Maatalousnäyttelyt vuosikymmenien saatossa

Maatalousnäyttelyt ovat aikoinaan olleet tärkeä tiedonhankintapaikka. Ei 1960-luvulla ollut nettiä, ulkomailla matkustelu oli vähäistä. Paikka, missä saatiin uutta tietoa maatalouden käyttöön, oli maatalousnäyttely. Ja kävijöitä riitti. Vaikka näyttelyitä oli kesän aikana neljä, kaikissa oli 100 000 kävijää.

Kävijämäärä takasi sen, että maatalouden neuvontajärjestö tahkosi rahaa toimintansa pyörittämiseen.

Neuvontapuoli yritti kertoa, että näyttelyissä on esillä maatalouden koko kirjo, ei pelkästään koneet. Silti konekenttä oli se, jonka takia maaseudun isännät sinne tulivat. Ja olihan siellä tavaraa. Keskusliikkeitä oli monta. Sen jälkeen rivistä ovat poistuneet EKA, Tuko, Työväline, Kesko, SOK. Jokainen liike yritti tuoda esiin mahtavuutensa panemalla näytille täyden konevalikoiman.

Maatalouskeskusten Liiton eli nykyisen ProAgria Liiton kanssa liikkeet olivat tehneet sopimuksen, että jokainen liike osallistuu jokaiseen kesän näyttelyyn ja että muihin näyttelyihin ei mennä, vaikka kutsu kävisi. Konekauppa eli silloin kulta-aikaa ja koneliikkeillä oli varaa, vaikka liikkeet keskenään myönsivät, että on hullua touhua kuljettaa täysi konerepertuaari neljään paikkaan ja tehdä niihin kuhunkin omat rakenteet.

Näyttelyt olivat maaseudun väelle kesäretki. Tapahtuman ympärille liitettiin sirkushuveja, tivolia, moottoripyörien surmanajoa puurakenteisessa pömpelissä, mutapainia ja yleisölennätystä helikopterilla. Pörinää oli.

Neuvontajärjestön ja koneliikkeiden välinen taloudellinen napanuora on katkennut. Näyttelyitä järjestävät muutkin tahot kuin neuvontajärjestö. Näyttelyihin menevät näytteille asettajiksi ne, jotka katsovat sen taloudellisesti järkeväksi. Osallistumispakkoa ei ole kellään. Tämä juontaa siitä, että konekaupan kannattavuus on tätä nykyä hyvin haasteellista.

ProAgriakin on oppinut, että näyttelyiden järjestäminen ei ole enää rahasampo. Tappioitakin voi tulla ja niitä on joskus jouduttu paikkaamaan neuvontaväkeä lomauttamalla.

Konekauppiaat laskevat, että Suomessa on alle 20 000 tilaa, jotka investoivat. Loput jäähdyttelevät ja ajavat vanhaa konekalustoaan loppuun.

Konemessujen kävijöitä ei kovin monille messuille riitä jaettavaksi. Siitä huolimatta tänä vuonna messuja pidetään ainakin neljät: Sarka-messut Seinäjoella, kesänäyttely Mikkelissä, syksyllä Kone-Killeri Jyväskylässä ja konemessut Helsingissä. On selvää, että kaikki koneliikkeet eivät jokaiseen messutapahtumaan osallistu. Kisaa käydään siitä, mikä messutapahtuma saa eniten näytteille asettajia taakseen. Mitä isompi valikoima on nähtävänä, sitä paremmin se houkuttelee kävijöitä.

Kaupunkilaiskävijöiden varaan ei kukaan maatalouden konemessuja järjestä.

Yksi asia ei vuosikymmenien saatossa ole muuttunut miksikään: koneiden sanotaan olevan hirveän suuria ja niin kalliita, ettei niitä voi kukaan ostaa. Siitä huolimatta niitä ostetaan.

Neuvonta yritti puhua aikoinaan koneiden yhteiskäytöstä, koska ne ovat muuten vajaassa käytössä. Siihen muuan isäntä tuumi: ”On meillä jokaisella myös oma vaimo”.

Kirjoittaja on ollut Koneviestin kolumnisti jo vuodesta 1985 lähtien