Koneklassikot

Traktorikauppiaan neljä vuosikymmentä, osa 2: Markkinoinnin aika alkaa

Markkinoiden yllättäen kasvettua liikkeet tarvitsivat lisää työvoimaa, erityisesti kenttämyyjiä. Perustiedot oli itse hankittava. Tuotekohtainen perehtyminen ei ollut kovin vaikeaa saatavissa olevien koneiden vähälukuisuuden takia. Kaupanteon kuviotkaan K-kauppiaiden kanssa eivät olleet kovin monimutkaisia.
Valmistaja
Syksyllä 1960 tehty sopimus tiputti pois Porscheksi muuttuneen Allgaierin ja Zetorin, joka siirtyi Hankkijan tytäryhtiölle Farmer Oy:lle. OTK otti Porschen, mutta ilosta tuli lyhytaikainen, kun traktorin valmistus loppui 1962. Monien muidenkin traktorimerkkien itsenäinen elämä päättyi 1960-luvulla. Kato koetteli varsinkin saksalaisia merkkejä. Porchen lisäksi muita kadonneita olivat Fahr, Hanomag ja M.A.N.

Vaikeampi alue tuli eteen kenttämyynnin käynnistyessä: ei ollut olemassa edes oppikirjoja. Onneksi minulla oli tilaisuus saada jo alkuvaiheessa oppia henkilökohtaisen myynnin synnynnäisiltä taitajilta, joiden opetus käytännössä harjoitettuna antoi pohjan myös tulevalle ammattitaidon kehittämiselle.

KV PLUS
Haluatko lukea koko jutun?
Jos sinulla on Koneviesti Digi-tilaus tai olet painetun Koneviestin kestotilaaja, pääset lukemaan koko jutun kirjautumalla sisään.
Tilaa Koneviesti Digi 7,90€/kk
Jos et vielä ole tilaaja, voit tilata Koneviesti Digin tarjoushintaan.
KV PLUS
Haluatko lukea koko jutun?
Olet kirjautunut palveluun tunnuksella, jolla ei ole käyttöoikeutta tähän sisältöön. Jos haluat jatkaa tilaajille tarkoitettujen juttujen lukemista, voit tehdä uuden tilauksen.
Tilaa Koneviesti Digi
Lue lisää