Pääkirjoitukset

Tehoa vai jäljitettävyyttä?

Sadonkorjuu sujui tänä vuonna kohtuullisen hyvissä oloissa. Puimurikauppiaiden kannalta tilanne ei ole hyvä, sillä hyvät korjuuolot ja huono hinta eivät kasvata ostoinnostusta. Uusien myytyjen puimureiden määrä tulee jäämään – jälleen kerran – ennätyksellisen alas, arvioiden mukaan noin 85 uuteen puimuriin.

Puimureiden koon kasvu kompensoi lukumäärää tehokkaasti. Konevalmistajat kehittävät yhä tehokkaampia puimurimalleja, joiden työleveys on kasvanut 15 metrin luokkaan. Koon kasvu on ollut huimaa: aloitin itse puinnit viitisenkymmentä vuotta sitten Pikku-Massikalla, jonka työleveys oli 1,75 m.

Nykyaikaisen puimurin ajaminen ja säätäminen on helppoa. Kuljettaja valitsee koneen näytöltä puitavan viljakasvin, minkä jälkeen kone säätää puintivälit ja tuulen määrän automaattisesti. Ohjaamosta ei tarvitse poistua kuin seulojen säätöä varten, sillä puintitappioiden määrää seurataan mittareista eikä enää pellolla kontaten. Kosteuden vaihtelusta tms. johtuvat säätöjen muutokset on helppo tehdä ja ne voi tallentaa myös koneen muistiin seuraavaa kertaa varten.

Isommissa puimurimalleissa on niin kehittynyt automatiikka, että se kertoo kuljettajalle säätöjen muutostarpeen ja tekee ehdotuksen uusista säätöarvoista. Ilman kuljettajaa toimiva autonominen puimuri voitaisiin toteuttaa jo nykytekniikalla, mikäli lainsäädäntö sen sallisi.

Konevalmistajien on osattava ennakoida koneiden kehityssuunta. Koneiden koon kasvu jatkuu väistämättä, mutta panostetaanko sen lisäksi itsetoimiviin ”robottikoneisiin” vai tuotannon ja tuotteiden seurattavuuden parantamiseen?

Merkittävin automaation tuoma säästö olisi kuljettajan palkka, joka on pieni osa vain sesonkiaikoina käytettävän koneen kustannuksista. Tuottajan kannalta olisikin tärkeämpää, että koneet pystyisivät rekisteröimään eri tuotantovaiheet ja -paikat ja seuraamaan tuotteen kulkua korjuuketjun eri vaiheissa. Lopputuotteen ostaja on saatava vakuuttumaan siitä, että hän on hankkimassa kestävästi ja eettisesti tuotettua ruokaa tai vaikkapa puukuidusta tehdyn vaatteen tms. Jäljitettävyyden aiheuttama lisäkustannus on tietysti saatava markkinoilta parempana hintana.

Tuotekehityksen suunnan näyttää loppujen lopuksi kuluttaja. Mikäli arvostetaan vain hintaa, niin konevalmistajien on panostettava tehokkuuteen. Jos valtaosa kuluttajista on todellakin valmis toimimaan puheidensa mukaisesti ja maksamaan korkealaatuisesta ruuasta sen tuotantokustannuksia vastaavan hinnan, niin silloin konevalmistajien on hyödynnettävä digitalisaatiota seurantamenetelmien kehityksessä.

Saksassa ensi kuussa järjestettävä maailman suurin maatalouskonenäyttely Agritechnica näyttää kehityksen suunnan. Ennakkotietojen mukaan koneiden koon kasvu johtaa, mutta myös digitalisaatio ja seurantajärjestelmät etenevät.

Lue lisää