Varhaisinta traktorimukavuutta - Peltikopeista tasokkaiksi ohjaamoiksi

Traktoreista osattiin jo 1960-luvulla tehdä varmatoimisia ja tehokkaitakin, mutta ergonomia rajoittui vielä tuolloin ohjauksentehostimiin ja ”terveysistuimiin”. Monessa Euroopan valtiossa voimaan tulleiden turvaohjaamomääräysten myötä traktorivalmistajat joutuivat paneutumaan kuljettajan mukavuuteen uudella otteella.
BM-Volvo T650 ei kesällä 1970 markkinoille tullessaan ollut erityisen moderni traktori tekniikkansa sen enempää kuin muotoilunsakaan puolesta, mutta se oli huolella tehty ja luotettava työjuhta, josta asiakkaat olivat valmiita maksamaan kalliimman hinnan. Ergonomialtaan aikansa huippuihin kuuluva T650 on eräs traktorihistorian arvostetuimmista malleista.

Ensimmäisiä hiljaisilla ja tärinättömillä ohjaamoilla varustettuja traktoreita olivat Zetor Crystal 8011, BM-Volvo T650, Valmet 502 ja 702 sekä John Deeren 30-sarjan amerikkalaiset mallit. Mainittuja traktoreita päästiin viime kesänä kokeilemaan, ja niistä tehtiin lukuisia huomioita.

Muinoisilla traktorisuunnittelijoilla oli monta suurempaakin ongelmaa ratkottavanaan kuin kuljettajan mukavuustekijät. 1930-luvulla riitti jousitettu rautaistuin ja kierukkatyypin ohjaussimpukka, joka oli kevyempi, eikä lyönyt yhtä herkästi käsille kuin sektorin ja hammasrattaan yhdistelmä. Sotien jälkeen nopeasti yleistyneet kumipyörät paransivat osaltaan kuljettajan oloja, samoin hydraulinen nostolaite. 50-luvulla enimmät vivut ja hanikat olivat löytäneet vakiintuneet paikkansa, ohjauksentehostimen sai moneen merkkiin valinnaisvarusteena, istuimiin tuli pehmusteet ja kunnolliset jousitukset, pikavaihteita ja hydraulisia jarrujakin esiteltiin. Vuosikymmenen lopulla Ruotsissa tuli voimaan määräys, jonka mukaan kaikissa uusissa traktoreissa piti olla kaatumisen kestävä turvakehikko tai -ohjaamo. Suomi seurasi naapurin esimerkkiä 10 vuotta myöhemmin, samoin monet muutkin Euroopan valtiot.

Ohjaamon asentaminen avomalliseksi suunniteltuun traktoriin ei ollut vaikeaa, hyttitehtailijan vain piti ottaa tarkat mitat jokaisesta traktorimallista. Moottorin takaosassa tai runkopalkissa oli yleensä valmiit paikat etukiinnikkeille, takaa ohjaamo tai kehikko ruuvattiin kiinni lokasuojiin, joita tarvittaessa vahvistettiin vankoilla tukiraudoilla. Traktorilla saattoi tehdä reippaankin kuperkeikan, eikä kuljettajalle käynyt huonosti, jos tämä vain muisti pitää kiinni ohjauspyörästä.

Hytti suojasi kuljettajaa tapaturmilta, sateelta ja viimalta, mutta siihen varhaisten turvaohjaamojen hyvät puolet loppuivatkin. Ohjaamoon nouseminen ja sieltä poistuminen oli vaikeaa kapeiden ovien ja ahtaiden kulkuväylien takia. Ohjaamoissa ei ollut vähäisiä toppauksia lukuun ottamatta minkäänlaisia äänieristyksiä, ja kun rakenteet oli vielä pultattu suoraan traktoreiden runkoihin, oli meteli sietämätön.

Paljaat peltipinnat vielä lisäsivät kaikua voimansiirron ja moottorin ääniin. Kesäkelissä kopit olivat helteen ja varsinkin voimansiirron kehittämän lämmön takia kuumia. Kylmyyttä pystyi torjumaan vaatetuksella, pahempi riesa olivat jatkuvasti huurtuvat lasit. Mainittuja ongelmia pystyi korjaamaan kuulosuojilla, sekä tarviketuulettimilla ja -lämmittimillä, mutta näidenkin antama apu oli rajallista. Ensimmäinen todellinen mukavuustraktori esiteltiin vuonna 1968 ja aika yllättävältä taholta.

