Koneklassikot

Koneviestin arkistosta KV 9/1960: Tarvitsenko autoa?

Eri maiden elintasoa vertailtaessa otetaan usein auto – erikoisesti henkilöauto – mittapuuksi. Sitähän se todella onkin. Ei voitane väittää, että sellaisessa maassa, jossa alkaa auto olla melkein jokaisella, olisi alhainen elintaso! Autoa voitaneen pitää tämän aikakauden eräänä tunnusomaisena hahmona.
Koneviestin arkisto
Rekisteristä poistetuista autoista oli yli 83 % sellaisia, joiden ikä oli seitsemän vuotta tai sitä enemmän. Kun koko autokannastamme kuului tähän ryhmään kaikkiaan 82 000 autoa eli 36 %, poistettiin kuluneena vuonna näistä ainoastaan 10 %. Vuodesta 1049 lähtien on koko autokantamme kasvanut lähes 4-kertaiseksi, henkilöautokantamme 7- ja kuorma-autokantamme 1,5-kertaiseksi.

Elintason yhä noustessa autontarvitsijoiden määrä alati kasvaa, jopa siinä määrin, että eräät henkilöt ryhtyvät rajankäyntiin ns. ylellisyysautojen – ei tarkoita ylettömän kalliita autoja – ja käyttöautojen välillä. On vaikea sanoa mikä on ylellisyyttä. Autoa ei nykyään pidetä sellaisena, ainakaan ns. korkean elintason maissa. Meillä sen sijaan silloin tällöin kuuluu tällaisia soraääniä.

KV PLUS
Haluatko lukea koko jutun?
Jos sinulla on Koneviesti Digi-tilaus tai olet painetun Koneviestin kestotilaaja, pääset lukemaan koko jutun kirjautumalla sisään.
Tilaa Koneviesti Digi 7,90€/kk
Jos et vielä ole tilaaja, voit tilata Koneviesti Digin tarjoushintaan.
KV PLUS
Haluatko lukea koko jutun?
Olet kirjautunut palveluun tunnuksella, jolla ei ole käyttöoikeutta tähän sisältöön. Jos haluat jatkaa tilaajille tarkoitettujen juttujen lukemista, voit tehdä uuden tilauksen.
Tilaa Koneviesti Digi
Lue lisää