Datan viimeinen käyttöpäivä

Valitettavasti aina salassa pidettävä tieto ei pysy salassa. Kun tuore tieto on nykyisin enemmälti tietojärjestelmiin tallennettua digitaalista dataa, hakkerin onnistuessa murtautumaan järjestelmään iso määrä tietoa voi päätyä vääriin käsiin. Väärät kädet saattavat yrittää hyötyä tiedosta taloudellisesti tavalla tai toisella – kiristämällä tai myymällä eteenpäin laittomasti. Henkilötietoihin liittyviä tietovarkauksia on ollut antiikin ajoista lähtien – aina siitä lähtien kun ihmisistä ja näiden tekemisistä on alettu pitää kirjaa. Valtiotkin ovat olleet kiinnostuneita toisten valtioiden asukkaiden tekemisistä jo kauan ennen tietokoneita.

Koneet ja laitteet keräävät käyttäjistään nykyisin paljon tietoa. Usein tiedon keräämisen motiivi on parantaa prosessin toimivuutta. Älypuhelintemme lähettämien paikkatietojen perusteella järjestelmät arvailevat maanteiden ruuhkatilannetta, jotta kuljetusprosessien optimointi saa lisää tietoa. Navigaattori osaa laskea nopeimman reitin ajantasainen ruuhkatilanne huomioiden.

Metsäharvesterit on jo lähes pari vuosikymmentä sitten kytketty osaksi puunjalostuksen tuotantoprosessia. Harvesteri on osa isoa tuotannonohjausjärjestelmää, johon kuuluu puunkorjuu ja logistiikka ennen tehtaalla tapahtuvaa prosessointia. Järjestelmäintegraatio on ollut mahdollista, sillä alalla olevat harvat ja suuret puunjalostusyritykset ovat nähneet reaaliaikaisella datalla ja sen siirrolla arvoa. Ja yritykset ovat nähneet myös sen, että datan arvo ylittää kehitys- ja ylläpitokustannukset.

Tallennetun tiedon, eli nykyisin pääasiassa digitaalisen datan, arvo muodostuu sen kysynnästä. Nykyisin kaikenlaista tietoa löytyy internetistä yltäkylläisesti yleiseen tiedonjanoon, mutta tiettyyn esineeseen tai olentoon linkitetty tieto on vaikeasti saatavissa. Käytettyä traktoria ostavalle koneen digitaalinen huoltohistoria tai kuntoarvio on arvokasta – mutta tiedolla on rahaksi muutettavaa arvoa vain tietyllä ajanhetkellä. Digimaailman tieto ei oikeastaan poikkea paperiversioista – auton paperisen huoltokirjan arvo romahtaa sen jälkeen, kun siihen ei enää kirjata kaikkia huoltoja.

Milloin datalla ei ole enää arvoa? Jossain vaiheessa fyysisen maailman olentoon, esineeseen tai rakennelmaan liittyvä, linkitettävissä oleva tieto sisältää arvoa enää vain historianselvittäjille, sukututkijoille tai arkeologeille. Kun harvesteri on romutettu tai metsässä kasvanut puu prosessoitu, tieto muuttuu historiankirjoitukseksi, ja sen rahallinen arvo romahtaa. Tietysti yksittäisen puun data koko metsän edustajana on vielä tilastollisesti arvokasta, jos halutaan selvittää esimerkiksi metsäalueen keskimääräistä kasvupotentiaalia. Teoriassa egyptiläisen pyramidin alkuperäiset digitaaliset rakennuspiirustukset olisivat vielä arvoa sisältävää dataa vuosituhatremontin urakkatarjousta tekevälle.

Kirkonkirjat ovat olleet perinteinen sukututkijoiden tiedonlähde esivanhempien toimintaa selvitettäessä. Tietoa on tallessa melko rajallisesti. Mutta mikä on tilanne, kun 400 vuoden päästä sukututkijat selvittelevät meidän tekemisiämme? Liekö sukututkijoilla pääsy meidän google-hakujemme sanoihin tai luottokorttiemme käyttötietoihin? Todennäköisesti data ehtii kadota vuosisatojen kuluessa. Työkoneiden ja niihin linkitettyjen digitaalisten datojen tilanne on vielä epätodennäköisempi – arkeologien on vaikea pelkän telemetriadatan perusteella selvittää mitä niillä on tehty.

1990-luvun PC-viljelysuunnitteluohjelman viljelydatat ovat ehkä vielä disketillä tallessa? Jos näillä olisi suurta arvoa, ne olisi jo siirretty parempaan talteen.

Kirjoittaja toimii maatalouskoneautomaation professorina Münchenin teknillisessä yliopistossa.