Maarakennus

Komatsu PC80MR-5 -kaivukone: Perusvarma puurtaja

Arto Turpeinen
Komatsu PC80MR-5 -kaivukone oli vertailun kevein kone, jonka paino oli 8 595 kg.

Komatsu oli mitatulla 8595 kilon työpainollaan vertailun kevein kone. Merkillä olisi periaatteessa myös aavistuksen painavampi, eri mallisarjaa edustava PC88MR-10, joka olisi ilmoitetulta 8,5–9,13 tonnin työpainollaan mahtunut testiryhmään.

Komatsun oviaukko on saranamalliin siirtymisestä huolimatta pieni, ja isommat kuljettajat joutuvat nousemaan kyytiin keinottelemalla. Ohjaamo oli kuitenkin eräs vertailun hiljaisimmista. Esimerkiksi tyhjäkäynnillä desibelilukemat olivat matalimmat.

Kohtalaisen pieni näyttöpaneeli on merkkiuskollisesti sinisävytteinen. Katkaisimia on erittäin vähän, sillä suurinta osaa toiminnoista hallitaan näytön kautta. Taloudellisempaa kaivutapaa voi harjoitella Eco-mittarin avulla.

Suhteellisen lyhyen kaivupuomin vuoksi ulottuvuus ei ollut paras mahdollinen, mutta vastapainona puomin vetovoima oli vertailun paras. Toisaalta kaatokuorma pitkittäissuuntaan oli muihin koneisiin verrattuna heikko. Hydrauliikka ei kunnolla riitä useampaan yhtäaikaiseen liikkeeseen, etenkin jos teloilla ajetaan samaan aikaan.

Testikoneen kaivukahvojen liikeradat olivat poikkeuksellisen suuret, sillä jostain syystä Engconin vipuihin oli asennettu jatkopätkät, joita ei välttämättä tarvittaisi. Jatkeen vuoksi kahvakumitkin olivat aavistuksen lyhyet. Lievää moitetta aiheuttivat myös pienet, läppämalliset ajopolkimet.

Plussat:

Suhteellisen hiljainen ohjaamo

Kaivupuomin voima

Kevyt kuljetuspaino

Miinukset:

Kaatokuorma eteen

Ahdas oviaukko

Ajo ja hydrauliikka eivät toimi yhtäaikaa

Vakiovarusteita: Ilmastointi, alavaunun pohjasuoja, 2 x led-työvalo puomissa, työvalot katolla: 2 x edessä, 1 x takana, radio, optiona testikoneessa “Road Liner”-telat

Lisävarusteet: Engcon EC209

Testikoneen hinta: 95 000 euroa + alv 24 %

615 pistettä

Pisteen hinta 155 euroa

Lue lisää