Vitkastelu haittasi Zetorin etumatkaa

Zetorin suunnitelmiin kuului alun perin vain päivittää Super 50 -malliaan, mutta tehdas päätyikin kokonaan toisenlaiseen koneeseen. Moottori muunneltiin entisestä Super-Zetorista, vaihteistoon tuli alentava hydraulinen pikavaihde, voimanotolla oli hydraulinen kytkentä, hydrauliikassa vetovarsitunnustelu ja vähennyspyörästössä planeettavälitykset. Tekniikka oli ajanmukaista, mutta ei mitenkään sensaatiomaista enää 60-luvun lopulla.

Kokonaan rungosta eristetty hiljainen ohjaamo oli Crystal-nimen saaneen traktorin todellinen erikoisuus, vastaavaa ei tuossa vaiheessa vielä löytynyt yhdeltäkään itäiseltä tai läntiseltä valmistajalta. Puolalaisen Ursuksen kanssa yhteistyössä tuotettu traktori oli lajissaan ensimmäinen kuljettajaystävällinen kone, joka toimi esikuvana monelle suurellekin länsimerkille, mutta hidas sarjatuotantoon eteneminen vei terän Zetorin etulyöntiasemasta.

Ruotsalaisten hintava ykköstraktori

BM-Volvo 350 Boxer tuli markkinoille vuonna 1959, ja sitä uudistettiin lähinnä muotoilunsa puolesta BM-Volvo 600 Boxeriksi kahdeksan vuotta myöhemmin. Se oli tuolloin jo vanhanaikainen ainakin muutamiin brittitraktoreihin verrattuna, joten seuraavassa uudistuksessa tekniikka piti panna kokonaan uusiksi. Vuonna 1970 esitellyssä BM-Volvo T650:ssa ei sitten ollut muuta entistä kuin väri ja muotoilu. Ruotsalaisilla oli pitkäaikaisin kokemus meluisista ja viluisista ohjaamoista, joten uutuusmallissa paneuduttiin nimenomaan mukavuusasioihin.

Lämmin, hiljainen ja tilava ohjaamo tehtiin autokorituotannossa saaduilla opeilla Halsbergin puimuritehtaassa. Moottoriksi tuli upouusi nelonen, pikavaihde oli aluksi vakio-, sittemmin valinnaisvaruste. Voimanotto kytkettiin omalla mekaanisella kytkimellään, ajovoimanotto kuului varusteisiin, samoin kuivat levyjarrut. Ensimmäisessä versiossa oli vielä Boxerista tuttu työntövarsitunnustelu, joka vaihtui myöhemmin vetovarsitunnusteluun. Turboversio T700 tuli saataville vuonna 1976. BM-Volvo T650 oli huomattavasti saman tehoisia kilpailijoitaan raskaampi ja kalliimpi, mutta ainakaan ruotsalaisia asiakkaita eivät paino ja hinta säikäyttäneet. T650 eri versioineen oli Volvon eniten valmistettu traktorimalli, sitä tehtiin muutama tuhat kappaletta enemmän kuin kansallistraktori Boxeria.

Suomessakin oltiin juonessa mukana

Valmetin vuonna 1967 esittelemässä 900:ssa oli jo kiinteä, tehdasasennettu ohjaamo, lämmityslaite, sivulla olevat vaihdevivut ja tuon ajan tuotteeksi kohtuullinen äänieristys. Seuraavissa malleissa 700 ja 1100 ohjaamojärjestelyt olivat samanlaisia. Pienimmässä Valmet 500:sa oli vielä kylmä ja meluisa koppi, mutta asiaan tuli korjaus vuoden 1971 syksyllä valmistuneen Valmet 502:n myötä. Uutuusmallin tekniikassa ei ollut mitään merkittäviä uudistuksia enempää kuin hallintalaitteiden sijoittelussa, joka myötäili isompien mallien järjestystä, mutta muotoilu ja ohjaamo olivat jotain tykkänään uutta.

Seuraavana syksynä markkinoille tullut Valmet 702 jatkoi samoilla 502:n linjoilla. Tekniikaltaan se vastasi edeltäjäänsä 700-Valmetia, pieniä muutoksia oli toki tehty. 702:n tehokkaampi turbomalli S tuli vaihtoehdoksi vuonna 1975 ja molempien 4-vetoversiot vuoden 1977 lopulla.

Vuosikymmenen vaihtuessa Valmetien väri vaihtui kirkkaankeltaiseksi, ja myös joitain teknisiä muutoksia tehtiin.

