Metsä

Koneellisen taimikonhoidon yleistyminen hiipunut kustannuspaineessa – välineitä on, mutta bisnes puuttuu

Suomalaisten talousmetsien kasvatukseen kuuluvat oleellisena osana taimikonhoito ja lehtipuustojen perkaukset. Niillä annetaan kasvutilaa jatkokasvatukseen jääville puille, ja samalla poistetaan heikkolaatuisia yksilöitä. Manuaalisena raivaussahatyönä tehtävää työtä on yritetty saada koneellistettua. Koneita on kehitetty, mutta silti raivaussahaajat tekevät edelleen käytännössä lähes kaiken työn.
Tommi Hakala
Koneellista taimikonhoitoa on yritetty tuoda Suomenkin metsiin jo pitkään. Silti sen edut ovat jääneet manuaalisen työn kustannusetujen jalkoihin. Tulevaisuudessa tilanne voi muuttua, kun koneella suoritettavaan työskentelyyn voidaan lisätä muutakin toimintaa, kuten lannoitusta ja kantojenkäsittelyä – lehtipuiden kantojen lahottamiseen ja havupuukantojen lahottajien leviämisen estämiseen.

Koneellista taimikonhoitoa on kehitetty jo 1970-luvun loppupuolelta asti, etenkin ruotsalaisten toimesta. Pienistä kuormatraktoreista tai kevyistä harvestereista muokattiin korkeamaavaraisia koneita, joihin asennettiin pidennetty puomi ja pyöröteräraivain. Samalla tavalla etenivät asiat 1980-luvulla, mutta 1990-luvulla asia hiipui – kunnes taas 2010-luvulla rästitaimikoiden määrä herätti keskustelun henkiin. Silloin osa järeämpien taimikonhoitokohteiden toteutusta siirtyi energiapuun korjuun puolelle, kun Kemera-tuet sallivat myös raivattavan puuston korjuun. Mutta varsinaisten ajallaan tehtyjen taimikonhoitojen koneellistamisen tahti on ollut verkkainen.

KV PLUS
Haluatko lukea koko jutun?
Jos sinulla on Koneviesti Digi-tilaus tai olet painetun Koneviestin kestotilaaja, pääset lukemaan koko jutun kirjautumalla sisään.
Tilaa Koneviesti Digi 7,90€/kk
Jos et vielä ole tilaaja, voit tilata Koneviesti Digin tarjoushintaan.
KV PLUS
Haluatko lukea koko jutun?
Olet kirjautunut palveluun tunnuksella, jolla ei ole käyttöoikeutta tähän sisältöön. Jos haluat jatkaa tilaajille tarkoitettujen juttujen lukemista, voit tehdä uuden tilauksen.
Tilaa Koneviesti Digi
Lue lisää