Maarakennus
Hän

Monialayrittäjä Ari Juntunen työskentelee maasiirtourakoitsijana, viljelijänä ja metsäkoneyrittäjänä – "Nuorempi rakentajakansa on kilpailutuksen ja kiireen ymmärtänyt eikä se ole pelkästään hyvä asia"

Ari Juntunen on maanrakentaja, viljelijä ja metsäkoneyrittäjä. Maanrakennusalalla hän on ollut vuodesta 1986, jolloin hän aloitti maansiirtourakoinnin traktorikaivurilla.
Eemeli Linna

Millaista yritystoimintaa sinulla on?

Maanviljelystä eli kasvinviljelytila. Maanrakennustöitä eli kolmen kaivurin loukussa yksi mies. Niillä toimin rakennuspuolella, teen jätevesikenttiä ja tienkunnostuksia, oikeastaan kaikenlaista laidasta laitaan. Teiden lanaukset ovat yksi maanrakennuspuolen homma. Sähkökaapeleitakin on kaivettu joku kesä. Teen maanrakennustöitä vapun tai pääsiäisen ajoilta joululomille saakka. Sitten siirryn metsäpuolelle. Hakkailen pääasiassa omia metsiä ja teen lumitöitä vappuun saakka.

Mitä kaivukoneita sinulla on?

New Hollandin 13-tonninen tela-alustainen vuosimallia 2011. Doosan 155 metsävarustuksella, noin 17,5 tonnia, sekä Volvo 25 pienempiä töitä, kuten pensaiden siirtoja varten.

Mitkä ovat kaivinkoneissasi erityisominaisuuksia?

New Holland on metsässä ja rakennusten ympäryksillä hyvä ahtaissa paikoissa, kun perää ei tarvitse vahtia. New Holland on pitkällä kaivupuomilla ulottuvuuden vuoksi metsähommiakin ajatellen. Doosan, on vähän vakaampi. Sillä pystyy kantoharalla pyyhkimään kiviä pois ja tienkaivuussa nakkelemaan maata edemmäksi. Pikku Volvo on pensaiden siirrossa ja ahtaissa, 1,7 m väliköissä hyvä. Pyörittäjää koneissa ei ole. Kiinteä kallistaja on, mutta pyörittäjä on irtokalikkana riski veteen laitettuna ja tuo painoa. Ilman sitä voimaa on enemmän, vaikka ainahan sitä on rajallisesti.

Mikä on tyypillistä tänä aikana maansiirrossa?

Omakotirakentamisessa ostetaan valmiita paketteja, tekijät tulevat etäältä ja liikkuvuus on suurta. Paikallistasolla työt on mennyt hyvin kilpailluksi, jopa niin, että epäilyttää onko kaikilla toimijoilla edes kustannustietoisuutta. Toki saattaa olla, että yrityksen sesonki on talvella ja kesällä vain työllistetään ja pidetään tekijät. Nuorempi rakentajakansa on kilpailutuksen ja kiireen ymmärtänyt. Ne tuntuvat kulkevan käsi kädessä, mikä ei ole pelkästään hyvä asia.

Kuuntele myös Koneviestin podcast, jossa Ari Juntunen kertoo ajatuksiaan alasta ja yrittäjyydestä:

Podcast: Ari Juntunen kertoo Koneviestille koneyrittäjyydestä – maanrakentaja kantaa laajalti vastuuta työmaan etenemisestä

Sinua saattaa kiinnostaa myös edellinen Hän-esittely:

Yrittäjä Piia Mäkelän tavoitteena on pitää asiakkaan koneet töissä – haasteellisinta alalla on löytää uusia koneosaajia

Lue lisää