Pääkirjoitukset

Onko päivitykset kunnossa?

Tietotekniikka on tullut yhä tärkeämpään osaan maatalouskoneidenkin ohjauksessa ja toimintojen hallinnassa. Vähänkin monimutkaisemmassa koneessa on sensoreita ja antureita, joiden välittämän tiedon varassa koneen keskusyksikkö ohjaa koneen toimintaa. Pystyäkseen ohjaamaan konetta, keskusyksikkö tarvitsee ohjelman. Ohjelmistoja kehitetään jatkuvasti, ja ohjelmistopäivityksiä tulee jo käytössä oleviin koneisiinkin ajoittain. Yleensä päivityksellä pyritään parantamaan koneen toimintaa, mutta kyseessä voi olla myös alkuperäisessä ohjelmassa olevan virheen korjaaminen. Mitä uudempi konemalli on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä korjattavaa riittää.

Maahantuoja on tärkeässä asemassa ohjelmistopäivitysten osalta. Valmistaja lähettää päivitystiedot maahantuojalle, jonka huoltomiehet tekevät tarvittavat toimenpiteet koneelle. Uusimmissa koneissa voi jo olla jatkuva nettiyhteys, ja päivitykset tulevat automaattisesti.

Kuluneena kesänä päivityksen ongelmaan törmättiin parissakin kokeilussa olleessa koneessa (ks. juttu Pöttingerin paalainkäärimestä). Toiseen päivitystä ei saatu tehtyä teknisen ongelman takia. Toisessa päivitys oli jäänyt kiireen takia tekemättä. Kummassakin tapauksessa ohjelmiston virheet vaikuttivat työskentelyyn.

Aiheeseen liittyvät artikkelit