Viljelymenetelmien vertailua Suomi - Amerikka

Kuten oheisessa Discovery Farms esittelyvideossa George Rehm tiivistää, heidän suurin haaste on rajata typpipäästöjä. Niiden korkea taso on puolestaan seurausta nitraattitypen liikkuvuudesta maaperässä, viljelykulttuurista ja ravinteiden käytön löysästä ohjeistuksesta.

Tilat esimerkiksi Minnesotassa tekevät ohjeellisen lannan – ja ravinteiden käytön suunnitelman, mutta sen toteutumista ei käytännössä valvota. Itse asiassa USA:n puolella ei ole EU:n tai Suomen lannankäytön direktiivejä ja asetuksia vastaavaa ohjeistusta. Osavaltiokohtaiset säädökset ja toimintamallit vaihtelevat suuresti.

Vierailun kohteena olevalla Minnesotan Discovery Farms tilalla käytettiin ravinteita selvästi ”liikaa”. Tästä on ollut usein puhetta, mutta farmarit haluavat ensisijaisesti varmistaa hyvän sadon ja pelkäävät satomenetyksiä. Ja koska selviä rajoja ei ole, ei tilanne myöskään muutu nopeasti.

Periaatteessa lannoitesuositukset ovat toki olemassa ja ne tehdään sadon mukana poistuvien ravinnepitoisuuksien mukaan. Nämä ns ohjeelliset tasot ovat samaa luokkaa kuin Euroopassa. Myös suunnitelma ravinteiden käytöstä tehdään. Ero muodostuukin puuttuvasta valvonnasta ja käytännössä ravinteita käytetään enemmän kuin suunnitelmissa on kirjattuna. Näin tapahtuu nimenomaan tiloilla, jotka käyttävät sekä karjanlantaa, että mineraalilannoitteita. Lisäksi maissi kasvina antaa pelivaraa, koska se ei lakoudu helposti.

Myös fosforia käytetään enemmän kuin mitä sato tarvitsisi. Viljavuusluokat ovat olleet pitkään noususuunnassa.

Fosforin kohdalla löytyy juurikin samantyyppisiä tutkimustuloksia kuin Suomesta ja muualta, jossa etenkin korkeiden fosforiluokkien pelloilla ei fosforilannoituksella saada enää satovastetta. Myös pellon muut olosuhteet saattavat olla vaikuttamassa enemmän kuin itse ravinteen antaminen yksin vaikuttaisi. Fosfori on tästä hyvä esimerkki, koska happamassa ympäristössä se sitoutuu niin voimakkaasti alumiiniin ja rautaan. Pelkkä pH:n nosto vapauttaa sitä enemmän kuin itse ravinteen runsaskaan lisäys olosuhteissa, jossa sen hyötysuhde on joka tapauksessa huono.

Ks esimerkki tällaisesta tutkimuksesta alla. Fosforilannoituksen sadon muodostuksen välillä ei ollut korrelaatiota. Esimerkki on Ontariosta Kanadan puolelta. Fosforiluokka oli ko. tutkimuksessa tyydyttävä.

http://www.nrcresearchpress.com/doi/full/10.1139/cjss-2015-0072

Muokkauksen - olkoon se kyntöön- tai minimimuokkaukseen perustuvaa – on Discovery Farms-ohjelman kokemuksenkin mukaan todettu lisäävän partikkelipäästöjä ja sitä kautta myös fosforipäästöjä. Oheisessa kuvakoosteessa näkyvät Discovery Farms-ohjelman tietoiskussa kiteytyvät tärkeimmät havainnot liittyen muokkaus- ja viljelytapoihin.

Verrattaessa kaikkia Discovery Farms ohjelman tiloja (suuri osa muokkaa intensiivisesti), sekä CA-tyyppistä (Conservation agriculture) minimimuokkausta ja suorakylvöä, nähdään selvästi että partikkelipäästöt (pintavalumana) ovat intensiivimuokkauksessa suurimmat. Vastaavasti suorakylvössä ne ovat pienimmät ja minimimuokatessa (esim kultivointi) hieman pienemmät kuin intensiivimuokkauksessa.

