Mekaaninen rikkatorjunta korvaamaan ruiskutuksia – ”Ruiskupuolella on tarjontaa ylenpalttisesti, mutta uuden sukupolven harapuolella vähän”

Ja luomuviljely lisääntyy.

Ruiskujen valmistaminen ei ole nousevan auringon ala, vaikka ei niiden tarve poistukaan. Sen sijaan mekaanisen rikkatorjunnan laitteet ovat kasvava ala ja nimenomaan seuraavan sukupolven harat, joissa käytetään apuna GPS-paikannusta ohjaamaan haraa muutaman millin tarkkuudella ja joissa on mukana kameratekniikkaa rikkakasvien tunnistamiseen.

Olen tavannut maailmalla luomuvihannesviljelijöitä, jotka sanovat: ”Ei ole väliä, mitä tuollainen uuden sukupolven hara maksaa, kun sillä vain voi minimoida kuokkamiehen tarvetta”. Kuokkiminen on kallista, vaikka ukrainalaiset työn tekevätkin. Vihannesviljelyssä voi käsinperkauksen kustannukseksi laskea 1 000 euroa/ha. Jos harattava luomuala on 20 ha/vuosi, kymmenessä vuodessa summa kasvaa 200 000 euroon.

Mekaanisen rikkatorjunnan kasvavasta tarpeesta otti myös saksalainen Lemken kopin. Se ilmoitti pari vuotta sitten lopettavansa ruiskujen valmistamisen. Toisaalta se osti hollantilaisen yrityksen Steketeen, joka on erikoistunut harojen tekemiseen. Niissä on mukana GPS- ja kameratekniikkaa – ja sitä sektoria Lemken aikoo edelleen voimallisesti kehittää.

Totuushan on se, että ruiskupuolella on tarjontaa ylenpalttisesti, mutta uuden sukupolven harapuolella vähän.

Ruiskuista luopuminen ei ole Lemkenillä merkki yrityksen toiminta-ajatuksen vihertymisestä. Yritys osti vajaa 20 vuotta sitten pari pientä ruiskuvalmistajaa ja lähti niiden pohjalta kehittämään omaa ruiskumallistoa. Aivan putkeen ei tuo ruiskuvalmistukseen lähtö kuitenkaan mennyt. Siellä myönnetään, että myyntitavoitteisiin ei ruiskujen kanssa päästy.

Ilmeisesti Lemkenillä pähkäiltiin, että on viisaampaa tehdä sitä, missä ei kilpailla hinnalla, ja missä uudet tuoteinnovaatiot antavat etulyöntiaseman. Vanha sanonta on, että se, joka pystyy tuottamaan markkinoille uutta teknologiaa, pystyy panemaan sille alkuun oikean hinnan. Kopiomiehet ja hinnan polkijat tulevat perässä.

Eri kysymys on sitten se, minkälainen myyntiorganisaatio pitää olla takana, että se selviytyy mekaanisen rikkatorjunnan haasteista. Olosuhteet kun vaihtelevat kovasti. Konemyynnin yleismieheltä ei tuollaisen uuden haratekniikan myyminen onnistu, puhumattakaan käyttöopastuksesta.

Ei riitä, että myyntimies iskee isännälle kouraan luettelon konemalleista ja sanoo, että valitse siitä. Myyjän pitää osata suositella isännän pelloille parhaiten soveltuva laite ja siinä haastetta riittää.

Suomessa oman haasteensa tuo vielä se, että markkinat ovat pienet. Ei millään myyntiliikkeellä ole varaa ryhtyä tutkijaksi. Vastuu kokeilutoiminnasta lankeaa ensimmäisille ostajille.

Käykö tässä niin, että luomuviljely keskittyy sinne, missä on isot markkinat ja missä kannattaa investoida uuteen viljelytekniikkaan.

Koneviestin teräväkynäinen kolumnisti on ruotinut ajan ilmiöitä jo vuodesta 1985 lähtien. Agronomi Holma työskenteli 14 vuotta SOK:n koneosastolla, viimeiset vuodet hankintaorganisaation päällikkönä.