Tapahtumat ja yritykset

Ritchie Bros -huutokauppa 11.10.2016 - Valikoima laajenemassa

Maailman suurin konehuutokauppojen järjestäjä Ritchie Bros Auctioneer järjesti Lempäälän Real Parkissa jo perinteiseksi muodostuneen huutokaupan. Tulevaisuudessa tuotevalikoima laajenee yhä enemmän myös maatalouskoneisiin.
Tulevaisuudessa Ritchie Brosin Suomen huutokaupoissa tullaan näkemään enemmän myös maatalouskoneita. Tämä oli nähtävissä jo tällä kertaa, sillä tarjolla oli traktoreiden lisäksi myös muita maatalouden työkoneita.

Ritchie Brosin tämänsyksyisessä huutokaupassa myytiin jälleen laaja kattaus koneita ja laitteita hengästyttävällä tahdilla. Tapahtuma on ottanut paikkansa Lempäälän Real Parkista, joka tarjoaa hyvät puitteet oivien kulkuyhteyksien varrella. Kyseessä onkin ainoa Pohjoismaissa järjestettävä yrityksen huutokauppa. Maailmanlaajuisesti Ritchie Brosilla on 44 pysyvää kauppapaikkaa.

Lempäälä valikoitui Ritchie Brosin huutokaupan pitopaikaksi mm. urakoitsijoiden ostokäyttäytymisen vuoksi. Järjestäjien mukaan esimerkiksi ruotsalaiset eivät pysty tekemään nopeita ostopäätöksiä, vaan haluavat pohtia perusteellisemmin. Toisaalta suomalaiset ovat olleet aktiivisia kaupankävijöitä myös ulkomailla pidetyissä tapahtumissa.

Valikoima laajenemassa

Tämänkertaisessa huutokaupassa kohteiden pääpaino oli perinteiseen tapaan rakennuskoneissa. Kaivukoneita oli myynnissä 29 kappaletta, ja ne olivat muutamaa pyöräalustaista lukuun ottamatta isoja – yli 30 tonnisia – ja minikoneita. 10–20 tonnin kokoluokassa ei myynnissä ollut ainoatakaan tela-alustaista. Suurissa koneissa kilohinta ei ollut kummoinen, esim. vuosimallin 2008 Volvo EC360CL vaihtoi omistajaa 32 000 eurolla, tunteja koneessa oli 16 109.

Pienemmässä päässä vuosimallin 2011–2012 Yanmareja oli myynnissä pitkä rivi. Reilut 2 000 tuntia urakoitu Vio 33-U huudettiin 16 000 eurolla. Pienen pyöräkuormaimen hankkijalle oli tarjolla uusia Kramereja. Esimerkiksi 46 tuntia ajetun Kramer 8115-mallin myyntihinnaksi muodostui 45 000 euroa. Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %.

Kanadassa Ritchie Bros järjestää myös ainoastaan maatalouskoneisiin keskittyneitä huutokauppoja. Suomessa tällaisia suunnitelmia ei vielä ole, mutta maatalouslaitteiden osuutta tullaan jatkossa lisäämään muiden kohteiden oheen. Tämä oli nähtävissä jo tällä kertaa, sillä myynnissä oli traktoreiden lisäksi myös työlaitteita, kuten paalaimia. Vuosimallin 2007 New Holland TS125 huudettiin 22 500 euron hintaan, työtunteja tällä koneella oli mittarissa 4 250. Kaikki huutokauppahinnat, myös maailmanlaajuisesti, ovat esillä Ritchie Brosin nettisivustolla.

Kuinka osallistua?

Investointimielessä huutokauppaan osallistuvan täytyy rekisteröityä huutajaksi etukäteen joko internetissä tai paikan päällä. Kalustoluetteloon täytyy tutustua etukäteen ja suunnitella huutonsa huolella, sillä järjestäjä vaatii hyvitettävän pantin, joka on joko 25 % kokonaisostosten määrästä, tai 10 000 euroa riippuen kumpi summa on suurempi. Internetissä tarjoavalta panttia ei välttämättä vaadita, tämä riippuu aiemmasta osallistumishistoriasta. 10 000 eurolla ostavalta edellytetään siis 2 500 euron panttia, mutta asiasta voidaan neuvotella erikseen myös järjestäjien kanssa.

Ritchie Brosin tapahtumissa tahti on hieman huutokauppakeisaria hektisempää, mutta perusasioihin tutustumalla huutaminen onnistuu myös härmäläisiltä. Ensinnäkin kiinnostaviin koneisiin täytyy tutustua huolella ja mahdollisesti myös kokeilla ennen tapahtuman alkua. Huutokauppapäivän aikataulu on jaettu eri tuotekategorioiden mukaan, joten koko päivää paikalla ei tarvitse olla, jos mielessä on ainoastaan tietty koneryhmä. Lisää paikan päällä tapahtuvasta tarjoamisesta voi lukea Erkki Holman kolumnista sivulla 9.

Internetissä osallistuminen onnistuu Ritchie Brosin nettisivujen kautta. Huutaminen tapahtuu yksinkertaisesti klikkaamalla tarjoa-kuvaketta, josta tieto välittyy reaaliajassa meklarille. Netissä on mahdollista myös tehdä kiinnostavista tuotteista ennakkotarjouksia, jolloin järjestelmä korottaa tarjousta automaattisesti ennakkoon määritettyyn summaan saakka. Tämän ylittävien tarjousten jälkeen uudet korotukset täytyy tehdä itse. On myös mahdollista antaa huutovastuu Ritchie Brosin organisaatiolle, joka hoitaa asian ennalta määrätyn budjetin mukaan. Huutokaupan jälkeen laskun saa järjestäjiltä tai sähköpostin välityksellä. Maksuaikaa on seitsemän vuorokautta.

Ritchie Brosin huutokaupoissa myydään myös CE-merkittömiä koneita, mutta tämä kuitenkin ilmoitetaan ennakkotiedoissa. Mikäli ostaja aikoo käyttää konetta EU-alueella, tulee hänen saattaa kohde konedirektiivin mukaiseen kuntoon – mikä tosin käytännössä on usein hyvin hankalaa. Järjestäjien mukaan CE-merkittömiä koneita ei kuitenkaan kovin usein tule huudettavaksi, sillä koneen myyntihinta on selvästi alhaisempi kuin konedirektiivin mukaisella koneella. Seuraava huutokauppa järjestetään keväällä 2017.

Lue lisää