Kolumnit

Nurmisadon korjuu on kääntynyt päälaelleen – rehunteon tehokkuudella on suuri merkitys

Nurmisato on kautta aikojen ollut karjan päärehu. Vielä 1960-luvulla se korjattiin valtaosin kuivaksi heinäksi. Säilörehu eli virtasrehu, kuten sitä siihen aikana keksijänsä mukaan kutsuttiin, oli lisärehu. Rehua jaettiin hangollinen sinne ja toinen tänne. Rehuanalyysejä ei tehty – AIV-rehusta tutkittiin, ettei ole voihappobakteereita, jotka meijerillä pilaavat juustonvalmistuksen.

Kotieläintalouden oppitunneilla kerrottiin, että lehmä ei ilman kuivaa heinää lypsä. Nyt tiedetään, että se lypsää.

Kuivaheinään sisältyi suunnaton määrä rukkasen kuvia: heinä pantiin käsityönä seipäille, lastattiin kuivumisen jälkeen käsityönä rattaille ja edelleen hangolla latoon.

Paalaimet tulivat helpottamaan käsityötaakkaa, mutta samalla syntyi homeheinäongelma. Heinän kuivuminen pellolla vaatii 4–5 perättäistä kuivaa päivää ja sitä ei joka vuosi tule. Heinä pantiin paaliin puolituoreena ja hoitajia sairastui homepölyyn.

Homeongelmaa ratkottiin paalien kuivatuksella: paalit ladottiin latoon paaleista tehdyn pääkanavan ympärille ja lietso päälle. Itse asiassa tuo idea kuultiin 40 vuotta sitten Pohjoismaisten maataloustutkijoiden heinäseminaarissa Norjassa. Islantilaiset tuosta kertoivat, heillä kun kuivat heinäpäivät ovat kovasti kortilla. He kertoivat kuitenkin saavansa hyvää paaliheinää.

Paalikuivatus on säilynyt edelleen hevosen heinää tuottavilla tiloilla. Pikkupaali on vain saattanut vaihtua isoon.

Toinen lyhytaikainen kokeilu oli pyöröpaalin pussittaminen muovipussiin. Sitä esiteltiin erityisesti EKA:n konemyyjien toimesta. Heillä kun oli myynnissä muuttuvakammioinen paalain, jossa paalin sisusta oli yhtä tiivis kuin ulkokehä. Paali nostettiin piikillä ilmaan, pussi vedettiin alhaalta päin paalin päälle ja paali siirrettiin säilytysalustalleen. Muovi vedettiin paalin yli ja pölynimurilla ilma pois. Pussin suu suljettiin. Kostea heinä säilyi, jos muovi pysyi ehjänä, mutta linnuilla oli tapana tehdä siihen reikiä ja rehu pilaantui. Seuraavaksi tuli paalien käärintä ja se menetelmä on säilynyt.

Karjakoko on kasvanut. Keskilehmäluku on yli 40. Kun rakennetaan uusi navetta, se on jo usein kahden robotin navetta ja lehmiä on 130–140.

Rehunteon tehokkuudella on suuri merkitys. Aikaikkuna hyvän esikuivatun säilörehun saamiseksi on muutama päivä. Mukaan ovat tulleet ajosilppurit. Siinä on vain huomioitava, että koneketju on oltava mitoitettu ajosilppurin tehon mukaan. Kun Keski-Euroopassa rehuntekoa hoitavat useimmiten urakoitsijat, he haluavat hoitaa myös kuljetuksen.

Suomessa urakointia vaikeuttaa se, että isoja karjatiloja, varsinkaan Etelä-Suomessa, ei ole kovin tiuhassa. Naapuriapu kova sana.

Itsekulkevia silppureita on tuotu Keski-Euroopasta käytettyinä. Siellä niitä on tarjolla runsaasti. Yksi varoituksen sana on paikallaan: ei pidä ostaa konetta näkemättä. Jos silppuri on pantu myyntiin maissinkorjuun jälkeen tekemättä mitään sen siivoamiseksi tai huoltamiseksi, pettymyksiä voi tulla. Muuan urakoitsija kertoi korjuun jälkeisen puhdistuksen vievän aikaa viikon ja koneen korjaamisen seuraavaa käyttökautta varten toisen.

Koneen ostaminen Suomesta on turvallista ja yksinkertaista, mutta niitä on käytettynä tarjolla rajoitetusti ja uuden hinta ei aina sovi tilan budjettiin.

Lue lisää