Pääkirjoitukset

Vaikeasti toteutettavia lupauksia

Sähköverkkojen maakaapelointi ja uusien tietoliikenneverkkojen rakentaminen on tarjonnut töitä monille koneurakoitsijoille varsinkin taajamien ulkopuolella, missä muu rakentaminen on ollut rauhallisempaa.

Sähkönsiirtoyhtiöt ovat panostaneet merkittäviä summia maakaapelointiin, mikä parantaa verkoston nopeutta ja luotettavuutta poikkeuksellisissa sääoloissa.

Julkisuudessa on kuitenkin alettu toppuutella maanalaisten sähköverkkojen rakentamista, koska se on kallis ratkaisu. Ilmajohdin on hinnaltaan edullisempi mutta vikaherkempi vaihtoehto. Mahdollista vikojen korjausta voidaan helpottaa rakentamalla linjat teiden varsille, mikä on monesti maan omistajankin kannalta hyvä ratkaisu.

Maakaapelien rakentaminen on sähkön siirtoyhtiöille kannattavaa ja pitkäkestoista liiketoimintaa. Niillä on oikeus hinnoitella tuotteensa siten, että pääoman tuotto on voinut olla jopa 7 % riskin olleessa lähes olematon. Onneksi tätä prosenttia ollaan alentamassa.

Tietoliikenneverkot ovat maamme kehittymisen kannalta vähintään yhtä tärkeitä kuin tie- ja ratainvestoinnit. Sähköisten palveluiden käytön lisääntyminen pakottaa nostamaan tietoliikenneverkkojen kapasiteettia – samalla se mahdollistaa uuden liiketoiminnan kehittämisen. Yrittäjät ja kuluttajat ovat monesti hankalassa tilanteessa, koska laskujen maksaminen verkossa tai muu hyötykäyttö ei aina onnistu. Verkot ovat usein iltaisin ja urheilu- tms. tapahtumien aikana niin kuormitettuja, että verkon kapasiteetti ei riitä turvallisen yhteyden luomiseen.

Yritykset tarjoavat nykyisten nettipalvelujen tilalle useita eri vaihtoehtoja. Saimme kotiimme kirjeen, että nykyisin käytössä oleva kuparilankaverkko puretaan ja tilalle tarjotaan joko valokuitua tai langatonta ”mokkula”-yhteyttä.

Langattoman yhteyden rakentajat järjestivät ”neuvontatilaisuuden”, jossa yrityksen edustaja totesi kuituverkon tarjoavan nopean tiedonsiirtoratkaisun seuraavaksi 50 vuodeksi! Kova lupaus, jonka hintalappu oli myös iso: 2 390 euroa joko kertamaksulla tai eriin jaetulla, korollisella kuukausimaksulla.

Myyntikeinot eivät muutenkaan ole olleet asialliset, jos kuituverkon kaupittelijat mainostavat omaa tuotettaan sillä, että langattoman verkon signaali ei ehkä läpäise peltikattoa tai eristyslaseilla varustettuja ikkunoita.

Kuituverkon hankintaa on kuitenkin hankala siirtää, koska kukaan ei osaa tai halua kertoa, mitä se maksaa viiden vuoden kuluttua. Toisaalta meillä on sentään mahdollisuus valita – kuituverkkoa ei tarjota joka niemeen ja notkoon.

Digitaalisten palvelujen työ- ja vapaa-ajan käyttö kasvaa nopeasti. Verkossa luettava näköislehti on toimiva ratkaisu, jonka käyttöönotto ei ole enää kiinni toimivuudesta vaan tottumuksesta. (Tutustu osoitteessa www.koneviesti.fi/nakoislehti)

Näköislehden tarve saattaa kasvaa, mikäli postipalvelut heikkenevät pysyvästi tai vaikkapa vain väliaikaisesti.

Tämä lehti on tavanomaista ohuempi, koska jouduimme varautumaan mahdolliseen postilakkoon. Seuraava lehti tulee olemaan tavanomaista muhkeampi.