Kolumnit

Oma apu on paras apu

Konehankintaa tehtäessä hinnan merkitys vähenee ja huolto- varaosa- ja neuvontapalvelun merkitys kasvaa. Tämä suunta on ollut selvä jo ainakin kymmenen vuotta, ja tuntuu vain korostuvan tulevaisuudessa.

Yhä suurempi osa koneista menee urakointiluonteiseen käyttöön. Seisokkeihin ei ole varaa, muuten urakointiasiakkaat kaikkoavat. Ja vaikka urakointia ei tehtäisikään, yksittäinen tila on voinut itse kasvaa urakointiluokan mittoihin. Jos viljatilalla on peltoa 400 ha tai navetassa 200 lypsylehmää, koneiden pitää pyöriä silloin, kun on tekemisen aika.

Suomalaisella viljelijällä on kärsivällisyyttä odottaa osia. Olin toistakymmentä vuotta sitten pyhäaamuna saksalaisen kauppiaan pihalla. Sinne tuli asiakas ja kuultuaan, että varaosapalvelu aukeaa vasta klo 10, hän päästi täyslaidallisen. Lisää tuli sadatuksia, kun osaa ei ollutkaan hyllyssä, se luvattiin vasta iltapäiväksi. Hän uhkasi vaihtaa konemerkkiä. Kilpailijalla kuulemma palvelu toimii paremmin. Pyhänäkin.

Meidän on ollut pakko tottua heikompaan palvelutasoon jo sen takia, että Saksa on pinta-alaltaan saman kokoinen kuin Suomi, mutta siellä myydään 20 kertaa enemmän traktoreita. Kun on iso asiakaskunta, on varaa järjestää hyvä palvelu.

Suomessa on hyvä olla varaosia omassa hyllyssä. Osa niistä voi seistä siellä turhaan, mutta parempi niin, kuin että kone jää osien puuttuessa seisomaan.

Kotimaisella teollisuudella on kotimarkkinaetu – on lyhemmät etäisyydet. Tosin ero tuontikoneiden ja kotimaisten välillä on kaventunut. Kansainväliset logistiikkajärjestelyt ovat kehittyneet huimasti.

Sampo mainosti aikoinaan: Sampon varaosat eivät ole Poria kauempana. Sampo aloitti yöaikana ajetut varaosakuljetukset jo 1960-luvulla. Tuontikoneiden varaosien tulo tahtoi siihen aikaa kestää viikon.

Maatalouskoneiden käyttösesonki on kesällä, kun työssä käyvillä ihmisillä on kesäloma. 30 vuotta sitten maatalouskoneiden huolto yksityistettiin, koska itsenäinen huoltoyrittäjä tekee töitä silloin, kun on tekemistä tarjolla, myös muiden lomaillessa.

Nyt huoltoverkostoa ollaan hiljalleen vetämässä takaisin myyjien omiin käsiin, vaikka perustelu luopua huollosta yksityisten hyväksi ei ole muuttunut miksikään. Nyt halutaan suurempia korjaamoyksiköitä.

Yksityisiin yrittäjiin perustuva huoltoverkosto on ollut suuri poikkeus. Muualla Euroopassa huollon hoitavat koneita myyvät liikkeet.

Isompi ongelma tahtoo meillä olla se, että tekijöistä on puutetta. Ala ei houkuttele. Mieluummin mennään korjaamaan autoja. Se kun on siistimpää työtä. Sesonkiaikana on syytä olla huoltoyrittäjän hyvä kaveri, ja ainakin maksaa laskunsa aikanaan. Silloin on toivoa saada apu nopeammin.

Osa sesonkiruuhkasta tulee myös siitä, että koneessa on edellisen syksyn jäljiltä korjattavaa, eikä vikoja ole korjattu hyvissä ajoin. Apua pitäisi saada, kun toiset ovat jo pellolla.

Kun käytön aikana tulee ongelmia, kotimaisilta valmistajilta on helppo saada puhelinneuvontaa. Mutta on ulkomaisillakin valmistajilla neuvontapalvelua, ja ne vastaavat myös suomalaiselle viljelijälle. Maahantuojat eivät suorista yhteydenotoista hirveästi pidä, mutta pääasia on, että avun saa nopeasti.

Kirjoittaja on ollut Koneviestin kolumnisti jo vuodesta 1985 lähtien

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tekoäly 0.2

Kolumnit KV 14/2019 07.10.2019