Kolumnit

Isobus-yhteensopivuuden käytäntö

Ensimmäiset Isobus-yhteensopivat tuotteet tulivat markkinoille jo 2000-luvun alussa, noin vuonna 2001–2003. Tällöin standardia oli valmisteltu traktori- ja työkonevalmistajien ja asiantuntijoiden toimesta jo reilu kymmenen vuotta. Tietoliikenne traktorin ja siihen liitetyn erivärisen työkoneen välillä piti olla valmis.

Standardin valmistelu oli tehty huolellisesti, ja saksalainen DLG alkoi kehittää yhteensopivuustestiä, jolla varmistetaan standardinmukaisuus. Muutamien vuosien testailun jälkeen 2000-luvun loppupuolella teollisuus havahtui tilanteeseen, että standardia ei oltukaan kirjoitettu kovin hyvin testattavaan muotoon, ja valmistajat saattoivat tulkita samaa standardia monella tavalla. Seurauksena saattoi olla, että työkone ei osannutkaan ladata käyttöliittymää traktoriin tai yhdistelmä ei muuten toiminut – vaikka piti.

Suuret maatalouskoneyritykset perustivat vuonna 2008 AEF-maailmanjärjestön ratkaisemaan edellä kuvattuja ongelmia, koska palaute kaikkialta maailmasta käytännön epäyhteensopivuudesta oli kuultu. Yhteensopivuustestiä lähdettiin automatisoimaan, standardia kirjoitettiin yksiselitteisemmäksi ja testilaboratoriot ulkoistettiin riippumattomille tahoille ympäri maailman. Yhteensopivuustestityökalujen kehittämiseen on nyt panostettu miljoonia euroja, ja kymmenen vuoden jälkeen voi sanoa, että nyt virallisesti yhteensopivaksi testatut tuotteet ovat käytännössäkin yhteensopivia.

Tarinat epäyhteensopivista Isobus-koneista ja hukkaan heitetystä rahasta ovat siis vuosien takaa, mutta silti tarinat jatkavat elämäänsä. Tänä päivänä yhteensopivuusmurheet liittyvät yleensä joko koneisiin, joissa varustelusta on tehtaalla unohtunut joku välikaapeli, tai valmistaja/myyjä väittää tuotetta yhteensopivaksi ilman että sitä on virallisesti testattu riippumattomassa laboratoriossa. Lisenssien unohtamisen voi yleensä korjata rahalla jälkikäteen.

Lääkkeeksi kaapeliongelmaan riittää, että tuotteen suomalainen myyjä ymmärtää mitä on myymässä ja tuntee tarvittavat kaapelit, varusteet sekä ohjelmistolisenssit jotka yhteensopivuuspakettiin pitää ostaa. Uuden koneen kaupan yhteydessä pitää olla tarkkana lisävarustelistan valinnoissa, mutta käytetyn koneen osalta Isobus-yhteensopivuuden selvittäminen voi olla hankalampaa.

Maailmanjärjestö AEF on määritellyt että Isobus-yhteensopivana ei saa markkinoida mitään muuta kuin AEF:n työkaluilla riippumattomassa laboratoriossa yhteensopivaksi testattua ja sertifioitua tuotetta. Tästä huolimatta markkinoilla on muutamia isojakin valmistajia, jotka toimivat vastoin yhteisiä pelisääntöjä ja vaarantavat yleisen Isobus-yhteensopivuusmerkinnän. Onneksi harmaiden tuotteiden valmistajat ovat jääneet vähemmistöön.

Ostohetkellä yhteensopivuus on helppo tarkistaa. Tuotteesta pitäisi löytyä sinivalkoinen AEF-tarra, joka kertoo mitkä toiminnallisuudet koneessa on. Jos esittelykonetta ei ole mahdollisuus nähdä, niin asian voi tarkistaa rekisteröitymällä ilmaiseksi sivustolle www.aef-isobus-database.org. Sieltä on listattu kaikki virallisesti testatut tuotteet, ja mitkä toiminnallisuudet niistä on sertifioitu. Mikäli tuotetta ei sivustolta löydy, vastuu yhteensopivuuden testaamisesta jää ostajalle – reklamointi tai kaupan purku voi olla vaikeaa.

Kirjoittaja on työkoneautomaation ja maatalousteknologian dosentti

Aiheeseen liittyvät artikkelit