Liukoisen fosforin kohdalla intensiivimuokkaus on edelleen korkeimmalla tasolla, minimimuokkaus on alhaisin ja suorakylvö sitä hieman korkeammalla tasolla. Aineistossa ei ole kyetty vielä erottamaan alus- ja kerääväkasveja käyttäviä tiloja omaksi ryhmäkseen. Millään tilalla ei myöskään käytetä korkeuskäyrien mukaista muokkauksen ja kylvön ajosuuntaa. Luokittelua pellon kaltevuuden mukaan ei myöskään ollut saatavissa. Tässä yhteydessä on muistettava, että rankkoja sadekuuroja esiintyy Keski-lännen olosuhteissa ehkä Suomea runsaammin ja rajujakin pintavirtaamia rekisteröidään. Nämä yksittäiset sateet itse asiassa aiheuttavat suurimman piikin valumiin.

Erona Suomeen on ehdottomasti vielä muistettava, että Amerikassa noudatetaan erilaista lannoituksen tapaa. Iso osa ravinteista hajalevitetään (jopa edellisenä syksynä) edelleenkin, vaikkakin starttisijoituslannoitus on hiljalleen yleistynyt. Karjan lannan käyttö on myös intensiivistä siellä, missä sitä on pisteittäin käytössä.

Pystyimme vertaamaan Discovery Farms-ohjelman valumia-arvoja Loimaan viljelymenetelmäkentän tuloksiin. Tuloksen tästä näkyvät oheisessa kuvakoosteessa.

Vertailussa näkyy Discovery Farms-tilojen fosforin (P) viljavuusluokka ja vastaavat liukoisen fosforin pintavalunnan päästöt. Graafissa näkyy siis myös vastaavat arvot Koneviestin Loimaan viljelymenetelmäkentältä. Kykenemme tekemään tämän vertailun, koska käytettävissämme on myös ”USA-standardin” mukaiset viljavuustulokset (Glenside Albrecht analyse) vuodelta 2015.

Yhteenvetona voi todeta, että suomalaiset päästöt asettuvat luokkaan ”erittäin alhainen”. Kyse on tietenkin suuntaa antavasta vertailusta. Suomen arvot on mitattu Sadevesisimulaattorilla mitatuista valumista, eikä niissä ole mukana koko vuoden lukuja. Voimme kuitenkin todeta, että päästöjen kokonaiskuva on luotettava ja kertoo tilanteesta vääristelemättä.

Suurimmat amerikkalaisten peltojen päästöt ovatkin muodostuneet selvistä ylilannoitustilanteista yhdistettynä talviaikaisen kasvipeitteen puuttumiseen, muokkaukseen ja rinnepeltoihin. Toinen selittävä tekijä löytyy lannan levityksen ajankohdasta. Suuret syksyiset levitysmäärät ilman, että päälle kylvetään mitään, nostavat takuuvarmasti päästöriskejä. Syyskylvöisten kasvien osuus on Amerikassa hyvin pieni, koska tuotantoa on ohjattu kevätkylvöisiin maissiin ja soijaan.

On myös todettava se, että päästöjen ollessa milligrammoja litrassa, ollaan jo yli sen tason joka periaatteessa rehevöittää vesistöjä. Niiden herkkyysluokituksessa puhutaan mikrogrammoista, eli 1000 kertaa pienemmistä arvoista, (1 mg = 1000 µg). Tässä yhteydessä muistetaan sekin, että vesistöjen volyymi on aivan eri luokassa kuin mitä pelloilta valuu eteenpäin.

Alhaisin Loimaan kentän pintavaluman lukema (edelleen mitattu Sadevesisimulaattorilla) kirjattiin Bio-mix ruudulta. Sen taso oli niin alhainen (liukoista fosforia 0,05 mg/litra), että mikrogrammoiksi muutettuna (50 µg/litra) taso olisi ollut sama kuin vesistöjen luokituksen taso ”rehevä”. Eli tätä vettä olisi saanut olla koko järvi täynnään ja se olisi silti luokiteltu kohtuulliseksi!

Vastaavasti kynnön ja minimimuokkauksen tasot olivat 5 – 6 kertaa korkeammat. Suorakylvön taso oli 2,6 kertaa korkeampi kuin parhaan, eli Bio-Mix ruudun taso.

Otimme sadonkorjuun jälkeen syksyllä 2017 5 cm syvät pintanäytteet koekentältä. Näytteitä sadetettiin 150 mm sademäärällä kahteen erään jaksottaen. Olosuhteet olivat kaikilla menetelmillä samankaltaiset. Sade vastasi suunnilleen koko syyskauden sademäärää. Ylivalunnan ja 5 sentin pintakerroksen läpi valuneet näytteet näkyvät ko. astioissa. Näytteet analysoitiin standardimenetelmin viljavuuslaboratoriossa.

