Kolumnit

Kasvinsuojelu sadon lisääjänä

Löysin maatalousharjoitteluvuodelta tekemäni muistiinpanot vuodelta 1964. Viljan keskisato oli sinä vuonna 1 700 kg. Kesä oli samankaltainen kuin viime kesä: kuivuus vaivasi. Toisaalta muistiinpanoissa oli mukana myös 10 edellisen vuoden keskisadot, eikä yhtenäkään vuonna päästy yli 3 000 kg:n hehtaarisatoon. Pellot olivat kuitenkin Etelä-Suomen parhailla viljelyalueilla. Sitä ei pysty enää kertomaan, mitä juuri noilla pelloilla tänä päivänä satoa saataisiin, koska pellot kasvavat kivitaloja. Mutta olettaa voi, että satotaso on tuosta ajasta noussut kaksikertaiseksi. Sitä vain jäin pohtimaan, mikä satotason nousuun on eniten vaikuttanut.

Niitä kasvilajikkeita, joita yli 50 vuotta sitten yleisesti viljeltiin, ei ole enää. Nuorempi polvi ei ole kuullutkaan Svenno-kevätvehnästä, Sisu-kaurasta ja Pirkka-ohrasta. Satotason nousu lasketaankin ennen muuta kasvinjalostuksen ansioksi.

Toinen merkittävä satoja lisännyt tekijä on kasvinsuojelu. 1960-luvulla nimittäin viljakasveille ei ollut käytössä kuin yksi rikkatorjunta-aine ja se oli MCPA, jota siihen aikaan kutsuttiin hormooniksi. Tautitorjuntaa tai laontorjuntaa ei ollut käytössä lainkaan.

Kun ei ollut laontorjuntaa, myös kasveille annetut typpimäärät olivat maltillisia, muistiinpanojen mukaan 60 kg/ha. Fosforia sen sijaan annettiin nykykäsityksen mukaan tolkuttomia määriä, 30 kg/ha. Määrä oli sen aikaisen tutkimuksen ja opetuksen mukainen. Olihan tuo harjoittelutilakin yliopiston opetus- ja koetila.

Tänä päivänä pellosta otetaan kaksikertaisia satoja puolella tuosta fosforimäärästä. Kun maataloutta syytetään Itämeren pilaamisesta, ylenmääräinen fosforilannoitus tuohon aikaan oli yksi syyllinen. Tosin samaan aikaan myös Helsingin kaupunki päästi jätevesiään Suomenlahteen puhdistamattomina, ja siellä pohjassa ne päästöt muhivat yhä.

Nyt erilaisia kasvinsuojeluaineita on satoja. Kaikkiin rikkoihin, tauteihin ja tuholaisiin on omat lääkkeensä. Ongelmaksi on muodostumassa se, että lukematon määrä käytössä olevia tehoaineita on putoamassa käytettävien aineiden listoilta pois. Uusille aineille on vaikeata saada hyväksyntää – tai ainakin hyväksynnän saaminen maksaa paljon.

Tämä johtuu kuluttajien toiveista ja vaatimuksista saada 110 prosentin varmuudella puhtaita ja jäämävapaita elintarvikkeita. Toisaalta mittalaitteet yhä paranevat, ja niillä voidaan löytää elintarvikkeista yhä pienempiä määriä vieraita aineita. Puhutaan sellaisista määristä, joista ei terveydelle ole haittaa, mutta kohuotsikoita niistä saa.

Luomuelintarvikkeet kyllä maistuisivat, mutta niitä pitäisi saada liki samalla hinnalla kuin perinteisesti tuotettuja elintarvikkeita.

Maailman väkiluku kasvaa vuoteen 2050 mennessä 14 %, ja kaikki pitää ruokkia 15 % pienemmällä peltoalalla. Tästä näkökulmasta katsoen myös tehotuotantoa tarvitaan. Nytkin jo nälästä kärsii yli 800 milj. ihmistä.

Rikkatorjunnan voi ehkä tulevaisuudessa hoitaa roboteilla, jotka nitistävät rikat mekaanisesti, mutta tauti- ja tuholaistorjunnassa tilanne on vaikeampi.

Ei kasvinsuojeluruiskua kannata vielä pitkään aikaan hukata – ellei sitten ole tarkoitus siirtyä kokonaan luomutuotantoon.

Kirjoittaja on ollut Koneviestin kolumnisti jo vuodesta 1985 lähtien

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tekoäly 0.2

Kolumnit KV 14/2019 07.10.2019