Tapahtumat ja yritykset

DOT Power Platform

Kanadalainen DOT-robottitraktori on pilottivaiheessa. Viljelijä-insinööri Norbet Beaujotin kehittelytyö alkoi itsekulkevasta kylvökoneesta, mutta pian oivallus laajeni modulaariseksi robottijärjestelmäksi.

Satamalukin tavoin DOT voi telakoida alleen erilaisia työlaitteita. Yksikön pyörät kääntyvät 360 astetta, joten ajosuuntaa voidaan vaihdella tilanteen mukaan esimerkiksi työlaitteiden kiinnitystä varten. Useat valmistajat ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa DOT:a kohtaan. Beaujotin oma tausta tulee Seed Hawk kylvökoneesta, jonka kehittämisessä hän oli keskeisesti mukana. Firmojen tiet erosivat ja Seed Master -kylvökone on juurikin samannäköinen kuin Seed Hawk.

DOT-robottitraktorissa on 163 hv:n Cummins-moottori, joka riittää hyvin aina 6 metristen työlaitteiden operointiin. 4 hydrostaattista pyörämoottoria ja asennon tuntevat ohjaussylinterit tekevät yksiköstä keveän ja ketterän. Työlaitteiden vaihto sujuu joutuin, sillä DOT ajetaan lukin tavoin niiden päälle tai pois.

Työohje tehdään joko aiemmin luotujen lohkokarttojen päälle, tai suoraan DOT:lla ajaen lohko ensin ympäri. Senttitarkka sijainti on välttämättömyys ja paikannussysteemit perustuvat nykyiseen paikannusteknologiaan. DOT on suunniteltu hyödyntämään täsmäviljelyn koko keinoarsenaalia.

Laitteen hintaluokka tulee olemaan samankokoisen traktorin tasolla. Säästöjä syntyy modulaarisuuden kautta, kun työlaitteista voidaan jättää omat akselistot ym. pois. Kokonaisuus on myös kevyt, minkä lasketaan alentavan polttoaineen kulutusta 20 prosenttia perinteiseen traktoriin verrattuna. Maan tiivistyminen vähenee, koska yksikkö on kevyt. Työkustannusten osalta säätöä syntyy, jos operaattori keskittyy siementen ym. huoltoon ajamisen sijaan. Samalla voidaan hallita useampaakin DOT-yksikköä.

Ensimmäiset pilottikoneet ovat jo pelloilla testeissä ja kaupallinen tuotanto on suunniteltu aloitettavaksi 2019.

Jussi Knaapi

Lue lisää