Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Hoidettu ympäristö on talon käyntikortti

Talon ympäristöstä huolehtiminen oli vielä 1950-luvulla vähäistä. Kun apteekkari tai nimismies oli tulossa vierailulle, harjuripoika pantiin niittämään sisäpihalta heinät viikatteella. Nurmikon leikkuuseen ei kummempia välineitä ollutkaan. Ulkopihalla vieraiden piti varoa liukumiinoja, kun karjan piti päästä päivittäin navetasta laitumelle.

Kulttuuri on muuttunut – mutta jos verrataan maaseudun ympäristönhoitoa meillä ja Keski-Euroopassa, olemme silti vielä jäljessä. Siihen vaikuttaa yhtäältä kasvukausi. Keski-Euroopassa pääsee nauttimaan hoidetusta pihapiiristä kaksi kuukautta kauemmin kuin meillä.

Jos tarkoitus on myydä omakotitalo, hoidettu pihapiiri on sen käyntikortti. Vaajaan 8 000 asukkaan asuinkunnassani on myynnissä toista sataa kiinteistöä. Pitäjässä on ostajan markkinat. Heikolla ympäristönhoidolla olevaa taloa ei tulla edes katsomaan. Ostaja kääntyy tien päässä ympäri tai sitten hinta on pantava niin alas, että se on porkkana.

Neljä vuotta sitten keskustelin leikkurivalmistajan vienti-ihmisen kanssa ja ihmettelin, kun heidän tuoteluettelossaan ei ollut päältä ajettavia leikkureita. Hän perusteli asiaa sillä, että korvaajaksi tulee robottileikkuri.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt näyttää tuolla valmistajalla olevan päältä ajettaviakin leikkureita, mutta kieltämättä robotti voittaa ajettavan koneen ainakin kahdesta syystä: leikkuri hoitaa nurmikot ilman että isännän tarvitsee asiaan puuttua lainkaan – mikä sopii mainiosti niille, joiden aika on kortilla. Robotti myös ajaa nurmikot riittävän usein.

Robottileikkuria varten maahan pitää kiinnittää rajalangat, joiden sisällä leikkuri kulkee. Jos piha-alueeseen sisältyy useita nurmikkoalueita, ne on yhdistettävä toisiinsa rajalankojen muodostamilla käytävillä.

Kun haastattelin paikallista pienkonemyyjää, hän korosti sitä, että robottileikkurista ei saa sormia napsauttamalla talonmiestä. Jos tämän alan tekniikkaa ei tunne, on parempi, että rajalankojen ja latausaseman asentamisen antaa liikkeen tehtäväksi.

Kun robottileikkuri on saatu toimintakuntoon ja leikkuualue määriteltyä, ei leikkuria pidä jättää heitteille – huoltoa sekin tarvitsee. Leikkuri voi jäädä pahaan paikkaan jumiin, tai esimerkiksi ukkonen voi vaurioittaa latauslaitetta. Kauden jälkeen leikkuri on muistettava puhdistaa huolellisesti.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

En suosittelisi robotin ostamista netistä uskoen, että asentamisen ja huollot pystyy tekemään jokainen kiertokoulun käynyt. Robottileikkuri on kustannuksena samaa luokka kuin ajoleikkuri.

Robottileikkurin kaltaisilla laitteilla on tapana ajan mittaan halventua ja niiden toimintavarmuus paranee – niin että jäitä hattuun.

Maatiloille maksettava ympäristötuki edellyttää, että ympäristöstä pidetään huolta. Se tarkoittaa, että nurmikonleikkuukoneen kulut saa vähentää maatalousverotuksessa. Kuitenkin sisäpihan hoito kuuluu yksityistalouden menoihin ja siltä osin pitää veroilmoituksessa tehdä asiaan kuuluva korjaus. Missä sitten kulkee ulkopihan ja sisäpihan raja, se on veteen piirretty viiva.

Kirjoittaja on ollut Koneviestin kolumnisti jo vuodesta 1985 lähtien