Kolumnit

Liikenne ja moottorit verolle?

Viime vuosina on noussut esille toistuvasti ajatus muuttaa autoliikenteen verotus perustumaan paikkakohtaisesti ajettujen kilometrien mukaan. Taustalla on teknologinen kehitys – käytännössä GPS-paikannus ja kaiken kytkeminen Internetiin. Ajatuksen toteuttaminen edellyttäisi jokaiseen autoon jonkinlaisen sinetöidyn mustan purkin, joka välittäisi valtion keskuspalvelimelle missä ja milloin auto on liikkunut.

Tieliikenteen verotus on jo nyt hyvin pitkälle kilometriperustaista. Bensiinin ja dieselpolttoaineen hinnassa merkittävä osa on veroa. Jos oletetaan, että polttoaineen kulutus kilometriä kohden olisi vakio, kyseessä on itsessään kilometrivero. Tietenkään kaikkien autojen kulutus ei ole sama, mutta tähän voi jokainen vaikuttaa auton valinnalla, energiatehokkuudella, ajotavalla ja rahdin määrällä. Uusi haaste on kuitenkin suoran sähköenergian käyttäminen auton liikuttamiseen, erityisesti täyssähköauton tapauksessa.

Ideoiden joukossa on poliittinen ajatus alentaa polttoaineveroa samalla kun luotaisiin mustiin purkkeihin perustuva kilometrivero sen rinnalle. Tämä ratkaisu yrittää saada verotettua myös sähköautoja. Mutta mikä on järjestelmän kustannus suhteessa oikeudenmukaisuuden parantamiseen – jos nyt joku on sitä mieltä, että sähköautoilijoihin kohdistuva verotaakka on liian pieni.

Työkoneiden polttoaine on nyt ja pitkälle tulevaisuuteen dieselpolttoöljy. Joidenkin koneiden kohdalla on osoitettu sähköhybriditekniikan hyödyt (kuten metsäharvesterien ja kuormaajien innovaatiossa), mutta näissä on kysymys enemmän energiatehokkuuden ja hetkellisen huipputehon parantamisesta kuin dieselpolttoaineen totaalisesta korvaamisesta. Jos maanteillä liikkuviin autoihin määrätään erillinen kilometritaksa ja dieselpolttoaineessa mukana olevan veron osuus samalla laskisi, niin johtaako se tilanteeseen, että myös työkoneisiin pitäisi asentaa musta purkki, joka laskee kauhottujen kuutiometrien tai levitetyn lannan määrää?

Suo on loputon. Mustiin paikannuspurkkeihin perustuvan verotuksen ongelma on, että se johtaa uusiin ja uusiin poikkeuksiin, jotta varmasti jokainen Suomessa pyörivä dieselmoottori saadaan kytkettyä seurantajärjestelmään – mukaan lukien maan rajoja ylittävät laitteet. Pitää valvoa kovasti, ettei kukaan huijaa. Ajatus on tämän vuoksi kestämätön – kustannus kaiken seuraamiseen on valtava.

Verotuksen tulisi olla yksinkertaista. Kun kaikki ymmärtävät järjestelmän, oikeudenmukaisuuden tunne, ja sitä kautta hyväksyttävyys paranee. Ollaan tultu jo kauas ammoisista ajoista, jolloin periaate oli, että joka kymmenes kerätty pähkinä annetaan yhteiseen laariin. Pitää pyrkiä löytämään ratkaisuja, jotka ovat kaikkien kansalaisten näkökulmasta samalla sekä mahdollisimman oikeudenmukaisia että toteutukseltaan mahdollisimman yksinkertaisia. Valtiot ja kunnat tarvitsevat veroja yhteisten palveluiden tuottamiseen ja poliitikot yrittävät erilaisilla veroelementeillä saada tarvittavat rahat kasaan.

Sähköautoja voisi verottaa monella muullakin tavalla kuin henkilökuljetuksen liikuttuihin kilometreihin perustuen. Jos välttämättä halutaan panna nämäkin sähköautot verolle, voidaan keksiä vaihtoehtoisesti vaikkapa litiumakkuvero, latauskaapelivero tai sähköautovero. Toisaalta nytkin akkusähköllä toimivan traktorin kaupallistamista haittaa akkupaketin korkea hinta, joten litiumakkuvero ei erityisesti auttaisi energiatehokkaan teknologian yleistymistä. Kaikkiaan voi sanoa, että nykyisen polttonesteen hintaan sisältyvän veron yksinkertaisuus toimii vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Kirjoittaja toimii maatalouskoneautomaation professorina Münchenin teknillisessä yliopistossa.

Lue lisää