Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Yli 150 000 traktoria valmistaneella Claasilla on pitkä kokemus traktoreiden valmistuksesta – näillä kehityshankkeilla yritys on kasvanut tärkeäksi kansainväliseksi toimijaksi

Sadonkorjuukoneistaan tunnettu Claas on kehittänyt aktiivisesti erilaisia traktorikonsepteja jo 1950-luvulta lähtien. Osa malleista jäi tuotekehitysasteelle tai valmistusmäärät olivat vaatimattomia, kunnes Claas osti Renaultin traktorivalmistuksen ja tehtaat vuonna 2003. Tällä hetkellä Claas lukeutuu valmistusmäärillään traktorivalmistajien keskikastiin.
Tilaajalle
Claas 800- sarja uudistettiin vuonna 2013. Se, ja vuonna 2011 esitelty Claas 900, ovat ensimmäiset tällä hetkellä tuotannossa olevat mallisarjat, jotka perustuvat kokonaan Claasin suunnitteluun. Renaultin perinne näkyy lähinnä ohjaamon jousituksessa, jota Claas on toki kehittänyt edelleen. Moottori on kuitenkin vaihtunut, näissä malleissa se on FPT (Fiat Power Technologies).