Pääkirjoitukset

Tosiasiat hämärtyvät

Tulevat vaalit ovat myös ilmastovaalit, mikä näkyy ympäristöasioista ja varsinkin hiilen sidonnasta käytävän keskustelun huonona laatuna. Asioista tehdään tarpeettoman monimutkaisia. Esimerkiksi pellon multavuuden lisääntyminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että maaperään on sitoutunut hiiltä aiempaa enemmän.

Hiilen sidonta on monimutkainen prosessi, koska hiiltä sitoutuu ja vapautuu koko ajan luonnon kiertokulussa. Ihmisen toiminnan vaikutuksia ympäristöömme ei edelleenkään tunneta riittävästi, mikä antaa poliitikoille ja kansalaisjärjestöille tilaisuuden ajaa asiaansa ”tarkoitus pyhittää keinot” -mentaliteetilla. Tarvitsemme luotettavia tutkimustuloksia – emme hatarilla lähtötiedoilla tehtyjä ennustuksia, joista jokainen taho voi napata omia päämääriään palvelevan uhkakuvan. Maanomistajien oikeutta päättä omaisuutensa käytöstä ei voi rajoittaa löyhin perustein.

Hakkuumäärien vaikutus metsien hiilinieluun puhuttaa, sillä metsäteollisuuden tuotteiden osuus Suomen tavaraviennistä oli v. 2017 20,2 prosenttia. Hakkuiden rajoittaminen johtaisi siihen, että puun tuonti Venäjältä kasvaisi tai teollisuutemme menettäisi markkinaosuuksia. Tuonnin kasvu on haitallista, koska puusta maksettu hinta valuu ulkomaille, mutta jalostuksen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt jäävät Suomen ”piikkiin”. Hyvinvointivaltion rahoitus rapautuu myös nopeasti, jos työttömyys kasvaa siksi, että vientiin ei riitä tuotteita, vaikka markkinat vetäisivät.

Metsien ja peltojen päästöjä ei aina erotella riittävästi, tai lopputuotteisiin sitoutunutta hiiltä ei huomioida laskelmissa. Turvepellolta korjatun nurmen päästöt ovat alhaisemmat, kun sato korjataan säilörehuksi, ja sivutuotteena syntyvä lanta käytetään ravinteiksi tai toimitetaan biokaasulaitokselle, eikä pellolla vaihtoehtoisesti viljelty ”hömppäheinä” jää mätänemään haitallisina kaasuina ilmakehään.

Kotieläimet eivät ole ympäristöongelma, sillä esimerkiksi laiduntaminen on hyönteisten ja pieneliöiden kannalta tärkeä osa luonnon kiertokulkua.

Suomen pellonraivauksesta johtuvat laskennalliset hiilidioksidipäästöt vaikuttavat suurilta, koska raivattu ala on ollut muutamia tuhansia hehtaareita vuodessa, siitäkin osa on entistä pakettipeltoa. Suomessa metsää ei enää kasketa kuten Etelä-Amerikassa, vaan raivatun metsän puusto käytetään metsäteollisuuden tuotteiksi.

Olemme seuranneet maan multavuuden muuttumista Koneviestin Loimaan viljelymenetelmäkentällä. Se on selvästi kasvanut kaikilla muilla lohkoilla paitsi verrokkina olevalla kyntöruudulla, jossa multavuus on pysynyt samana. Multavuus on kasvanut selvästi enemmän suorakylvetyillä kuin kevytmuokatuilla ruuduilla (katso s. 38–39).

Merkittävä osa viljelijöistä käyttää jo nyt Loimaan suorakylvökentällä hyväksi havaittuja menetelmiä. Parantamisen varaa on kuitenkin aina. Tärkeintä on, että meistä jokainen suhtautuu ympäristöongelmiin vakavasti ja tekee parhaansa – olemme sen tuleville sukupolville velkaa. Silti kannattaa muistaa, että hyvä sato on edelleenkin ympäristöteko.

Aiheeseen liittyvät artikkelit