Tapahtumat ja yritykset

Pontevat askeleet - Pikoteam Oy

Vuonna 1968 Pirttisen Sepon ja Saulin isä Niilo Pirttinen perusti Kortesjärven Pirttisen kylään metallipajan. Tuotantoon kuului muun muassa puutarhakeinuja sekä matonpiiskaus- ja pyykinkuivaustelineitä. Viikolla kokoon kasatut tuotteet pakattiin loppuviikosta myyntimiesten autoihin, ja lähdettiin kiertämään maakuntaa kaupanteko mielessä.
Piko-puukouralla onnistuu myös pyöröpaalien siirtely.

Yritys oli ajan hermolla, sillä kauppa kävi ja yritys kasvoi. Vuonna 1977 veljekset Seppo ja Sauli Pirttinen ostivat yrityksen nimiinsä. Veljekset Pirttinen Oy laajensi vakain askelin tuotevalikoimaansa hieman raskaampaan ja metsäisempään suuntaan. Traktorin reet ja polttopuiden pilkkomiskoneet nousivat ykköstuotteiksi.

Vienti varhain mukana

Pikku hiljaa yrityksessä alettiin katsella myös Suomen rajojen ulkopuolelle ja selvittää, josko sieltä löytyisi ostajia suomalaisille laatutuotteille. Ulkomaan messuilla tutkittiin, mikä tuote olisi hyvä Suomen markkinoille ja vastaavasti mitä ulkomaille olisi mahdollista tarjota. Samoilla messureissuilla sitten solmittiin kontakteja niin vienti- kuin tuontitoiminnasta.

Pikoteam Oy tähyää tosissaan kauemmaskin ulkomaille. Vientiä Pohjoismaihin on ollut jo pitkään, mutta nyt on aika laajentua Keski-Euroopan suuntaan. Tärkeä osa laajentumista oli osallistuminen Agritechnica-messuille Hannoverissa. 35 neliömetrin osastolla esittelyssä oli osa omista tuotteista, joiden Pikoteamin toimitusjohtaja Vesa Möttönen uskoo menestyvän Keski-Euroopassa. Panostus isoon näyttelyyn on pienelle yritykselle kieltämättä mittava, mutta jos mielii eteenpäin, riskejä on uskallettava ottaa. Yritys on myös mukana neljän etelä-pohjalaisen yrityksen vientirenkaassa, joka kartoittaa mahdollisuuksia laajentaa Ranskan markkinoille.

Jo kolmisenkymmentä vuotta yrityksen valmistamien tuotteiden nimi on ollut Piko. Vuonna 2010 Seppo Pirttinen osti koko yrityksen osakekannan itselleen ja samalla alettiin miettiä liiketoiminnan kehittämistä. Kevättalvella 2012 tehtiin päätös siirtymisestä Kauhavalle rakennettaviin uusiin tiloihin.

Kun uudet 510 neliön toimitilat saatiin valmiiksi, yrityksen nimi muutettiin Pikoteam Oy:ksi. Rakennusvaiheessa otettiin huomioon mahdolliset laajennukset, joten maalämpökaivoja porattiin kallioon reilun tuhannen neliön lämmittämiseen tarvittava määrä. Suunnitelmissa on myös kylmän varastotilan rakentaminen – kunhan ehditään.

Yrittäjähenki verissä

Möttönen on ollut yrityksen toiminnassa mukana jo pitkälti yli kymmenen vuotta. Yrittäjyys on hänelle tuttua, sillä mies on pyörittänyt lähemmäksi 20 vuotta omaa rakennusyritystä.

Viisi ihmistä työllistävän Pikoteamin itse valmistamista tuotteista tärkein on ketjusahalla puut katkaiseva ja hydrauliikalla halkova Piko-klapikone. Myös hydraulihalkojia on mennyt mukavasti kaupaksi. Omista tuotteista uusimpia ovat kahden pyöröpaalin nostoon ja kuljetukseen tehty laite sekä etukuormaajaan asennettava puutavarapihti. Jämerä nostolaiteisiin asennettava juontokoura on ollut valmistusohjelmassa jo vuosia.

Pikoteam ostaa laserleikattuja levyjä muutamalta alihankkijalta lähialueella, mutta kokoonpano ja pintakäsittely hoidetaan omin voimin. Möttösen mukaan kaikkien Piko-tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa pyritään vankkaan ja kestävään rakenteeseen, eikä suinkaan mahdollisimman halpaan hintaan. Asiakastyytyväisyyden turvaaminen on yrityksen menestymisen perusedellytys.

Tuontia tarpeeseen

Yrityksen tuontiohjelmassa ovat ruotsalaiset KTS-metsäperävaunut ja kuormaimet. Yhteistyö KTS:n kanssa on molemminpuolista, ja ruotsalaisyritys markkinoi länsinaapurissamme Pikon klapikoneita.

Puolasta tuodaan Mandamin paalipihtejä ja betonin tasosekoittajia. Itävallasta tuodaan Neuhauserin kuorimakoneita. Nämä koneet menevät pääasiallisesti istutusten tukipaalujen ja aitatolppien tekoon. Pyöreästä puusta tehtävien puulatojen teossa laite on osoittautunut verrattomaksi välineeksi.

Tanskasta Pikoteam tuo PC-hakkureita, joilla eri seulavaihtoehtoja hyödyntämällä on mahdollista tehdä huomattavan erilaisia hakejakeita. Hienoimmillaan hake muistuttaa kutterinpurua, ja niinpä laitetta on käytetty menestyksekkäästi myös kuivikkeen valmistuksessa. PC-hakkuria mainostetaan niin sanottuna pellettihakkurina, mikä kuvaa hyvin koneella tehtävää tasalaatuista ja hienojakoista haketta.

Omien tuotteiden ja oman tuonnin lisäksi Pikoteam Oy on jo pitkään toiminut Agri-Kymi Oy:n tuotteiden Etelä-Pohjanmaan edustaja. Osa tuotteista on näytteillä pihassa, mutta nopeammin kiertäviä Agri-Kymin koneita saa Kauhavalta suoraan mukaansa.

”Toimitila 63-tien välittömässä läheisyydessä Kauhavan eteläpuolella on sijainniltaan erinomainen. Seinäjoelle on vain 39 kilometriä matkaa, eikä Seinäjoki oikeastaan käynyt edes mielessä, kun mietimme yritykselle uusia tiloja. Ja kaikki viisi työntekijäämmekin ovat kauhavalaisia”, kuittaa Vesa Möttönen.

Lue lisää