isompi mesta on vajaan puolen miljoonan asukin Duisburg, jonne on matkaa päälle 40 km. Lemkenin auratehtaalta on museolle suunnilleen 10 km, eli jos on sen sortin ekskursiota, niin museokeikka ei tee isoa mutkaa. Netistä museo löytyy vaikka hakusanalla Traktorenmuseum Pauenhof.

Laadusta ja kustannuksista tinkimättä

Parisataa kilometriä Sonsbeckistä itään päin on vajaan 150 000:n asukkaan Paderborn, jonka laitamilta löytyy kokonaan toisen tyyppinen museo. Pauenhof on peltihalleihin ahtaasti sijoitettu kokoelma, mikä ei kyllä vähennä sen arvoa yhtään. Paderbornin Deutsches Traktoren- und Modell-Auto-Museum on puolestaan nimenomaan traktorimuseoksi tehty loistelias 2-kerroksinen rakennus, jonne traktorit on aseteltu hyvin ammattimaisesti.

Oskar Vogel aloitti autoilu-uransa heti sotien jälkeen puukaasukäyttöisellä kuorma-autolla. Yrityksen voimakas laajentuminen alkoi 1950-luvulla, mutta kunnon vauhtiin päästiin parikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin alkoivat autoteollisuuden sopimuskuljetukset. Nyt Paderbornissa toimivalla kuljetusliikkeellä on pitkälti toistasataa rekkaa kaikenlaiseen rahtiajoon. Oskar Vogelin traktoriharrastus alkoi jo varhain, valtakuntaa pitkin ja poikin ajellessa, kun reittien varsilta löytyi kaikenlaista mielenkiintoista. Jonkunlainen museo oli varmasti suunnitteilla alusta alkaen, mutta Vogel ei ennättänyt sinne asti, sillä kuolema vei aktiivisen keräilijän 67-vuotiaana vuonna 1993. Kokoelma ei jäänyt tuuliajolle, sillä Oskar Vogel jr. rakennutti Paderbornin laidalle upean museon, jonka avajaisia juhlittiin toukokuussa 1998.

Yhteensä 3 000 neliön tiloissa on esillä tilanteesta riippuen hieman yli 100 traktoria. Kaikki koneet eivät ole esillä, vaan näyttelyn kokoonpanoa vaihdetaan ajoittain. Lähes kaikki traktorit on entisöity, osa jopa turhankin hienoiksi. Vanhempaa ennen sotia tehtyä kalustoa on erityisen runsaasti.

Traktoreiden lisäksi museossa on monenlaista rekvisiittaa, kuten 1920-luvun bensa-asema, museoautoja, paja ja yli 10 000 pienoismallin kokoelma. Omassa tilassaan pyörii nonstop-esityksinä filmejä Saksan maatalouskonehistoriasta. Kirjakaupan valikoimista löytyy lisää tietoutta. Museon nettisivut ovat osoitteessa: www.deutsches-traktorenmuseum.de n

Paderbornin laidalle vuonna 1998 noussut Deutsches Traktoren- und Modellauto-Museum on tehty nimenomaan traktorimuseoksi. Kahdessa kerroksessa on tilaa 3 000 neliötä, esillä on 120 traktoria ja aiheeseen liittyvää rekvisiittaa. Lähes koko kalusto on entisöity viimeisen päälle, eikä missään muussakaan ole nuukailtu. Koneet on sijoiteltu melko väljästi ja valoa riittää. Ennen toista maailmansotaa tehtyjä traktoreita on näytillä huomattavan runsaasti, muutamat peräti uniikkikappaleita.

Lue lisää