Maatalous

Perävaunuun suunniteltu Ve-Ki Jalka toimii automaattisesti – perävaunun käyttö helpottuu, kun tukijalkaa ei tarvitse nostaa tai laskea

Veikko Kinnunen Pihtiputaalta pohti korona-ajan ratoksi helpompaa ratkaisua perävaunun tukijalaksi. Keksijätaustaisen Veikon suunnitelmat tulivat toteen melko nopeasti, Ve-Ki Jalan patenttihakemus on jo jätetty ja ensimmäinen myyntierä valmistunut.
Tapio Vesterinen
Tukijalan mekaaninen toiminta näkyy vertaamalla tätä kuvaa ja kuvakarusellissa ensimmäistä kuvaa, jossa jalka on nostettuna. Ve-Ki Jalka sopii 100–200 mm leveisiin aisoihin, lisäksi perävaunun oma tukijalka jää käyttöön.

Veikko Kinnunen kertoo aloittaneensa automaattisen tukijalan suunnittelutyöt toden teolla parisen vuotta sitten. "Aloin kehittelemään pitkään ajatustasolla muhinutta ideaa syksyllä 2019, kun sateet estivät puimaan pääsyn. Luonteeltani olen sen verran mukavuudenhaluinen, etten mieluusti tee niitä asioita itse, jotka voin koneella hoitaa", Kinnunen taustoittaa.

"Perävaunujen vakiojalat ovat usein painavia ja monesti hankalia käyttää, puhumattakaan vahingon mahdollisuudesta, jos tukijalka unohtuu nostaa. Lisäksi ahtaisiin väleihin perävaunua jättäessä kulkeminen tukijalan nostamiseksi voi olla haastavaa", Veikko kertoo.

Automaattinen tukijalka

  • Ve-Ki Jalka on mallisuojattu ja sille on haettu patenttia
  • Traktorin perävaunuun asennettu tukijalka nousee, laskeutuu ja lukittuu automaattisesti
  • Veikko Kinnunen on tehnyt useita muitakin maatilan elämää helpottavia keksintöjä

Sopii eri aisoille

Automaattinen tukijalka sopii useisiin eri perävaunuihin. "Tukijalka voidaan asentaa 100–200 mm leveisiin aisoihin. Lisäksi vaatimuksena on aisan tasainen alapuoli. Aisamallit, joissa vetosilmukka on hitsattu aisan alapuolelle, voidaan yleensä tasoittaa tukijalkaa varten. Yleensä ainoana muutoksena perävaunuun tulee hitsata kaksi kohdistuspalaa aisan alapuolelle", Veikko kertoo.

Tukijalan toiminta perustuu siihen, että vetosilmukan yläpuolelle tuleva hevosenkengän muotoinen kieleke painuu kärryä koukkuun nostaessa vetokoukun ylävastetta vasten, joka vipumekanismin välityksellä nostaa jalan ylös. Kun aisa lasketaan pois koukusta, kieleke vapauttaa vipumekanismin alas ja lukittuu automaattisesti.

Vetosilmukan päälle tuleva kieli on kiinnitetty tukijalan rungon hahloihin siten, että kieleke voi kallistella perävaunun kallistuessa eri tahtiin traktorin kanssa.

Säätö vetokoukkukohtaisesti

Perävaunun aisan mittoja enemmän tukijalan toimintaan ja etenkin säätöihin vaikuttaa traktorin koukun malli. "Suurin haaste tukijalan suunnittelussa oli saada jalka toimimaan eri traktoreiden erilaisten vetokoukkujen kanssa", Kinnunen kertoo.

Vivuston geometriasta johtuen koukun vastetta painuvan osan on päästävä liikkumaan riittävän pitkästi, jotta tukijalka nousee kunnolla aisaa vasten ja toisaalta pääsee myös laskeutumaan vapaasti. "Tätä varten sarjassa tulee mukana kulutus- ja säätöpala, jota voidaan käyttää väljemmissä koukuissa toiminnan mahdollistamiseksi", Veikko selventää.

Keski-suomalaista tuotantoa

Tukijalka on pihtiputaalaista ideointia myöten keski-suomalainen keksintö. Piirustukset Kinnunen teetti lähialueen suunnittelutoimistolla, tukijalan osat laserleikataan ja taivutetaan valmiiksi muotoonsa Viitasaarella SopValm Oy:llä. Tuotekehitysapua ja -testausapua Veikko on saanut naapuruston maanviljelijöiltä.

Ve-Ki Jalka on myynnissä 950 euron verolliseen hintaan, tukijalkaa myy Viitakone Oy Viitasaarella. Myyntitavoitteiden suhteen Veikko on toistaiseksi vaatimaton – "Kunhan nyt omansa saisi pois suunnittelu- ja patentointikustannuksista".

Katso videolta, miten tukijalka toimii!

Lue lisää