Ylivalunnan määrä (etummaiset astiat) kuvaa suoraan todellista tilannetta kussakin menetelmässä. Yhdistettynä määrien erot ravinnepitoisuuksien eroon, saadaan kuva menetelmien kokonaispäästöistä.

Fosforin kokonaismäärä (tot. P) uutetaan vesinäytteestä suolahappokäsittelyllä ja molemmat (totaali ja vesiliukoinen P) mitataan lopuksi ICP-AES laitteella.

Tulokset kertovat, että pintavaluma liukoisen fosforin osalta oli lähes olematonta Bio-mix ruudulla (>0,05 mg/l). Suurin valuma muodostui muokatuilta kyntö- ja minimimuokkausruuduilta, joissa vastaavat arvot olivat 0,31 ja 0,32 mg/l. Päästöt siis kasvoivat merkittävästi muokatuilla ruuduilla. Ero oli kuusinkertainen.

Vastaava tilanne oli myös kokonaisfosforin osalta. Rajumpi happouutto irrottaa enemmän ravinteita, ja erotkin menetelmien välillä kasvoivat, koska mukana analyysissä oli myös kiintoaineesta (partikkeleista) irtoava fosfori.

Hyvin samantyyppinen oli tilanne maahan imeytyneessä fosforissa, vastaavat erot tosin pienenivät noin kolminkertaisiksi, (ks kuvakoosteen selitteet). Sama suuntaus oli havaittavissa sekä liukoisen, että kokonais- fosforin arvoissa.

Mittasimme erikseen kerätyistä salaojavesien näytteistä myös fosfori ja nitraattipitoisuuksia. Mittaustulokset kuvaavat ainoastaan liukoisten ravinteiden osuutta, koska salaojista ei tullut Loimaan (ja kahden muun lohkon) olosuhteissa lainkaan kiintoainesta.

Hehtaaria kohden laskettaessa luvut jäävät edelleen hyvin alhaisiksi, kun lähtötietoina käytetään Loimaan viljelymenetelmäkentän lukuja, (ks graafi 3). Jos oletamme, että koko 150 mm sadetus olisi suotunut salaojien kautta vesistöön, olisi kokonaisfosforin määrä ollut vain luokkaa 30 grammaa hehtaarilta (muokatuilta ruuduilta). Esimerkissä oletimme, että suurin osa sadetetusta (150 mm) vedestä suotuisi maahan ja edelleen salaojiin. Molemmat valumat (Tot P ja liukoinen P) ovat mukana mainitussa 30 gramman hehtaaripäästössä. Suorakylvö- ja Bio-ruuduilta määrä on vieläkin alhaisempi. Tämä sinällään teoreettinen laskelma kuvaa joka tapauksessa sitä, että salaojien kautta ravinteita kulkeutuu paljon vähemmän kuin pintavalumana.

Otimme salaojaveden suoria näytteitä myös marraskuussa. Niiden arvot olivat mittausajankohdasta johtuen merkityksettömän alhaisia (0,2 mg/litra), murto-osa yllä esitetystä laskennallisesta tilanteesta.

Verrattaessa näitä lukuja Discovery Farms ohjelmassa mitattuihin arvoihin (ks myös Koneviestin 5/2018 artikkeli ”Tuloksia Pohjois-Amerikasta ja Suomesta”) voi vain todeta, että luvut ovat ainakin Loimaan viljelymenetelmäkentän osalta erittäin alhaisia! Verrannemittaukset kahdelta muulta suorakylvölohkolta Lounais-Suomen rannikolta ja Säkylästä, sekä Etelä-Pohjanmaalta (nurmilohko) antoivat vastaavia - hyvin alhaisia - tuloksia.

Huolimatta nyt saaduista tuloksista, on vakavuudella tutkittava salaojituksen toimivuutta ja esimerkiksi karkeiden sorasilmien osuutta päästöissä. Discovery Farms lohkoilla on kirjattu mittauksia tilanteesta, jossa myös salaojakaivojen ja sorasilmien kautta on ravinteita päässyt karkuun.

Kysymys kuuluukin, mistä ero oikein johtuu, kun esimerkkimme Loimaalta luvut ovat vain murto-osa (alle 5 prosenttia) Discovery Farm-ohjelman mittausten tasosta? Vastaus on kaksiosainen.