Isot, vihreät traktorit olivat pelinavaajia USA:ssa

John Deeren 1960-luvun alkajaisiksi esittelemä 10-sarja oli hallintalaitteidensa ja tekniikkansa puolesta verrattavissa lähes mihin tahansa 70-luvun traktorimerkkiin. Etumatka jatkui vielä pari vuotta myöhemmin esitellyn 20-sarjan myötä. Vivut olivat oikeilla paikoilla ja herkkäkäyttöisiä, mutta ohjaamopuoli ei ollut kunnossa. Amerikkalaiset eivät hyttejä juuri käyttäneet, mutta Eurooppaan tuotuihin traktoreihin sellaiset piti myöhemmin asentaa. Pohjoismaihin tulleisiin jenkki-Jontikoihin istutetut Klippan-ohjaamot eivät tehneet uljaita Amerikan traktoreita ainakaan paremmiksi, hyvä komentosilta pilattiin ahtaalla ja meluisalla ohjaamolla. Koska Eurooppa oli tulevaisuudessa merkittävä markkina-alue suurtraktoreille, panosti Deere seuraavassa malliuudistuksessa nimenomaan ohjaamoihin.

Vuoden 1972 elokuussa Länsi-Saksassa esitellyn 30-sarjan amerikkalaismalleissa oli 1-ovinen, erikoisesti muotoiltu Sound Gard (=meluturva, äänivahti) -ohjaamo, joka oli erillään traktorin rungosta, lämmin ja äänieristetty. Konepellitkin olivat uutta omintakeista Deere-tyyliä. Tekniikassa oli enemmän vanhoja ja tuttuja ominaisuuksia, mutta runsaasti uudistuksiakin. Sama linja jatkui seuraavassa 70-luvun loppupuolella esitellyssä 40-sarjassa, mutta ohjaamoiden 1-ovisuus nousi kynnyskysymykseksi ainakin Suomessa, eikä hankaliin muutoksiin kannattanut vähäisen kysynnän takia täällä ryhtyä. Niinpä 40-sarjalaiset Amerikan mallit menivät suomalaisasiakkailta sivu suun, koska ne luokiteltiin työsuojeluviranomaisten toimesta niin hengenvaarallisiksi koneiksi, että edes maatalousnäyttelyissä niitä ei saanut esitellä kuin köysiaidan takaa, eikä aina sieltäkään.

Erilaista tekniikkaa

Olisi ollut kovin hienoa, jos kaikki neljä luksusohjaamoista 70-luvun alun traktoria olisi saatu samalle pellolle tai pihalle, mutta se olisi edellyttänyt turhan monia kuljetuksia. Kaikki vertailuun löytyneet koneet olivat vielä puoliaktiivisessa päivittäiskäytössä, eivätkä ne olisi joutaneet kovin pitkiksi ajoiksi lainaan. Kun traktoreita ei saatu kameran luo, meni kamera traktoreiden luo – onnistui se niinkin.

Volvo-BM T650:n antoi koeajettavaksi ja kuvattavaksi Simo Virtaluoma Pornaisista, Zetor Crystal 8011:n Unto Laakkonen Porvoosta. John Deere 4230 löytyi Raimo Ylitalon pihalta Nukarista, ja etukuormaajalla varustettu Valmet 702 puolestaan Jukka Aallon konekokoelmasta Tyrvännön kirkonkylän kupeesta. Runsaat kiitokset näille mainioille traktorinomistajille vaivannäöstä.

Volvo, Valmet ja Zetor kuuluivat tekniikkansa ja kokonsa puolesta samaan sarjaan, mutta John Deere oli selkeästi eri tason traktori. Tehoa, tekniikkaa, kokoa ja hintaa on Deeressä ollut paljon muita vertailutraktoreita enemmän. Mallien yleisyyttä voisi kuvata vaikka niin, että Valmet 702 on ollut lähes joka kylässä, Volvo ja Crystal ovat olleet ainakin naapuripitäjässä, mutta Jenkki-Deerellä ei ajeltu edes jokaisessa läänissä.

Moottoreissa ei ole mainittavia erikoisuuksia. JD:ssä on kuutonen ja jakajapumppu, muissa rivipumpulliset neloset. Valmetissa, Volvossa ja Zetorissa on kuivat levykytkimet, Deeressä märkä. Valmetin voimanotossa on perinteinen parikytkin, Volvossa erillinen mekaaninen levykytkin, samoin Deeressä ja Zetorissa, mutta hydraulisella kytkennällä. Valmetissa ja Volvossa on ajovoimanotot, Crystaliin se tuli vasta 80-luvulla. Deeressä ja Crystalissa on vakiona 2-nopeuksinen voimanotto, Valmetissa ja Volvossa valinnaisvarusteena.

