Pääkirjoitukset

Kuoppia kaivelemaan

Traktoreihin kiinnitettävät kaivulaitteet olivat selvästi yleisempiä menneinä vuosikymmeninä, kotimaisiakin valmistajia oli vielä 1980-luvulla useita. Näillä kaivulaitteilla kotitarvetyöt ja ojien kaivuu sujuivat omalla traktorilla, eikä urakoitsijan palveluksia välttämättä tarvittu. Sittemmin ympäripyörivän telakaivurin voi sanoa korvanneen maataloustraktoriin kiinnitettävät kaivulaitteet maatiloilla, ja markkinoilla olevat edullisemman pään kaivulaitteet onkin suunnattu enemmän harrastekäyttöön kuin ammattikäyttöön. Poikkeuksiakin toki löytyy, mutta hinta ja järeys kulkevat usein käsi kädessä, ammattikäyttöön suunnatun kaivulaitteen hinnalla saa usein käyttökuntoisen kaivukoneen.

Kaivulaitteellekin on edelleen oma paikkansa markkinoilla. Kiven poistoon nurmikolta tai pihatieltä, kaapeliojan kaivuun tai hajonneen vesiputken vaihtamiseen ei välttämättä tarvita 20-tonnista, tai edes 3-tonnista telakaivuria. Kaivulaitteen hankintaa puoltaakin ensisijaisesti nopea käyttöönotettavuus ja helppous. Urakoitsijoitakin on saatavilla, mutta pienen homman teettäminen nousee helposti arvoon arvaamattomaan, eikä pikkuhommien ketjuttaminen aina onnistu juuri siihen hetkeen, kun tilattu kaivinkone on tontilla.

Lue lisää