Kasvukauden ulkopuolella kertyvä valuma on usein merkittävämpi kuin kasvukauden valumat. Oma esimerkkimme kuvasi nimenomaan kasvukauden aikaista valumaa (150 mm ja ns normaaleissa syysolosuhteissa). Varsinkin keväällä syntyy tilanteita, jotka lisäävät valumia huomattavasti. Roudassa vielä oleva, mutta pinnastaan sulava pelto ei kykene aina pidättämään valumia.

Toinen selittävä tekijä on peltojen viettävyys kohti vesistöjä. Riippuen missä päin Suomea ollaan, on tämä tekijä huomioitava. Lisäksi pienikin korkeusero pinnanmuotoilussa riittää muodostamaan paikallisen ”hotspotin”. Viimeiseksi pitää vielä muistaa, että Amerikkaan verraten erilainen (ympäristöystävällisempi) ravinteiden käyttö näkyy tuloksissa. Discovery Farm ohjelman suurimmat valumapäästöt ovat seurausta runsaasta ravinteiden käytöstä ja levityksen ajankohdista.

Johtopäätökseksi tuleekin, että meidän pitäisi pyrkiä pitämään pellot kasvipeitteisinä talven yli. Suojaton pellon pinta on altis eroosiolle. Tämä on todettu myös Pohjois-Amerikassa. Heidän viljelykierto on vahvasti kevätkasvipainotteinen, joka on myös selvä ongelma.

Nitraattitypen osalta valumien minimointi on vaativampaa, kuten Discovery Farm ohjelman asiantuntijatkin totesivat. Helposti liikkuva nitraatti pyrkii karkaamaan alempiin maakerroksiin, salaojiin ja myös pohjavesiin. Sama ilmiö näkyy myös Loimaan viljelymenetelmäkentän vesinäytteissä. Tähän löytyy kaksi perusratkaisua: Jaettu lannoitus ja nimenomaan kasvukauden ulkopuolisilta päästöiltä suojaava alus- ja kerääjäkasvien käyttö.

Jaettu lannoitus parantaa typen käytön hyötysuhdetta ja luo olosuhteita paremmiksi myös maan omille biologisille prosesseille. Näin siksi, että runsas suolalannoitteiden käyttö pyrkii vaikuttamaan maan omien biologisten prosessien kulkuun ja jopa jarruttaen niitä. Nämä prosessit ovat tärkeitä myös keinolannoitteiden ja karjanlannan käytössä, sillä osa lannoitteista sitoutuu ensin maahan ja siinä elävät mikrobit ovat tässä kokonaisuudessa tärkeitä.

Alus- ja kerääjäkasvien tehon olemme voineet todistaa myös Loimaan kentällä, (ks oheinen kuvasarja, graafi 3). Syvälle kasvava juuristo nappaa typpeä tehokkaasti ja estää sen huuhtoutumista.

Kolmesta kerroksesta otetut näytteet paljastavat, että huolimatta vihreänä kasvavan Bio-mix ruudun suuresta nitraattipitoisuudesta (70 mg/l) ylimmässä 30 sentin kerroksessa, eivät nitraattipitoisuudet syvemmällä eronneet toisistaan, (graafi 5 oheinen kuvasarja). Näin tapahtui huolimatta Bio-mix ruudun seoksesta, jossa oli mukana kaksi palkokasvia – persianapila ja valkomesikkä – sekä öljy- ja paaluretikka, raiheinä ja hunajakukka. Johtopäätöksenä on, että kerääjäkasviseoksen myötä kasvanut mikrobiologisen aktiivisuuden nousu on yhdessä palkokasveja sisältävän seoksen kanssa lisännyt sekä typen sidontaa, että myös mikrobiaktiivisuutta. Koska Bio-mix ruutua ei ole lannoitettu lainkaan kahteen vuoteen, voimme olettaa maaperän mikrobitasapainon kehittyneen tasapainoisesti ja ehkäpä sienijuuria suosivaan suuntaan. Tulemme kesällä 2018 selvittämään, onko näin todella käynyt.

Mikrobiaktiivisuuden nousu on havaittavissa hiilidioksidihengityksen lisääntymisenä, (ks oheisen kuvasarjan graafi 6). Tämä on todettavissa ns Solvitan CO2-testillä, jonka tulokset ovat yhdenmukaisesti viitanneet sekä Bio-mix, että suorakylvöruutujen kasvaneeseen mikrobihengitykseen. Se puolestaan on kertomassa maan suotuisista prosesseista, jotka lisäävät typen saatavuutta ja todennäköisesti myös humuksen muodostumista. Maan orgaanisen aineksen lisääntyminen Bio-mix ruudussa viittaa tähän suuntaan. Multavuudesta vielä tarkemmin artikkelin lopussa.