JD:ssä ja Valmetissa on synkrolaatikot, Zetorissa ja Volvossa kovat lootat. Volvoon ja Deereen on saanut pikavaihteen lisävarusteena, Zetorissa se on vakiona. Valmetin valinnaisvarusteisiin tuli myöhemmin mekaaninen lisävaihde, Deereen sai alusta lähtien peräti power-shiftin. Valmetin vähennyspyörästönä on portaalit, Volvossa sisäpuolinen ratasvälitys, Deeressä ja Crystralissa planeetat. Deere pysäytetään märillä levyjarruilla, muut kuivilla.

Kaikkien vertailutraktoreiden hydrauliikoissa on vetovarsitunnustelut, Volvossakin 70-luvun puolivälistä lähtien. Valmetissa, Volvossa ja Zetorissa on hammaspyöräpumput ja perinteinen avoin järjestelmä, John Deeren hydrauliikkapiiri on suljettu. Kun painetta ei tarvita, menee säätyvätilavuuksinen säteismäntäpumppu vapaalle, palautuakseen taas työasentoon, kun jotakin venttiiliä liikutetaan. Zetor on ainoa ohjauksentehostimella varustettu traktori, muissa on hydro-ohjaukset.

Ohjaamohuomioita

Volvon ohjaamoon pääsee paremmin vasemmalta, oikealtakin liikkuminen onnistuu, mutta reitti on ahtaampi. Ohjauspyörä kun on kojetaulun keskilinjasta aavistuksen verran oikealla, jarrut ja kaasupoljin vievät tilaa alempana. Ohjaamo on tilava, mutta näkyvyys ei ole paras mahdollinen. Edessä näkymiä haittaavat pienet alaikkunat, työkoneelle näkee jokseenkin hyvin, mutta näkisi paremmin, jos ikkunapintaa ei olisi jaettu neljään osaan. Koukulle näkee perin huonosti, voimanoton motikka on pahasti tiellä.

Ohjaamossa on paljon metallipintoja, jotka vievät siitä automaisuutta, millä sanalla monia ohjaamoja aikanaan mainostettiin, mutta äänentasoon ne eivät vaikuta. Volvon kabiini on hyvin hiljainen. Kaikki hallintalaitteet ovat hyvillä paikoilla, vaihdekeppi nyt on vertailuryhmän ainoana lattian keskellä, mutta sen verran edessä, että liikkumista se ei haittaa.

John Deeren ohjaamo on todella korkealla, rattiin ei loikata, vaan sinne kiivetään. Oviaukko on laaja, joten istuimelle siirtyminen käy vaivattomasti. Lattiatilassa ei ole liikuntaesteitä, polkimet ovat sopivan edessä. Oikealla puolella ei ole ovea ensinkään, joten sieltä kautta on turha rattiin yrittää, paitsi jos pujottautuu sisään avattavan alaikkunan kautta.

Näkyvyys on kaikkiin suuntiin hyvä. Muista traktoreista puuttuva keskitolppa rajoittaa hieman näkökenttää, mutta se on samassa linjassa pakoputken kanssa eli valmistaja on rajoittanut häiriön mahdollisimman pieneksi. Koukkuun saa katsekontaktin pienellä kurkotuksella. Hallintalaitteiden sijoittelussa ei ole mitään mainittavia puutteita. Käsikaasuvipu oli 70-luvulla yleensä ratin lähettyvillä, Deeressä se on oikealla puolella, vaihdevipujen ja hydrauliikan hanikoiden joukossa. Voimanoton kytkinkin oli tuolloin yleensä jommallakummalla puolella istuinta, Jontikassa se on kojetaulussa. Deeren ohjaamo on ylellisen tuntuinen, vain hieman nykytasoa krouvimpi.

Valmetin puikkoihin pääsee yhtä hyvin kummalta puolelta tahansa, oviaukot ovat laajat, eikä jalkatiloissa ole esteitä. Näkyvyyttä on riittävästi, koukullekin näkee hieman kaulaansa venyttämällä. Kaksiosaisen takalasin alaosa on avattavissa. Sen edessä on kahdelle matkustajalle istumapaikat, ne tosin ovat ahtaat. Lapset tai kääpiöt siinä ovat saattaneet matkata mukavasti.

Hallintalaitteet ovat käypäisillä paikoilla, mihinkään ei tarvitse kurkotella, mitä nyt hieman käsijarrulle. Traktorin takana oleva nostolaitteen kaukosäätö on helpottanut työkoneiden asennusta. Ohjaamo tuntuu muihin verrattuna hieman ahtaammalle, mutta ei häiritsevän paljon.