Muokkaus lisäämässä myös liukoisen fosforin päästöjä?

Otimme kesällä 2017 Loimaan viljelymenetelmäkentältä kerrosnäytteet tanskalaisella Wintex näytteenottajalla. Sillä oli mahdollista saada näytteet 3 kerroksesta, (0-30, 30-60 ja 60-90 cm). Tämän kokeen tulokset näkyvät oheisessa kuvasarjassa sekä graafin 3, että graafin 5 yhteydessä.

Yllätys oli se, että vesiliukoisen fosforin pitoisuudet olivat muokatuissa menetelmissä korkeammat (osin aina 60 cm syvyyteen saakka) kuin suorakylvössä ja Bio-mix ruudussa. Tämä antaa viitettä siitä, että menetelmien välillä on jokin tekijä, joka lisää vesiliukoisen fosforin pitoisuutta. Intensiivinen muokkaus on todennäköinen tekijä ja osin myös minimimuokattujen ruutujen ja kynnetyn ruudun luontaisesti korkeampi P-luku, (jolla ei ole mitään tekemistä viljelytavan kanssa).

Liukoinen P-fraktio on ilmeisesti herkkää huuhtoutumaan, varsinkin jos maaprofiili täyttyy vedestä. Tällöin sekä fyysinen veden liike, että anaerobiset olosuhteet lisäävät päästöjen riskiä. Kun samoista näytteitä mitattiin happoliukoisen (normaali viljavuusanalyysi) fosforin pitoisuudet, eivät erot olleet enää merkittäviä. Näin siksi, että voimakas uutto peitti alleen vesiliukoisen fosforin pitoisuudet, (ks oheisen kuvasarjan graafi 5).

Voiko ja miten peltoihin karttua orgaanista ainesta, (SOM)? Olemme avanneet teemaa Loimaan viljelymenetelmäkentän mittausten kautta. Se, että SOM-pitoisuus on todella muuttunut viljelytoimien seurauksena, vahvistuu kävelemällä läpi kentän ruudut. Kaikista muista ruuduista erottuu kynnetty ruutu sekä väriltään, mururakenteeltaan, että tarttuvuudeltaan. Myös Veristech mittaus (10 cm syvyydeltä), että kesän 2017 Wintex mittaus todistavat selvästi muutokset orgaanisen aineksen määrässä. Wintex automaatilla mitattiin profiili 90 sentin syvyyteen saakka. Erot löytyivät 0-30 cm pintakerroksesta, mutta eivät vielä syvemmältä. Tämä on luonnollista, sillä kokeessa ei ole vielä ollut mukana alus- ja kerääjäkasveja tai esimerkiksi syväjuurisia nurmikasveja. Poikkeuksena on ns Bio-mix ruutu, jossa on kahtena peräkkäisenä kautena ollut lannoittamaton 6 kasvin seos. Mittaamamme SOM-%:n lisäys varmentuu tulevina vuosina.

Orgaanisen aineksen karttuminen on ollut merkittävää, yhteenveto näkyy kuvakoosteen Graafista 5, sekä taulukosta 1. Oletuksena on edelleen, että lähtötaso vuonna 2006 on ollut kaikilla menetelmillä sama, eli tarkentaen seuraavanlainen: Olemme käyttäneet kynnön, minimimuokkauksen, ja suorakylvökentän (iso suorakaiteen muotoinen lohko) mittauspisteitä 1 ja 3 referensseinä. Näin siksi, että olemme jo todenneet suorakylvölohkon (näytepisteet 1-6) luontaisen vaihtelun suureksi ja Veristech skannauksen ohjaamana käytämme tästä eteenkin päin taulukossa 1 käytettyjä pisteitä (1, 3, 6 ja 7) referensseinä menetelmien keskenäisessä vertailussa. Luonnollisesti seuraamme myös muiden (nyt kiinteiksi asetettujen näytepisteiden kehitystä), pisteet näkyvät graafissa 5, (1-8). Puhtaan hiilen määriin päästään käyttämällä kerrointa 0,58. Kaikki mittaukset on tehty hehkutusmenetelmällä (LOI 550 astetta).