Zetorinkaan ohjaimiin nousussa ei ole rajoituksia, sinne pääsee verrattoman hyvin molemmilta puolilta ja kaappariovien aukot ovat riittävän isot tuhdimmallekin kuskille. Ohjaamo on vertailuryhmän tilavin, ja maailmassa onkin ihmisiä, jotka asuvat paljon ahtaammin. Eteen ja sivuille ei ole näköesteitä, mutta koukulle ei näe oikein mitenkään, eikä välttämättä edes työkoneelle, ainakaan sen etuosaan. Syynä on kuskinpukin takana oleva hirmuinen tila, jossa on apumiehen istuin.

Zetorin vaihdekepit ovat kuskinpukin molemmilla puolilla, pikavaihde ja voimanoton kytkin ovat ratin tuntumassa. Hallintalaitteiden sijoittelussa ei ole pahempia motkottamisia, mutta hydrauliikan hanikat saisivat olla hieman edempänä. Ohjaamo on hiljainen ja kaiketi lämminkin, eikä traktorin hallintaan tarvita ronskia otteita, mutta yleisilmeessä on kaikista avuista huolimatta aimo annos muinaista SEV-leimaa.

Paremmuusjärjestys yhteydessä hintaan

Kaikilla vertailutraktoreilla oli aikanaan oma asiakaskuntansa. 702-Valmetia voisi sanoa talonpoikaistraktoriksi. Sitä käytettiin paljon urakointiinkin, mutta enimmät koneet ostettiin keskikokoista suuremmille maatiloille. Noihin aikoihin suomalaisella keskivertotilalla oli peltoa hieman yli 10 hehtaaria.

BM-Volvo, sittemmin Volvo-BM T650 oli selkeästi rahamiesten traktori. Useimpaan samankokoiseen brittimerkkiin verrattuna Volvolla oli hintaa parhaimmillaan jopa 50 prosenttia enemmän, mistä voisi päätellä, että asiakkaat varmasti tiesivät saavansa lisähinnalla katetta. Vauraampien isäntämiesten lisäksi Volvoja ostivat puutavara-ajurit, joiden valintaan saattoi laadun ohella vaikuttaa ajovoimanotto, jota ei ollut läheskään joka merkissä, eikä varsinkaan riittävän nopeakierroksisena (Volvossa 8r/metri).

Crystal Zetoreita ei ensi alkuun näkynyt monellakaan maatilalla, eikä kovin paljoa urakkatöissäkään. Nelivetomallien tuleminen tuntui kysynnässä selkeänä kasvuna ja edustuksen vaihtuminen Keskolle nosti menekkiä entisestään. Tyypillisimpiä Crystalin omistajia olivat suurehkojen maatilojen ohella turve- ja kalkitusurakoitsijat.

Jenkki-Jontikoita ei 60- ja 70-luvuilla ostettu kuin muutamalle eteläisen ja läntisen Suomen suurtilalle. Ne olisivat olleet väkeviä koneita monenlaiseen urakointiinkin, mutta yleensä sen sortin asiakkaat päätyivät Fiatiin, Internationaliin, 1102 Valmetiin tai Volvoon. Amerikan traktoreita ei tukkikärryjen edessä juuri nähty sen enempää kuin turvesoillakaan.

Vertailutraktoreiden kestävyydessä on saattanut olla isojakin eroja, samoin työtehossa ja ajo-ominaisuuksissa.

Tällä kertaa tutustuttiin pelkästään ohjaamotuntumiin. Haluttiin selvittää, millainen oli käsitys ergonomiasta 45 vuotta sitten ja kuinka sen tavoittelussa onnistuttiin. Vertailuryhmää koottaessa ehdoksi pantiin ohjaamon tehdasasennus, mikä pudotti joukosta pois 70-luvun alun Hara-ohjaamoiset Fordit ja isoilla Palmu-ohjaamoilla varustetut Massey-Fergusonit, jotka nekin olivat hiljaisia ja lämpimiä.

Kaikkien mukana olleiden traktoreiden ohjaamot ovat aikanaan olleet alansa huippuja, vuosia edellä kilpailijoitaan. Jos niitä yrittäisi panna jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen, niin omien tuntemuksien perusteella paremmuus- ja hintajärjestys olisi sama, eli ykkösenä Deere, kakkosena Volvo, kolmosena Valmet ja erittäin hyvänä nelosena Zetor. Muutaman viikon työkeikka kullakin merkillä saattaisi vielä tarkentaa järjestystä – tämä oli pikavertailu, minkä arvoisa lukija ottaa toivottavasti huomioon.

Kiinnostuitko aiheista?