Riippuen, mitä menetelmiä verrataan, on orgaanisen aineksen ja hiilen karttuminen selvästi osoitettavissa. Puhtaaksi hiileksi laskien puhutaan noin 400 – 700 kilon vuotuisesta hehtaarikohtaisesta karttumisesta 30 sentin ruokamultakerroksessa. ”Superruudun” eli monipuolisen Bio-mix:n tulos on vielä parempi, mutta suhtaudumme siihen vielä varauksella, koska se on ollut mitattavissa vasta 2 vuoden kertymänä. Jatkamme hiilenkarttumisen seurantaa myös tulevina vuosina.

Kuvakoosteessa näkyy myös kaavio humuksen muodostumisesta maaperään niin sanotun LCP-kierron (nestemäisten juuristoeritteiden kierto) kautta. Päinvastoin kuin pinnassa tapahtuva lahoaminen, LCP-kierto toimii syvemmällä juuristovyöhykkeellä ja nimenomaan suhteellisen vähähappisissa olosuhteissa. Sillä ei prosessina ole mitään tekemistä aerobiset olosuhteen vaativan lahoamisen kanssa. Yhteyttämissokereiden merkitys tässä prosessissa on merkittävä. Kestävän humuksen muodostuminen vaatii olosuhteet, jossa kasvin juuret ovat osana. Tehokkaasti toimiva LCP-kierto on siis tärkeä sekä kasvin kasvulle, että humuksen muodostumiselle. Parhaimmillaan se on hiilinieluna huomattavasti tehokkaampi kuin lahoamiseen perustuva kasvinjätteiden ja maanparanteiden muuntuminen kestäväksi humukseksi.

Loimaan viljelymenetelmäkentän viljelytavoissa olleita eroja on seurattu mahdollisimman tarkoin. Ehkä vähemmälle on jäänyt ns. Solvita-testi, joka ilmaisee maaperän hiilidioksidi-, eli CO2-hengityksen tasoa. Tämä puolestaan kertoo ns. hyvien maaperämikrobien aktiivisuudesta. Sopivan voimakas mikrobiaktiivisuus on hyvän maan merkki. Liian voimakas CO2-hengitys jopa kuluttaa maan orgaanista ainesta, hajotus on liian voimakasta. Muokkauksen ja runsaan typpilannoituksen tiedetään lisäävän bakteerien aktiivisuutta ja ilmaan hengityksenä karkaava CO2 on itseasiassa pois maan hiilivarannosta. Seurauksena maan SOM-taso - orgaanisen aineksen määrä alenee.

Graafissa 6 näkyy Loimaan kentän CO2-mittauksen yhteenveto vuodelta 2016. Indikaattoriliuskien väri muuttuu kokeessa sinisestä keltaiseksi. Voimakas keltainen väri kertoo maassa olevan runsaasti hengittäviä ja hiilidioksidia tuottavia mikrobeja. Niiden lajikoostumusta ei testi tietenkään kerro. Testin ns hyvä tulos, eli voimakkaankeltainen väri kertoo, että maan kasvukunto on kohdillaan, kasvinjätteiden kierto (lahoaminen) voimakasta ja juuriston olosuhteet todennäköisesti myös hyvät.

Voimakas mikrobisto tuottaa myös erilaisia (liima-aineita ja eritteitä) mururakennetta ylläpitäviä ainesosia. Lyhyesti tiivistäen voimakas CO2-hengitys yhdistettynä muihin maan rakennetta ylläpitäviin toimiin pitää mururakenteen ensiluokkaisessa kunnossa. Ja tämä vähentää oleellisesti pellolta karkaavien partikkeli- ja liukoisten ravinnepäästöjen määrää.

Sadevesisimulaation osoittamat päästöt ja CO2-testin tulokset osoittavat yhtenevästi, mitkä hoitotoimet ja viljelytavat vähentävät päästöjä ja samalla kartuttavat maan orgaanista ainesta, sekä samalla hiilivaroja.

Koneviestin Loimaan viljelymenetelmäkoe pyrkii testaamaan, mittaamaan ja tuomaan esille pellonhoidon hyviä käytäntöjä. Liittämällä mukaan myös sadontuoton, kustannusten ja ympäristöpäästöjen elementit, olemme toivottavasti lisäämässä tietoisuutta näistä hyvästä ratkaisuista. ”Win – Win – Win” tilanne tilan talouden, korkealaatuisen tuotannon ja ympäristön välillä on mahdollinen.

Jussi Knaapi